Aleksandr Alehin

Aleksandr Alehin syntyi Moskovassa varakkaaseen perheeseen. Hän oli perheen nuorin lapsi.[14] Hänen isänsä Aleksandr Ivanovitš Alehin oli rikas maanomistaja, Venäjän duuman jäsen ja valtioneuvos.[15] Hänen äitinsä, Anisja Ivanovna Alehina (o.s. Prohorova), oli rikkaan tehtaanomistajan tytär. Perheen vanhin lapsi oli Aleksei, josta Aleksandrin tavoin tuli shakinpelaaja. Toiseksi vanhin lapsi oli tytär Varvara. Kaikki perheen lapset saivat hyvän koulutuksen, ja Aleksandr opiskeli jo pienenä äidinkielensä lisäksi saksaa ja ranskaa.[16]

Alehin oppi shakin säännöt äidiltään seitsenvuotiaana, ja isä ja isoveli opettivat hänelle shakin strategiaa ja taktiikkaa. Aleksein vahvuudet pelaajana vauhdittivat osaltaan Aleksandrin kehitystä. Alehin otti myös muutamia shakkioppitunteja arvostetuilta mestareilta. Ajan mittaan shakinpeluu alkoi viedä aikaa Alehinin opiskeluilta, ja siksi vanhemmat ottivat häneltä laudan pois. Se ei estänyt Alehinia pelaamasta, sillä hän opetteli pelaamaan sokkona, mikä näkyi myöhemmin hänen sokkoshakkitaidoissaan.[17][18][11] Alehinia ei voi kuitenkaan luonnehtia shakin ihmelapseksi, koska hänen menestyksensä perustui ankaraan työntekoon.[19]

Kuva Alehinista ja Romanovskista vuonna 1909 pelatun turnauksen turnauskirjassa.

Alehinin ensimmäinen tunnettu peli on kirjeshakkiturnauksesta, joka alkoi 3. joulukuuta 1902 Alehinin ollessa vasta kymmenvuotias. Hän osallistui Šahmatnoje Obozrenije -shakkilehden sponsoroimana vuosina 1902–1911 useisiin kirjeshakkiturnauksiin. Kirjepelien runsaus johtuu siitä, että Alehin ei saanut osallistua normaaleihin turnauksiin. Ensimmäisen normaalin turnauksensa, Moskovan shakkikerhon järjestämän kevätturnauksen, Alehin pelasi 1907 ja sijoittui jaetulle yhdennelletoista sijalle. Hänen isoveljensä Aleksei oli samassa turnauksessa jaetulla neljännellä sijalla. Vuonna 1908 Alehin pelasi ensimmäisen kerran kansainvälisessä turnauksessa Düsseldorfin mestariturnauksen lisänä pidetyssä ehdokasturnauksessa (saks. Hauptturnier). Alehin jakoi turnauksen neljännen ja viidennen sijan.[19] Samalla matkalla hän otteli Curt von Bardelebenin kanssa. Alehin voitti ottelun neljällä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Samana vuonna 14-vuotias Aleksandr voitti Moskovan shakkiklubin kevätturnauksen.[20] Seuraavina vuosina Alehin pelasi yhä enemmän vahvoissa turnauksissa, joista osa oli Venäjän ulkopuolella. Tulokset olivat alussa vaihtelevia, mutta jo 16-vuotiaana Alehin oli vakiinnuttanut itsensä yhdeksi Venäjän parhaista pelaajista.[21] Vuonna 1913 Alehin osallistui Alankomaiden shakkiliiton 40-vuotisjuhlaturnaukseen. Alehin menestyi turnauksessa yllättävän hyvin ja oli varmistanut voiton jo ennen viimeistä kierrosta.[22]

Ensimmäisen Venäjän mestaruudesta pelatun turnauksen Alehin voitti tammikuussa 1914, kun hän jakoi ensimmäisen sijan Aron Nimzowitschin kanssa turnauksessa Pietarissa. Jälkeenpäin Alehin pelasi Nimzowitschia vastaan pienoisottelun ensimmäisestä sijasta. Siinäkään pelissä ei tullut ratkaisua, sillä peli päättyi tasan molempien voitettua yhden pelin.[23] Voittajan piti saada osallistumisoikeus huhtikuussa alkavaan Pietarin kansainväliseen turnaukseen. Koska pienoisottelukin päättyi tasan, molemmat pääsivät osallistumaan turnaukseen. Alehin pelasi tänä aikana useita otteluita, joissa hän menestyi koko ajan paremmin.[24]

Alehin osallistui Pietarin turnaukseen. Hän sijoittui kolmanneksi heti Laskerin ja Capablancan jälkeen. Joidenkin tietojen mukaan Venäjän keisari Nikolai II myönsi turnauksen loputtua suurmestarin arvonimen viidelle turnauksessa pelanneelle mestarille, jotka olivat Lasker, Capablanca, Alehin, Tarrasch ja Marshall. Shakkihistorioitsija Edward Winter kiistää tiedon ja sanoo, että varhaisimmat tunnetut tarinaa tukevat lähteet ovat Robert Lewis Taylorin artikkeli 15. heinäkuuta ilmestyneessä The New Yorker -lehden numerossa sekä Marshallin omaelämäkerta My 50 Years of Chess vuodelta 1942.[25][26][27] Yllättävän menestyksensä ansiosta Alehin oli vakava mestariehdokas.[21][28] Heinäkuussa 1914 Alehin jakoi ensimmäisen sijan Marshallin kanssa Pariisissa järjestetyssä turnauksessa.[29]

Heinä–elokuussa 1914 Alehin oli pelaamassa Mannheimissa Saksassa. Saksan Shakkiliitto oli järjestänyt 35-vuotisjuhlaturnauksen, johon osallistui yhteensä 124 pelaajaa. Alehin oli pääturnauksen johdossa 1. elokuuta. Hän oli saavuttanut yhdeksän voittoa, yhden tasapelin ja hävinnyt yhden pelin, kun ensimmäinen maailmansota puhkesi.[30] Turnaustoimikunta joutui keskeyttämään turnauksen ja jakoi palkinnot vallitsevan pistetilanteen mukaan.[31] Näin yhdestätoista pelistä 9½ pistettä saavuttanut Alehin julistettiin voittajaksi. Venäjän vastaisen sodan julistamisen jälkeen yksitoista venäläistä pelaajaa (Alehin, Bogoljubov, Bohatyrtšuk, Flamberg, Koppelman, Maljutin, Rabinovitš, Romanovski, Saburjov, Seleznjov, Weinstein) otettiin kiinni Rastattissa. Vangitsemisesta huolimatta pelaajilla oli melko vapaat oltavat, mistä kertoo se, että he pystyivät järjestämään keskenään shakkiotteluita.[32] Syys–marraskuussa neljä heistä, Alehin, Bohatyrtšuk, Saburjov ja Koppelman, vapautettiin.[33] Vapauttamisen syistä on esitetty erilaisia teorioita. Yhden mukaan vapauttamisen järjesti Alehinin vaikutusvaltainen suku kansainvälisen Punaisen Ristin avulla. Toisten teorioiden mukaan Alehin joko yksinkertaisesti karkasi tai näytteli mielisairasta, jotta hänet vapautettaisiin. Alehin palasi Venäjälle lokakuun lopulla Sveitsin, Italian, Lontoon, Tukholman ja Suomen kautta. Viides pelaaja, Flamberg, pääsi palaamaan Varsovaan vuonna 1916.[34]

Palattuaan Venäjälle Alehin auttoi keräämään rahaa, jotta vielä Saksaan jääneille shakinpelaajille saataisiin apua. Hän antoi muun muassa simultaaninäytöksiä. Alehin työskenteli ulkoministeriön palveluksessa ja sai lakitieteen opintonsa valmiiksi. Vuosina 1915–1916 Alehin voitti turnauksen Moskovassa. Toukokuussa hän ilmoittautui paikallisen Punaisen Ristin palvelukseen. Hänet lähetettiin Itävallan vastaiselle rintamalle Puolaan. Alehin sai toiminnastaan kaksi kunniamerkkiä. Eräässä hyökkäyksessä hänen osui luoti, ja hänet vietiin Ternopilin sotilassairaalaan, jossa hän makasi useita kuukausia voimatta liikkua mihinkään. Alehin vietti aikansa muun muassa pelaamalla shakkia. Marraskuussa hän pelasi sairaalassa viittä pelaajaa vastaan sokkona.[35] Samana vuonna Alehin voitti Kiovassa pelatussa pienoisottelussa Alexander Evensohnin tuloksella kaksi voittoa ja yksi tappio. Vuonna 1918 Alehin voitti kolmen pelaajan turnauksen Moskovassa. Seuraavassa kesäkuussa Alehin haki töitä Neuvostoliiton hallinnosta, mutta epäilyttävän taustansa takia hän ei saanut merkittävää tointa. Hänet lähetettiin sen sijaan Odessan lähelle rikostutkijaksi. Kesäkuussa Tšeka vangitsi Alehinin Odessassa. Häntä syytettiin vakoilusta ja yhteyksistä bolševikkeja vastustaviin valkoisiin. Länsimaissa esiintyi samaan aikaan huhuja, joiden mukaan bolševikit olisivat tappaneet Alehinin.[20] Syyte Alehinia vastaan raukesi viime hetkellä. Hänet oli aiottu teloittaa ampumalla, mutta yksi niistä viidestä tuomarista, joiden oli tarkoitus vahvistaa tuomio, tunsi Alehinin maineen ja kieltäytyi allekirjoittamasta teloitusmääräystä. Alehin laskettiin lopulta vapaaksi.[36]

Alehin oli kärsinyt sodan ja vallankumouksen takia. Hänen äitinsä oli alkoholisoitunut pahasti ja kuoli mielisairaalassa vuonna 1913. Alehinin isä, jota bolševikit pitivät vaarallisena, ammuttiin ensimmäisten joukossa vallankumouksen alkupäivinä. Suvun omaisuus takavarikoitiin valtiolle, ja Alehin oli vapauduttuaan köyhä ja koditon.[37]

Alehin ja Romanovski moskovalaisen shakkilehden kuvassa Moskovan shakkimestaruusturnauksessa 1920.

	a	b	c	d	e	f	g	h
8									8
7									7
6									6
5									5
4									4
3									3
2									2
1									1
	a	b	c	d	e	f	g	h

Alehin - Yates, Lontoo 1922
Alehin pelasi 37. Txg7 Txf6; 38. Ke5 ja Yates luovutti. Jos jompikumpi musta torni liikkuu f8:aan, valkea tekee matin kahdessa siirrossa: 39.Th7+ Kg8 40.Tcg7#.

Tässä artikkelissa käytetään algebrallista merkintätapaa kuvailemaan shakkisiirtoja.

Alehin päätti lähteä kotimaastaan Länsi-Eurooppaan, vaikkakin palasi pian takaisin Venäjälle.[36] Hän kirjoittautui syksyllä 1919 näyttelijäkouluun, mutta palasi pian shakin pariin.[38] Kun olot Venäjällä rauhoittuivat, Alehin osoitti olevansa yksi Venäjän parhaista shakinpelaajista. Esimerkiksi tammikuussa 1920 hän saavutti Moskovan shakkimestaruuden voitettuaan kaikki yksitoista peliä. Alehinia ei tosin noteerattu Moskovan mestariksi, koska hän ei asunut kaupungissa. Saman vuoden lokakuussa Alehin voitti myös Moskovassa järjestetyn Neuvostoliiton ensimmäisen shakkimestaruuden yhdeksällä voitolla ja kuudella tasapelillä. Hänen veljensä Aleksei sijoittui kolmanneksi turnauksen amatöörien lohkossa.[20]

Vuonna 1920 Alehin meni naimisiin häntä useita vuosia vanhemman venäläisen paronittaren Anna von Sergewinin kanssa.[39] Avioliiton pääasiallinen tarkoitus oli laillistaa parille syntynyt tytär. Alehin otti eron vaimostaan sota-ajan ja poliittisten muutosten keskellä. Hän sai työtä tulkkina Kommunistisessa internationaalissa, ja hänet nimitettiin opetusviraston sihteeriksi. Työssään Alehin tapasi sveitsiläisen journalistin ja Kominternin delegaatin Annaliese Rüeggin, joka oli kaksitoista vuotta Alehinia vanhempi. He menivät naimisiin 15. maaliskuuta 1921. Hieman myöhemmin Alehin sai luvan poistua Venäjältä ja matkustaa länteen vaimonsa kanssa.[40] Alehinin tavoitteena oli taistella shakin maailmanmestaruudesta, ja johtavat pelaajat asuivat kaikki lännessä.[41] Kesäkuussa 1921 hän jätti vaimonsa Pariisiin ja meni itse Berliiniin.[20]

Alehin oli Berliiniin saapuessaan lähes varaton, ja hän pelasikin usein pienestä panoksesta kahviloissa. Hän voitti Berliinissä ollessaan Nikolai Grigorjevin kahdella voitolla ja viidellä tasapelillä, otteli tasan Richard Teichmannin kanssa ja voitti Friedrich Sämischin voittamalla kaksi peliä. Alehin sai sen jälkeen kutsun Bogoljubovilta Tribergin pieneen turnaukseen, jonka hän voitti. Alehinin ensimmäinen merkittävä turnaus ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli syyskuussa 1921 järjestetty Budapestin kansainvälinen turnaus, jonka hän voitti puolen pisteen erolla toiseksi tulleeseen Grünfeldiin. Alehin sai turnauksen kauneuspalkinnon pelistään Károly Sterkiä vastaan. Turnauksessa hän myös voitti mustilla pelatessaan Steinerin avaussiirroilla 1.e4 Rf6. Avausta on siitä lähtien kutsuttu Alehinin puolustukseksi.[42] Alehin jatkoi matkaansa Haagiin, jossa hän voitti jo kolmannen turnauksen peräkkäin. Vuonna 1922 hän osallistui Piešťanyssa pelattuun turnaukseen, jossa hän jäi jaetulle toiselle sijalle puolen pisteen päähän turnauksen voittaneesta Bogoljubovista. Alehin sai turnauspeleistään silti jopa kaksi kauneuspalkintoa.[43][23][44][45]

Alehinin seuraava suuri haaste oli Lontoon kansainvälinen turnaus elokuussa 1922. Turnaukseen osallistui nimittäin myös tuore maailmanmestari Capablanca, jonka titteliä Alehin tavoitteli. Alehin pelasi turnauksen ilman tappioita, mutta Capablanca voitti turnauksen puolentoista pisteen erolla toiseksi tulleeseen Alehiniin.[46]

Turnauksen jälkeen johtavat suurmestarit, joihin myös Alehin kuului, vahvistivat Capablancan ehdottamat ”Lontoon säännöt”. Säännöt vahvistivat maailmanmestarin asemaa haastajien kustannuksella. Niiden mukaan haastajan piti kerätä maailmanmestaruusottelua varten kymmenen tuhatta Yhdysvaltain dollaria, joista hallitseva maailmanmestari saisi vähintään puolet, vaikka häviäisi ottelun.[47][48][49][46]

Lontoon turnauksen jälkeen Alehin osallistui Hastingsin pieneen turnaukseen, jossa taistelu voitosta jäi hänen ja Rubinsteinin välille. Viimeisessä pelissään Bogoljubovia vastaan Alehin varmisti turnauksen voiton korotettuaan komean sommitelman lopuksi sotilaan kuningattareksi. Alehin itse piti sitä uransa toiseksi parhaana pelinä. Marras-joulukuussa Alehin osallistui Wienin turnaukseen, jossa hän sijoittui vasta jaetulle neljännelle sijalle kahden muun pelaajan kanssa.[50] Turnausten ohella Alehin pelasi lukuisia otteluita ja näytöspelejä. Hän voitti muun muassa Ossip Bernsteinin, Arnold Aurbachin ja Manuel Golmayon, kaikki yhdellä voitolla ja tasapelillä. Kaksi ensimmäistä ottelua pelattiin Pariisissa ja kolmas Madridissa.[51][52]

Seuraavana vuonna Alehin osallistui Margaten turnaukseen, jossa hän jäi peräti sijoille 2–5. Sen jälkeen hän vei nimiinsä suuren Karlsbadin turnauksen yhdessä Bogoljubovin ja Maroczyn kanssa.[52] Turnauksessa jaettiin paljon kauneuspalkintoja, ja Alehin sai kaksi palkintoa peleistään Grünfeldia ja Rubinsteinia vastaan. Elokuussa Alehin voitti vielä Portsmouthissa pelatun avoimen turnauksen.[53] Samana vuonna Alehin voitti André Muffangin ottelussa Pariisissa kahdella voitolla.[51] Seuraavana vuonna hän pelasi vain yhdessä turnauksessa, New Yorkin suurmestariturnauksessa, jossa pelasivat myös entinen ja hallitseva maailmanmestari. Emanuel Lasker voitti turnauksen puolentoista pisteen erolla Capablancaan, joka oli taas kaksi ja puoli pistettä Alehinia edellä.[53] Loppuvuoden Alehin käytti pääasiassa turnauskirjan valmistamiseen.[54]

Alehin oli vuonna 1921 haastanut Capablancan maailmanmestaruusotteluun, kuten myös Rubinstein sekä Aron Nimzowitsch kahta vuotta myöhemmin, mutta kukaan ei saanut kootuksi tarpeeksi rahaa ottelua varten.[55][56] Rahankeruu oli Alehinin tavoitteena jatkuvasti. Hän jopa teki kiertueen, jossa hän pelasi simultaaniesityksiä huonolla palkalla päivästä toiseen.[57] Alehin rikkoi sokkosimultaanin maailmanennätyksen New Yorkissa 27. huhtikuuta 1924. Hän pelasi samanaikaisesti 26:ta vastustajaa vastaan, kun edellinen ennätys oli yksi vähemmän (Gyula Breyer). Alehin voitti kuusitoista peliä, hävisi viisi ja pelasi viisi tasan. Kokonaisuudessaan peleissä meni kaksitoista tuntia. Hän rikkoi oman ennätyksensä Pariisissa 1. helmikuuta 1925 pelaten sokkosimultaanina 28:aa pelaajaa vastaan. Hän voitti 22 peliä, hävisi kolme ja kolme päättyi tasan.[20][11]

Vuonna 1925 Alehinista tuli Ranskan kansalainen, ja hän meni Pariisin yliopistoon opiskelemaan lakia, sillä hänen Venäjällä suorittamansa tutkinnot eivät olleet päteviä Ranskassa. Vaikka joidenkin lähteiden mukaan on epäselvää, suorittiko Alehin opintonsa loppuun siellä, hänet tunnetaan 1930-luvulta nimellä tohtori Alehin[58][20][21][59] Alehinin väitöskirja käsitteli kiinalaista vankilajärjestelmää. Pariisissa Alehin osallistui pieneen turnaukseen, jonka hän voitti häviämättä peliäkään. Tämän jälkeen hän vei nimiinsä myös Bernissä järjestetyn pienen turnauksen. Seuraava vakava kilpailu Alehinin uralla oli Tarraschin järjestämä suuren luokan turnaus Baden-Badenissa. Siihen osallistuivat kaikki vahvimmat suurmestarit Laskeria ja Capablancaa lukuun ottamatta. Alehin voitti turnauksen näytöstyyliin häviämättä kertaakaan. Alehin itse kertoi menestyksensä turnauksessa perustuneen vastustajien avauskäsittelyn virheiden hyödyntämiseen ja tarkkaan pelaamiseen loppupelissä. Vuonna 1926 Alehin osallistui Semmeringin vahvaan turnaukseen ja sijoittui siinä heikon alun jälkeen toiseksi. Tämän jälkeen Alehin sijoittui toiseksi myös Dresdenin turnauksessa kilpailun voittaneen Aron Nimzowitschin jälkeen. Alehin voitti vielä täysillä pisteillä pienet turnaukset Scarboroughissa ja Birminghamissa. Lokakuussa Alehin voitti Buenos Airesissa järjestetyn turnauksen. Saman vuoden joulukuusta seuraavan vuoden tammikuuhun Alehin otteli Max Euwen kanssa, jonka hän voitti niukasti tuloksella 5½-4½. Seuraavana vuonna Alehin asettui asumaan yhdessä Nadezhda Semjonovan kanssa. Semjonova oli venäläisen kenraali V. Vasilijevin leski. He eivät kuitenkaan menneet naimisiin.[60][61]

Alehin (vasemmalla) ja Capablanca pelaamassa shakkia

Pääartikkeli: Shakin maailmanmestaruusottelu 1927

Vuonna 1927 Alehin sai maailmanmestaruushaasteelleen tukea argentiinalaisilta liikemiehiltä sekä Argentiinan presidentiltä, jotka lupasivat huolehtia kustannuksista ja järjestelyistä.[62] Ottelun järjesti Club Argentino de Ajedrez suom. Argentiinan shakkiklubi, ja se pelattiin Buenos Airesissa.[49] Otteluvoittoon vaadittiin yhteensä kuusi voittoa, joten tasapeleillä ei ollut merkitystä. Alehin valmistautui otteluun perinpohjaisesti ja jopa muutti pelityyliään enemmän vastustajansa pelin kaltaiseksi.[63] Hän kiinnitti paljon huomiota Capablancan vahvuuksiin ja heikkouksiin,[64] kun maailmanmestari taas ei nähnyt mitään syytä valmistautua otteluun. Yleinen mielipide enteili silti Capablancan voittoa aiempien keskinäisten otteluiden perusteella.[65]

Ensimmäinen ottelupeli alkoi 16. syyskuuta 1927 Buenos Airesissa. 34 peliä ja kaksi kuukautta kestänyt maratonottelu päättyi lopulta 29. marraskuuta, kun Alehin saavutti kuudennen voittonsa ja nousi maailmanmestariksi. Hänelle pidettiin ottelun päättymisen ja maailmanmestaruuden voiton kunniaksi juhlat, joista entinen maailmanmestari Capablanca jäi kuitenkin pois, sillä pitkä ottelu oli riitaannuttanut Capablancan ja Alehinin.[66] Alehinin voitto yllätti lähes koko shakkimaailman, sillä hän ei ollut ennen ottelua voittanut Capablancaa yhdessäkään pelissä.[67] Ottelu oli lopulta pidempi kuin yksikään sitten Labourdonnaisin ja McDonnellin vuoden 1834 pelien jälkeen.[21][3]

Heti ottelun jälkeen Alehin kertoi antavansa Capablancalle mahdollisuuden uusintaotteluun samoilla ehdoilla, joita Capablanca oli vaatinut ollessaan maailmanmestari. Haastajan pitäisi kerätä kymmenen tuhatta Yhdysvaltain dollaria, joista yli puolet menisi hallitsevalle mestarille siinäkin tapauksessa, että hän häviäisi ottelun.[49] Vaatimus oli erityisen kova Capablancalle Wall Streetin pörssiromahduksen ja sitä seuranneen maailmanlaajuisen laman takia.[68] Capablanca yritti muuttaa vaatimuksia muun muassa FIDE:n avulla. FIDE päätyi suosittelemaan sitä, että maailmanmestaruusottelu pelattaisiin Lontoon sääntöjen mukaan.[69] Neuvottelut ottelusta jatkuivat useita vuosia, mutta keskeytyivät aina, kun sopimus alkoi olla näköpiirissä. Alehinin ja Capablancan välit tulehtuivat, ja Alehin alkoi vaatia paljon suurempia esiintymispalkkioita turnauksista, joissa Capablanca oli mukana.[21]

Pian maailmanmestariksi tultuaan Alehin voitti kaksipelisen näytösottelun New Yorkissa Charles Jafféa vastaan. Jaffé oli auttanut Alehinia analyyseissä maailmanmestaruusottelussa.[70] Maailmanmestaruusottelun jälkeen Alehin palasi Pariisiin, jossa hän antoi bolševismin vastaisia lausuntoja hänen kunniakseen järjestetyissä juhlissa. Alehin oli juonut sinä iltana runsaasti alkoholia ja todennäköisesti oletti bolševikkien vallan olevan vain väliaikaista. Jälkeenpäin Nikolai Krylenko, joka oli Neuvostoliiton shakkiliiton presidentti, julkaisi virallisen muistion, jossa hän sanoi, että Alehinia tulisi pitää Neuvostoliiton vihollisena. Neuvostoliiton shakkiliitto katkaisi kaikki yhteydet Alehiniin aina 1930-luvun lopulle asti. Aleksei, Alehinin vanhempi veli, sanoutui julkisesti irti veljensä lausunnoista ja mielipiteistä oman julkisuuskuvansa takia.[10] [71] Aleksei Alehin murhattiin Venäjällä elokuussa 1939.[72]

Vuonna 1928 Alehin ei osallistunut yhteenkään turnaukseen. Hän keskittyi vuoden 1927 New Yorkin turnauksen kirjaan sekä omien peliensä kokoelmaan, joka kattoi vuodet 1923–1927. Hän myös virkistäytyi matkustelemalla ympäri maailmaa.[73]

Alehinin ensimmäinen turnaus maailmanmestarina oli Yhdysvaltain Bradley Beachin turnaus, jonka hän voitti vaikeuksitta. Samaan aikaan mainetta niittänyt venäläissyntyinen Jefim Bogoljubov lähetti Alehinille maailmanmestaruushaasteen. Yllättäen Alehin suostui haasteeseen, ja ottelu sovittiin alkavaksi syyskuussa 1929. Voittoon vaadittiin vähintään kuusi voittoa ja 15½ pistettä 30 pelistä. Ottelu pelattaisiin Saksan ja Alankomaiden seitsemässä eri kaupungissa. Alehin valmistautui otteluun pitämällä turnaustauon.[74]

Alehin aloitti ottelun vahvasti valkeilla. Peli oli kuningatargambiittia, ja Bogoljubov käytti slaavilaista puolustusta. Alehin sai jatkossa vahvan hyökkäyksen, ja Bogoljubov joutui luovuttamaan jo 26. siirrossa. Seuraava peli päättyi tasan, vaikka Alehinilla oli koko ajan etua. Alehinilla oli eräässä vaiheessa jopa voittoasema, mutta hän ei saanut realisoitua etuaan. Myös kolmas peli päättyi tasan Alehinin pienoisesta edusta huolimatta. Bogoljubov yllätti neljännessä pelissä käyttämällä Alehinin heikon Nimzo-intialaisen puolustuksen avauskäsittelyn hyväkseen ja voitti pelin. Alehin voitti viidennen, Bogoljubov kuudennen ja Alehin taas seitsemännen pelin, jolloin tilanne oli 4–3 maailmanmestarin hyväksi. Seuraavista viidestä pelistä Alehin voitti kolme, ja kaksi päättyi tasan. Sen ansiosta Alehinilla oli jo vakuuttava 8–4-johto. Haastaja kuitenkin voitti kaksi seuraavaa peliä kaventaen tilanteen 8–6:een. 15. peli päättyi tasan. Alehin voitti kaksi seuraavaa peliä, joista toisessa Bogoljubov kokeili Grünfeldin puolustusta mustilla. Bogoljubov voitti taas 18. pelin, jossa Alehin käytti ranskalaista puolustusta. 19. pelin voitti taas Alehin vakuuttavalla loppupelisuorituksellaan. 20. pelissä nähtiin ensimmäistä kertaa espanjalaista peliä. Peli päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen tasan. Alehin voitti kaksi seuraavaa peliä vakuuttavasti ja tarvitsi voiton varmistamiseen enää puolitoista pistettä. Kaikki kolme seuraavaa peliä päättyivät tasan, ja Alehin oli säilyttänyt mestaruutensa tuloksella 11 voittoa, 5 häviötä ja 9 tasapeliä.[75]

Bogoljubov sai uuden yrityksen viisi vuotta myöhemmin, sillä toisin kuin muilla huippupelaajilla, hänellä oli taloudellisia tukijoita. Voittoon vaadittiin taas vähintään kuusi voittoa ja pistejohto 30 pelin jälkeen. Ensimmäinen peli päättyi nolosti Bogoljuboville, sillä Alehin vaati tasapeliä asemassa, joka oli toistunut vasta kaksi kertaa. Ottelun tuomari oli Alehinin kanssa samaa mieltä, ja peli tuomittiin tasapeliksi, vaikka asema oli Bogoljubovin voitto. Alehin voitti toisen ja neljännen pelin, kolmas päättyi tasan. Pelit 5–7 päättyivät tasan. Kaikki seitsemän ensimmäistä peliä olivat olleet kuningatargambiittia. Kahdeksannessa pelissä Bogoljubov vaihtoi nimzo-intialaiseen puolustukseen, mutta ei saanut avauksesta mitään irti, joten peli päättyi tasan. Yhdeksännessä pelissä Alehin puolustautui menestyksekkäästi mustilla benoni-puolustuksella. Bogoljubov luovutti pelin 46. siirron kohdalla. Tämän jälkeen Bogoljubov ja Alehin voittivat molemmat yhden pelin. Tilanne oli 7–4 Alehinin hyväksi. Seuraavat ** peliä päättyivät tasan, minkä jälkeen Alehin voitti kaksi peliä peräkkäin. Toisessa peleistä Alehin avasi vaihteeksi e4-siirrolla, mikä oli yllätys Bogoljuboville. Seurasi taas kolme tasapeliä. Alehin tarvitsi enää kolme pistettä varmistaakseen voiton. Kuudesta seuraavasta pelistä kaksi päättyi tasan, ja molemmat pelaajat voittivat kaksi. Alehin varmisti siten voittonsa. Hän oli voittanut kahdeksan peliä, hävinnyt kolme ja peräti 15 oli päättynyt tasan.[75][5][51][76][77]

Maailmanmestari ollessaan Alehin hallitsi kilpashakkia aina 1930-puoliväliin asti.[21] Alehin palasi nuorempana pelaamaansa rohkeaan hyökkäystyyliin. Hänen tärkeimpiin turnauksiinsa kuuluvat San Remon turnaus vuonna 1930, jossa hän ei hävinnyt peliäkään ja voitti seuraavana tulleen Aron Nimzowitschin kolmella ja puolella pisteellä, sekä vuoden 1931 turnaus Bledissä, taas ilman tappioita ja viisi ja puoli pistettä Jefim Bogoljubovia edellä. Vuonna 1932 Alehin voitti totuttuun tyyliin Lontoon turnauksen helmikuussa ja Bernin turnauksen heinäkuussa. Alehin voitti suurimman osan turnauksistaan helposti. Ensimmäinen turnaus, jossa hän menestyi heikommin, oli Hastingsin turnaus vuosina 1933–1934, ja hän jakoi toisen sijan puoli pistettä voittajaa perässä. Alehin voitti Rafael Cintronin helposti näytösottelussa San Juanissa vuonna 1933 neljällä voitolla, mutta joutui tyytymään tasapeliin Ossip Bernsteinia vastaan Pariisissa. Vuonna 1934 Alehin teki yhden parhaista suorituksistaan voittaessaan Zürichin turnauksen. Alehin voitti turnauksessa entisen maailmanmestarin Emanuel Laskerin ainoan kerran elämäsään.[78][51][79][80]

Alehin pelasi 1930–1935 neljä kertaa shakkiolympialaisissa Ranskan kärkipöydällä. Hän voitti kisoista monia palkintoja: ensimmäinen nerokkuuspalkinto Hampurissa 1930, kultamitali kärkipöydältä Prahasta 1931 ja Folkestonesta 1933 sekä hopeamitali Varsovasta 1935. Alehinin tappio latvialaiselle mestarille Hermanis Matisonsille Prahassa 1931 oli hänen ensimmäinen tappionsa vakassa** pelissä sitten maailmanmestaruusottelun.[20][81][80]

1930-luvun alussa Alehin matkusteli ympäri maailmaa antaen simultaaniesityksiä paikoissa, joihin kuuluvat muun muassa Havaiji, Tokio, Manila ja Singapore,[82] Shanghai, Hongkong ja Alankomaiden Itä-Intia. Heinäkuussa 1933 Alehin pelasi Chicagossa sokkona samanaikaisesti kolmeakymmentäkahta pelaajaa vastaan. Hän voitti yhdeksäntoista peliä, hävisi neljä ja yhdeksän päättyi tasan. Alehin rikkoi samalla edellisen sokkosimultaanin ennätyksen vastustajien määrässä.[83]

Vuonna 1933[84] Alehin meni neljättä kertaa naimisiin. Alehinin uusi vaimo Grace Wishaar oli häntä kuusitoista vuotta vanhempi. Hän oli amerikkalaissyntyinen ja brittiläisen teenkasvattajan leski. Wishaar harrasti shakinpeluuta ja miniatyyrimaalausta. Wishaar säilytti Britannian kansalaisuutensa loppuun saakka ja oli Alehinin vaimo aina tämän kuolemaan asti.[20][85][86]

Vuonna 1933 Alehin oli lähettänyt saksalaiselle Max Euwelle kirjeen, jossa hän haastoi Euwen kymmenen peliä kestävään otteluun. Pelipaikaksi hän esitti valtamerilaivaa, joka liikennöi Alankomaiden ja Alankomaiden Itä-Intian väliä. Alehin oli valmis asettamaan mestaruutensa panokseksi. Oli ennenkuulumatonta, että maailmanmestari esitti haasteen. Lisäksi ottelun lyhyys hämmästytti yleisöä.[87][21] Euwe vastasi Alehinin haasteeseen viivyttelyjen jälkeen. Euwe halusi kuitenkin vakavan ottelun ja ehdotti, että ottelu kestäisi 30 peliä. Voittoon vaadittaisiin vähintään kuusi voittoa ja pistejohto 30 pelin jälkeen. Ottelupaikaksi järjestettiin useita Alankomaiden kaupunkeja, ja Alehinin matkustus- ja oleskelukustannukset korvattaisiin täysin. Alehin hyväksyi ehdot heti.[88]

Maailmanmestaruusottelu alkoi 3. lokakuuta 1935 Zandvoortissa, Alankomaissa. Alehin pääsi kuten tavallista johtoon heti ensimmäisessä pelissä. Mustilla pelannut Euwe joutui luovuttamaan Alehinin 30. siirron jälkeen. Toisessa pelissä Alehin käytti Grünfeldin puolustusta. Molemmat sortuivat virheisiin, mutta Euwe saavutti paremman aseman ja tasoitti ottelun. Kolmannessa pelissä Euwe koetti yllättää Alehinin käyttämällä ranskalaista puolustusta, jota hän ei ollut käyttänyt aikaisemmin. Alehin tunsi kuitenkin avauksen loistavasti ja pelasi harvinaista muunnelmaa, jolloin Euwe joutui vaikeuksiin ja hävisi pelin. Neljännessä pelissä Alehin käytti taas Grünfeldin puolustusta. Hän oli löytänyt aikaisempaan pelitapaansa parannuksen ja yllätti Euwen täysin. Euwe pelasi epätarkasti, ja Alehin voitti pelin. Viides peli päättyi tasan molempien pelattua varovaisesti. Kuudennessa pelissä Alehin pelasi slaavilaista puolustusta, ja peli keskeytettiin tilanteessa, joka näytti Alehinin selvältä voitolta. Euwe onnistui kuitenkin asettamaan ansan, johon maailmanmestari meni. Tämän seurauksena peli päättyi tasan. Alehin voitti seitsemännen pelin ja siirtyi jo kolmen pisteen johtoon. Euwe kuitenkin kavensi tilanteen seuraavassa pelissä, minkä jälkeen Alehin voitti taas. Kymmenennessä pelissä Euwe voitti taas, ja tilanne oli 6–4 Alehinin hyväksi. Yhdestoista peli päättyi tasan, minkä jälkeen Euwe voitti otettuaan Alehinin epäkorrektin upseerinuhrauksen vastaan. 13. peli oli ensimmäistä kertaa espanjalaista, mutta se päättyi terävästä pelistä huolimatta tasan. 14. pelissä Euwe tasoitti ottelun Alehinin heikon avauskäsittelyn seurauksena. Ottelu jatkui tasapelillä Alehinin puolustautuessa tarkasti vaikeassa tilanteessa. Seuraavassa pelissä Alehin meni taas johtoon Euwen pelattua vaikean loppupelin heikosti. Ottelu jatkui kahdella nopealla tasapelillä, minkä jälkeen Alehin karkasi jo kahden pisteen johtoon. Euwe kuitenkin tasoitti heti tilanteen voittamalla kaksi seuraavaa peliä. Kolme seuraavaa peliä päättyivät tasan, vaikka Alehinilla oli niistä viimeisessä voittoasema. Hän kuitenkin pelasi sotilasloppupelin virheellisesti, ja Euwe pääsi tasapeliin. Ottelu oli nyt 24 pelin jälkeen tasan 12–12. Seuraavissa peleissä Euwe kuitenkin yllätti kaikki. Hän voitti kaksi seuraavaa peliä.[89] Alehin ei pystynyt enää tavoittamaan haastajaa, ja Euwe nousi lopulta mestariksi 15. tammikuuta 1936. Hän voitti yhteensä yhdeksän peliä, hävisi kahdeksan ja kolmetoista päättyi tasan.[6] Maailmanmestaruusottelu oli samalla ensimmäinen, jossa pelaajat saivat käyttää avustajia. Alehinin apuna oli Salo Landau, ja Euwea auttoi Geza Maroczy.[90] Tappio oli suuri pettymys Alehinille, ja on väitetty, että se olisi vaikuttanut hänen alkoholiongelmaansa.[85] Flohr, joka myös avusti Euwea ottelun aikana, oli sitä mieltä, että liiallinen itseluottamus tuotti Alehinille enemmän ongelmia kuin alkoholi. Alehin olikin sanonut ennen ottelua, että voittaa sen helposti.[91][92] Myöhemmät maailmanmestarit Vasili Smyslov, Boris Spassky, Anatoli Karpov ja Garri Kasparov ovat analysoineet ottelua ja tulleet siihen tulokseen, että Euwe ansaitsi voittonsa ja että pelin taso oli maailmanmestaruusottelun tasoista.[91]

Maailmanmestaruusottelun jälkeisen puolentoista vuoden aikana Alehin otteli useissa turnauksissa, mutta vaihtelevin tuloksin. Hän oli myös ryhtynyt terveyskuurille: hän laihtui yli 10 kiloa, lopetti tupakanpolton ja ryhtyi absolutistiksi. Alehin sai pian ottelun jälkeen kutsun lokakuun vallankumouksen kunniaksi järjestettyyn shakkiturnaukseen mutta kieltäytyi tarjouksesta. Alehin jakoi ensimmäisen sijan Paul Keresin kanssa Bad Nauheimissa toukokuussa 1936 ja tuli toiseksi Salo Flohrin jälkeen kesäkuussa Poděbradyssa. Lokakuussa Alehin sijoittui vasta kuudenneksi Nottinghamin vahvassa turnauksessa ja jakoi ensimmäisen sijan Salo Landaun kanssa Amsterdamissa neljän pelaajan turnauksessa. Vuodenvaihteessa Alehin osallistui Hastingsin turnaukseen, jonka hän voitti. Hän voitti myös Nizzan neljän pelaajan turnauksen maaliskuussa 1937 ja oli kolmas Margatessa Keresin ja Finen jälkeen. Kesä-heinäkuussa Alehin osallistui Ķemerissä 18 pelaajan turnaukseen, jossa hän sijoittui neljänneksi tasoissa Keresin kanssa Flohrin, Reševskin ja Vladimir Petrovsin jälkeen. Hän sijoittui jaetulle toiselle sijalle heinäkuussa Bad Nauheimin neljän pelaajan turnauksessa. Alehin kohtasi Euwen kaikkiaan kolmessa turnauksessa, joissa kaikissa hän sijoittui uutta maailmanmestaria heikommin.[20][93]

Alehin oli varmistellut asemaansa maailmanmestarina. Euwen kanssa tehdyssä ottelusopimuksessa mainittiin, että Alehinilla on mahdollisen tappion jälkeen oikeus uusintaotteluun. Alehin haastoikin Euwen melkein heti edellisen ottelun jälkeen. Ottelu pidettiin taas Alankomaissa vuonna 1937 lokakuusta joulukuuhun. Euwea avusti ottelussa Reuben Fine ja Alehinia Erich Eliskases. Otteluvoittoon vaadittiin taas vähintään 15½ pistettä ja kuusi voittoa 30 ottelusta. Ottelu alkoi 5. lokakuuta 1937 Haagissa.[94][7][63]

Euwe sai arvonnassa ensimmäiseen peliin valkeat ja pelasi slaavilaisessa puolustuksessa uutuuden, joka antoi hänelle asemaedun. Euwe voitti pelin lopulta 50. siirrossa. Toinenkin peli oli slaavilaista, mutta tällä kertaa Alehin osoittautui vahvemmaksi. Kaksi seuraavaa peliä päättyivät tasan. Euwe voitti viidennen pelin Alehinin yritettyä pelata vastaanotettua kuningatargambiittia liian terävästi. Kuudennessa pelissä Alehin tarjosi Euwelle upseeria heti avausvaiheessa. Euwe tutki asemaa melkein tunnin ja hylkäsi lopulta uhrauksen. Hänen siirtonsa kuitenkin vain hävisi sotilaan, ja Alehin sommitteli lopulta voiton Euwesta. Alehin pääsi hyvään vireeseen ja voitti kaksi seuraavaa peliä, mitä seurasi yksi tasapeli. Alehin voitti taas kymmenennen pelin, ja seurasi kaksi tasapeliä. Tilanne oli 7½-4½ Alehinin hyväksi. Kahdesta seuraavasta pelistä molemmat voittivat yhden. 15. ja 16. peli päättyivät taas tasan. Seitsemännentoista pelin Euwe voitti jälleen hienosti pelatessaan slaavilaista valkeilla. Ottelu jatkui kolmella tasapelillä, minkä jälkeen seurasi maailmanmestarin romahdus. Viidestä seuraavasta pelistä Euwe hävisi neljä, yhdestä hän sai taisteltua tasapelin. Alehin voitti siten maailmanmestaruuden takaisin kymmenellä voitolla, neljällä tappiolla ja yhdellätoista tasapelillä. Loput viisi peliä, joilla ei enää ollut merkitystä ottelun lopputuloksen kannalta, pelattiin näytösotteluna. Euwe voitti pienoisottelun tuloksella 3–2. Reuben Fine piti Euwen romahduksen syynä hänen jännittyneisyyttään, joka saattoi johtua Euwen yrityksistä vaikuttaa rauhallisemmalta kuin hän todellisuudessa oli. Ottelu jäi Alehinin viimeiseksi maailmanmestaruusotteluksi, ja Alehin oli maailmanmestari kuolemaansa saakka.[21][63][7][95]

Vuosi 1938 alkoi hyvin Alehinille, joka osallistui mestarina taas ahkerasti turnauksiin. Hän voitti alkuvuodesta Montevideon turnauksen. Alehin jatkoi hyvää virettään voittamalla vielä isomman Margatessa järjestetyn turnauksen sekä jakamalla voiton Sir George Alan Thomasin kanssa Plymouthissa. Marraskuussa Alehin sijoittui Alankomaissa järjestetyssä kahdeksan huippupelaajan AVRO-turnauksessa vasta jaetuille 4.–6. sijalle Euwen ja Reshevskyn kanssa jääden Keresin, Finen ja Botvinnikin taakse, mutta voittaen kuitenkin Capablancan ja Flohrin. Turnaus pelattiin useassa kaupungissa muutama päivä kerrallaan, minkä on arveltu johtaneen nuorten pelaajien menestykseen vanhempien kustannuksella.[21]

Kolmannelle sijalle yltänyt Botvinnik haastoi heti turnauksen jälkeen Alehinin maailmanmestaruusotteluun. Pelaajat sopivat kymmenen tuhannen dollarin rahasummasta, josta kaksi kolmasosaa menisi voittajalle. Pelipaikaksi sovittiin Moskova, jonne Alehin kutsuttaisiin kolme kuukautta aikaisemmin, jotta hän voisi valmistautua otteluun pelaamalla turnauksissa. Muut yksityiskohdat jäivät vielä auki, kun toinen maailmansota syttyi ja keskeytti neuvottelut. Neuvotteluja jatkettiin sodan jälkeen.[96]

Myös turnauksen voittanut Paul Keres haastoi Alehinin mestaruusotteluun. Neuvottelut edistyivät hyvin, kunnes keskeytyivät sodan takia. Sodan aikana Keresin kotimaan Viron valloitti ensin Neuvostoliitto, minkä jälkeen Saksa ja taas Neuvostoliitto. Sodan lopussa Keres olisi halunnut jatkaa neuvotteluja, mutta Neuvostoliiton hallitus kielsi tämän väittäen Keresin tehneen yhteistyötä saksalaisten kanssa Viron miehityksen aikana.[97]

Alehin oli edustamassa Ranskaa vuoden 1939 shakkiolympialaisissa Buenos Airesissa, kun toinen maailmansota puhkesi Euroopassa. Kaikkien joukkueiden kapteenit, joihin myös Alehin kuului, kokoontuivat Argentiinan shakkiliiton johdolla ja päättivät jatkaa silti olympialaisia.[98] Alehin päätti heti kieltäytyä pelaamasta Saksan edustajia vastaan, ja niinpä Ranska ei otellut olympialaisissa Saksaa vastaan. Tulokseksi pelistä merkittiin 2–2. Myös muutama muu ottelu jäi pelaamatta. Alehin voitti henkilökohtaisen hopeamitalin suorituksestaan (yhdeksän voittoa ja seitsemän tasapeliä ilman tappioita), ja Capablanca sai kultaa.[99] Olympialaisten voittajamaaksi nousi juuri Saksa, mikä harmitti etenkin Alehinia. Pian olympialaisten jälkeen Alehin osallistui turnauksiin Etelä-Amerikassa. Hän voitti turnaukset Montevideossa ja Caracasissa murskaluvuin ja voitti molemmissa jokaisen pelinsä.[100]

Toisin kuin useimmat muut osanottajat, Alehin palasi olympialaisten jälkeen Eurooppaan. Hän matkusti sinne tammikuussa 1940 ja lyhyen Portugalin visiitin jälkeen ilmoittautui Ranskan armeijaan virkamieheksi.[101][85] Hyvän kielitaitonsa ansiosta Alehin toimi Ranskan tiedustelupalvelussa tulkkina.[102]

Ranskan antauduttua toisessa maailmansodassa (kesäkuussa 1940) Alehin siirtyi ensin miehittämättömälle vyöhykkeelle ja sieltä edelleen Marseilleen. Hän yritti matkustaa Amerikkaan Lissabonin kautta ja anoi viisumia Yhdysvaltoihin. Lokakuussa hän haki lupaa matkustaa Kuubaan pelatakseen Capablancan kanssa, mutta Alehinille ei myönnetty viisumia.[72][102] Suojellakseen vaimoaan, joka oli amerikanjuutalainen, sekä Ranskassa olevia omistuksiaan, joihin kuului muun muassa linna Saint Aubin-le-Caufessa, Alehin päätti tehdä yhteistyötä natsien kanssa.[103] Tammikuusta 1941 alkaen Pariser Zeitung -lehdessä ilmestyi Alehinin nimellä kirjoituksia, joista osa oli hyvin antisemitistisiä. Kirjoitukset ovat myöhemmin herättäneet paljon huomiota ja kysymyksiä. Alehin osallistui shakkiturnauksiin Münchenissä, Salzburgissa, Krakovassa, Varsovassa ja Prahassa. Turnaukset organisoi Ehrhardt Post, joka oli natsien hallinnassa olevan Grossdeutscher Schachbund -järjestön (suom. Suur-Saksan shakkiliitto) puheenjohtaja. Paul Keres, Jefim Bogoljubov, Gösta Stoltz sekä useat muut vahvat shakkimestarit pelasivat myös samoissa turnauksissa.[9] Vuonna 1941 Alehin jakoi toisen ja kolmannen sijan Erik Lundinin kanssa Münchenissä ja ensimmäisen sijan Paul Felix Schmidtin kanssa Krakovassa ja Varsovassa järjestetyssä turnauksessa sekä voitti joulukuussa Madridin turnauksen. Samana vuonna hän myös voitti pienoisottelussa Lopez Esnaolan. Seuraavana vuonna Alehin voitti turnaukset Salzburgissa ja Münchenissä. Natsit kutsuivat Münchenin turnausta Europameisterschaftiksi (suom. Euroopan mestaruusturnaus).[104][105] Myöhemmin samana vuonna Alehin voitti Varsovan, Lublinin ja Krakovan turnauksen sekä jakoi ensimmäisen sijan Klaus Jungen kanssa Prahassa Oldrich Durasin muistoturnauksessa. Vuonna 1943 Alehin otteli pienoisottelun tasan Bogoljubovia vastaan Varsovassa ja voitti hänet kuukautta myöhemmin turnauksessa Prahassa. Hän sijoittui ensimmäiseksi Paul Keresin kanssa Salzburgissa kesäkuussa järjestetyssä turnauksessa. Alehin tarjosi Keresille mahdollisuutta maailmanmestaruusotteluun, mutta Keres ei suostunut pelaamaan.[106]

Vuoden 1943 lopulla Alehin oli pysyvästi Espanjassa ja Portugalissa Saksan edustajana shakkitapahtumissa. Sen ansiosta hänen onnistui välttää Neuvostoliiton tuleva eteneminen Itä-Euroopassa.[72][107] Alehin voitti vuonna 1944 täpärästi ottelun Ramón Rey Ardidia vastaan huhtikuussa Zaragozassa sekä heinäkuussa Gijónissa. Seuraavana vuonna hän voitti turnauksen Madridissa ja jakoi toisen sijan Gijónissa Antonio Medinan kanssa turnauksessa, jonka voitti Antonio Rico. Alehin voitti elokuussa Sabadellin turnauksen ja jakoi voiton Almeriassa. Hän voitti myösMelillassa ja tuli toiseksi Francisco Lupin jälkeen Caceresin turnauksessa vielä samana vuonna. Alehin pelasi viimeisen ottelunsa Estorilissa lähellä Lissabonia Lupia vastaan. Alehin voitti kaksi peliä, hävisi yhden ja pelasi yhden tasan.[108]

Alehin oli kiinnostunut myös shakin lapsineron Arturo Pomarin kehityksestä ja omisti tälle kaksi viimeistä osaa kirjastaan ¡Legado!. He pelasivat vastakkain Gijónissa 1944, jolloin kahdentoista vuoden ikäinen Pomar saavutti Alehinista kunnioitettavan tasapelin.[109]

Toisen maailmansodan jälkeen Alehinia ei enää natsikytköksiensä takia kutsuttu shakkiturnauksiin Pyreneiden niemimaan ulkopuolelle. Hänen alkuperäinen kutsunsa Lontooseen vuoden 1946 turnaukseen peruttiin, kun muut osallistujat vastustivat Alehinin osallistumista.[15] Viimeiset kuukautensa Alehin asui Estorilissa Portugalissa. Hän oleskeli hotellissaan yksinään masentuneena. Helmikuun alussa Alehin sai Botvinnikilta haasteen maailmanmestaruusotteluun, mikä piristi häntä. Alehin alkoi valmistautua otteluun, hän muun muassa kehitti uusia muunnelmia Botvinnikin suosimaa ranskalaista puolustusta vastaan. Ottelua ei kuitenkaan ehditty järjestää.

Alehin kuoli hotellihuoneessaan 24. maaliskuuta 1946 Estorilissa suunnitellessaan maailmanmestaruusottelua Botvinnikia vastaan.[96] Alehin kärsi pitkälle edenneestä maksakirroosista ja pohjukaissuolen tulehduksesta. Kuolinhetken olosuhteet ovat vieläkin kiistanalaisia. Tarjoilija löysi Alehinin kuolleena aterian äärellä viedessään hänelle aamiaista. Tarjoilijan mukaan Alehin ei ollut koskenutkaan ruokaan, vaikkakin oli laittanut jo lautasliinan kaulaansa. Kuolleesta Alehinista otetun kuvan mukaiset olosuhteet poikkeavat tarjoilijan tarinasta, mikä on yksi syy monille salaliittoteorioille. Yleensä kuoleman on arveltu johtuneen sydänkohtauksesta, mutta Chess Life -lehden kirjeen mukaan ruumiinavauksessa todettiin, että kuolema johtui tukehtumisesta lihaan. Lihaan tukehtuminen olisi taas ristiriidassa tarjoilijan tarinan kanssa. Joidenkin arvelujen mukaan Alehinin olisi murhannut Ranskan hallituksen salainen murharyhmä.[110] Syynä olisi ollut Alehinin yhteistyö natsien kanssa. Myös itsemurhaa on arveltu kuolinsyyksi, sillä tutkimuksen Alehinin toimista toisen maailmansodan aikana oli määrä valmistua Alehinin kuolemaa seuraavana päivänä. Alehinia ei haudattu kolmeen viikkoon, mutta vihdoin Portugalin shakkiliitto järjesti Alehinin ruumiin hautakammioon paikalliselle hautausmaalle. Vuonna 1956 FIDE järjesti jäännösten siirtämisen pariisilaiselle hautausmaalle, jossa ne ovat nykyäänkin.[110][111][112]

	a	b	c	d	e	f	g	h
8									8
7									7
6									6
5									5
4									4
3									3
2									2
1									1
	a	b	c	d	e	f	g	h

Kuuluisa viiden kuningattaren peli. Alehinin mukaan valkea voittaa siirrolla 24.Th6!! (uhkaa 25.Dd8#) esimerkiksi jatkossa 24...Dxf1 25.Db4+ Db5 26.Dd8+ Ka6 27.Dea3 ja matti seuraa. Alehin oli kuitenkin ironisesti erehtynyt analyyseissään, sillä 24...Lg4+! 25.Dgxg4 Lxe3 26.Dxe3+ Dc5 ja valkealla ei ole voittavaa hyökkäystä.

Alehinia on jälkeenpäin syytetty peliensä "parantelusta", keksimisestä ja niiden julkaisemisesta useissa shakkilehdissä.[12] Andy Soltis luettelee kirjassaan "Alehinin 15 parannusta".[148] Tunnetuin esimerkki hänen paranteluistaan on peli Moskovassa 1915, jossa laudalla oli eräässä vaiheessa viisi kuningatarta. Aidossa pelissä Alehin, joka pelasi mustilla, voitti Grigorjevin turnauksessa, mutta yhdessä kirjoistaan Alehin esittää viiden kuningattaren muunnelman alkaen siirrosta, jonka hän itse alun perin hylkäsi pelatessaan mustilla. Alehinin versiossa valkea pelaaja voitti lopulta pelin, mutta hän ei sanonut, että peli olisi pelattu turnauksessa, eikä valkeaa pelaajaa, vaan ilmoitti vain sen olevan Moskovasta vuodelta 1915.[149]

Shakkihistorioitsija Edward Winter tutki peliä, jonka Alehin väitetysti voitti viidessätoista siirrossa kuningattarenuhrauksella Sabadellissa vuonna 1945.[150] Hän tutki pelistä otettuja valokuvia, jotka näyttävät pelaajat shakkilaudan ääressä pelin aikana. Nappuloiden asemaan kuvissa perustuen voidaan todeta, että peli ei voinut millään tavalla jatkua julkisuuteen tuodulla tavalla. Tämä herätti epäilyksiä julkistetun version aitoudesta. Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että Alehin itse olisi ollut 15-siirtoisen voiton alkuperäinen lähde.[13]

Alehin pelasi, kuten monet muutkin vahvat pelaajat, toisen maailmansodan aikana useissa Saksassa tai Saksan valloittamilla alueilla pidetyissä turnauksissa.[151][9] Maaliskuussa 1941 julkaistiin useita artikkeleita Alehinin nimellä Pariser Zeitung -lehdessä. Lehti oli saksankielinen ja sitä julkaisivat Pariisin miehittäneet saksalaisjoukot. Artikkeleissa muun muassa sanottiin, että juutalaiset käyttivät hyvin shakkia hyväkseen, mutta eivät näyttäneet merkkejä taiteellisesta pelaamisesta. Artikkeleissa myös kuvattiin Aron Nimzowitschin ja Richard Rétin hypermoderneja teorioita halpana bluffina ja häpeilemättömänä julkisuuden tavoitteluna, jota enemmistö pseudointellektuaaleista anglo-juutalaisista mainostaa. Niissä myös kuvailtiin Alehinin vuoden 1937 ottelua Euwea vastaan riemuvoittona juutalaisesta salaliitosta. Alehinin huomioitiin myös antaneen lisää antisemitistisiä lausuntoja kahdessa espanjalaisessa lehdessä syksyllä 1941.[152]

Lähes välittömästi Pariisin vapauttamisen jälkeen Alehin sanoi julkisesti, että hänen täytyi kirjoittaa kaksi shakkiartikkelia Pariser Zeitung -lehdelle, jotta saksalaiset olisivat myöntäneet hänelle viisumin pois maasta. Alehin sanoi saksalaisten kirjoittaneen hänen tieteelliset artikkelinsa täysin uudestaan ja tuoneen shakkiin rodullisen näkökulman. Alehin kielsi kirjoitukset myös avoimessa kirjeessä, jonka hän lähetti Lontoon 1946 turnauksen järjestäjille, sekä kuolemanjälkeisessä kirjassaan.

Muun muassa Ken Whyld on tutkinut artikkelien kirjoittajaa sekä niiden autenttisuutta, mutta ei ole saanut koottua ratkaisevaa todistusaineistoa asian suhteen. Shakkikirjailija Jacques Le Monnier väitti Europe Échecs -lehdessä, että vuonna 1958 hän näki osan Alehinin muistikirjoista ja löysi täsmälleen saman tekstin, mikä oli julkaistu Pariser Zeitungissa 18. maaliskuuta 1941. Kirjassaan 75 parties d’Alekhine vuodelta 1973 hän kuitenkin kirjoittaa, että ei saada koskaan tietää, kirjoittiko Alehin itse artikkelit vai manipuloitiinko niitä.

Brittiläinen shakkihistorioitsija Edward Winter huomauttaa, että artikkeleissaan Pariser Zeitung -lehdessä Alehin kirjoittaa väärin useiden kuuluisien shakkimestarien nimet, mikä voi kieliä väärennöksistä tai Alehinin yrityksistä viestittää, että hänet pakotettiin kirjoittamaan asioita, joihin hän ei usko. Virheet saattoivat silti olla vain virheitä, sillä Alehinin käsiala oli hyvin epäselvää. Artikkelit sisälsivät myös valheellisia väittämiä, kuten että Carl Schlechter tai Lionel Kieseritzky olisivat olleet juutalaisia, vaikka tosiasiassa he eivät olleet. Winter toteaa, että "vaikka, asiat ovat kuten ovat, on vaikeaa koota todistusaineistoa asiasta; vain artikkelien löytäminen hänen omalla käsialallaan selvittää asian lopullisesti." Ranskan nykyisen tekijänoikeuslain mukaan Alehinin muistivihkot muuttuvat public domainiksi, eli julkisiksi, vasta 1. joulukuuta 2017.[152]

On olemassa todistusaineistoa siitä, että Alehin ei ollut antisemitistinen henkilökohtaisissa suhteissaan juutalaisiin. Vuoden 1919 kesäkuussa Tšeka pidätti Alehinin Odessassa ja tuomitsi hänet kuolemaan. Jakov Vilner, juutalainen shakkimestari, pelasti hänet lähettämällä sähkeen Ukrainan virkamiehille, jotka määräsivät salaista poliisia vapauttamaan Alehinin.[153] Alehin käytti Charles Jaffén analyysejä maailmanmestaruusottelussaan Capablancaa vastaan. Jaffé oli juutalainen New Yorkissa asuva shakkimestari, jonka luona Alehin usein vieraili. Voitetun maailmanmestaruusottelun jälkeen Alehin vieraili myös New Yorkissa ja otteli Jaffén kanssa lyhyen ottelun ilman korvausta.[70] Alehinin avustaja vuoden 1935 ottelusta Euwea vastaan oli hollanninjuutalainen Salo Landau. Amerikanjuutalainen suurmestari Arnold Denker kirjoitti, että hänen mielestään Alehin oli hyvin ystävällinen shakkiasioissa sekä hyvä analyyseissä ja neuvottelupeleissä. Denker myös kirjoitti, että Alehin tarjosi hänelle myös usein lounaita suuren laman aikaan. Denker lisäsi, että Alehin arveli 1930-luvun alussa amerikanjuutalaisen suurmestarin Isaac Kashdanin olevan yksi mahdollisista haastajista hänen maailmanmestaruudelleen.[154] Alehin meni myös naimisiin amerikanjuutalaisen Grace Wishaarin kanssa. Wishaar oli hänen neljäs vaimonsa ja myös shakinpelaaja.[155]

• Pisteet on merkitty seuraavasti: + voitetut pelit, = tasapelit, − hävityt pelit

• Pisteet on merkitty seuraavasti: + voitetut pelit, = tasapelit, − hävityt pelit

Tässä ovat Alehinin tulokset shakkiolympialaisista. Hän pelasi jokaisella kerralla Ranskan kärkipöytää.

• Pisteet on merkitty seuraavasti: + voitetut pelit, = tasapelit, − hävityt pelit

• Pisteet on merkitty seuraavasti: + voitetut pelit, = tasapelit, − hävityt pelit

• Hooper, David & Whyld, Kenneth: The Oxford Companion to Chess. Oxford University Press, 1984. ISBN 0-19-217540-8. (englanniksi)
• Hooper, David & Whyld, Kenneth: The Oxford Companion to Chess. (toinen painos). Oxford University Press, 1992. ISBN 0-19-866164-9. (englanniksi)
• Kasparov, Garri: Garry Kasparov on My Great Predecessors: Part 1. Everyman Chess, 2003. ISBN 1-85744-330-6. (englanniksi)
• Konsala, Kimmo: Kaksi shakkineroa. J. R. Capablanca, shakkikone, A. A. Aljechin, jumalainen jumalaton: heidän elämänsä ja pelinsä. Karisto, 1991. ISBN 951-23-2938-7.
• Kotov, Aleksandr: Alexander Alekhine. R.H.M. Press, 1975. ISBN 0-89058-007-3. (englanniksi)
• Winter, Edward: World Chess Champions. Pergamon, 1981. ISBN 0-08-024094-1. (englanniksi)

• The chess games of Alexander Alekhine (englanniksi)
• Alexander Alekhine (1892-1946) (englanniksi)
• Alekhine and the Nazis (englanniksi)
• Chess World Champions - Alexander Alekhine (englanniksi)
• Famous Chess Players - Alexander Alekhine (englanniksi)