Aldo Fabrizi

Aldo Fabrizi (1. marraskuuta 1905 Rooma – 2. huhtikuuta 1990 Rooma) oli italialainen näyttelijä, elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja.

Aldo Fabrizi vuonna 1952.

Vaatimattomiin oloihin syntynyt Fabrizi keskeytti koulunsa, työskenteli eri ammateissa ja alkoi 1930-luvulla esittää roomalaisissa varieteeteattereissa omiin teksteihinsä perustuvia hahmoja. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Mario Bonnardin ohjaama Avanti c’è posto (1942), jota seurasivat Campo de’ Fiori (1943) ja Mario Mattolin L’ultima carrozzella (1943). Kansainvälistä tunnustusta Fabrizi sai isä Pietron roolista Roberto Rossellinin elokuvassa Rooma – avoin kaupunki (1945).[1][2]

Toisen maailmansodan jälkeen Fabrizi esitti pääosia useissa neorealistisissa elokuvissa kuten Renato Castellanin Mio figlio professore (1946) ja Luigi Zampan Rakas vihollinen (Vivere in pace, 1947). Vuonna 1951 hän sai parhaan näyttelijän Nastro d’argento -palkinnon roolistaan Alessandro Blasettin elokuvassa Prima comunione (1950). Myöhemmin Fabrizi esiintyi lukuisissa komedioissa muun muassa Totòn, Peppino De Filippon ja Alberto Sordin rinnalla. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Argentiinassa kuvattu Emigrantes (1949). Fabrizin viimeisiä elokuvia olivat Luigi Magnin La Tosca (1973) ja Ettore Scolan Mehän rakastimme toisiamme niin paljon (C’eravamo tanto amati, 1974), josta hän sai Nastro d’argenton parhaasta sivuosasta. Vuonna 1988 Fabrizille myönnettiin hänen elämäntyöstään David di Donatello -palkinto.[1][2]

Elokuvia

Lähteet
  1. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 125–126. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
  2. Enciclopedia del Cinema treccani.it. Viitattu 30.3.2015. (italiaksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.