Albert Rubenson

Rubensonin vanhemmat olivat Jenny Levin ja kauppias Wolff Rubenson. Rubenson kasvoi kulttuuriin suuntautuneessa ympäristössä Tukholman juutalaisyhteisössä. Hän sai varhaista viulunsoiton opetusta hovikappelin jäsen Peter Elwersiltä. Vuonna 1844 Rubenson lähti Leipzigiin opiskelemaan uudessa konservatoriossa; opintojensa ohella hän soitti Gewandhaus-orkesterissa. Hänen opettajiaan olivat viulunsoitossa Ferdinand David, harmoniassa ja kontrapunktissa Moritz Hauptmann sekä sävellyksessä Niels W. Gade. Rubenson lähti Gaden mukana Kööpenhaminaan, kun tämä joutui poistumaan maasta ensimmäisen Saksan–Tanskan sodan vuoksi. Rubenson soitti myös Kööpenhaminassa sinfoniaorkesterissa.[1]

Rubenson palasi Tukholmaan vuonna 1850 ja soitti siellä alttoviulua hovikappelissa vuoteen 1851. Pian tämän jälkeen hän aloitti huomattavan journalistisen uran Ny tidning för musik -lehden kirjoittajana. Tämän lehden lopetettua julkaisunsa Rubenson, säveltäjäkollega Ludvig Norman ja libretisti Frans Hedberg perustivat lyhytikäisen, mutta vaikutusvaltaisen Tidning för theater och musik -julkaisun.[1]

Kirjoittamisen ohella Rubenson keskittyi säveltämiseen. Hän uudisti Leipzigissa säveltämänsä C-duurisinfonian vuonna 1851 ja sai sen esitetyksi hovikappelin pääkapellimestari Jacopo Foronin johdolla vuonna 1857. Tätä ennen Rubenson oli jo säveltänyt kaksi jousikvartettoa vuosina 1848 ja 1850, vaikka näistä ensin mainitun julkaisi vasta postuumisti C. F. W. Siegel Leipzigissa vuonna 1935. Kaksi Rubensonin sinfonista intermezzoa (1860, 1871) saivat kantaesityksensä vuosina 1868 ja 1871. Näistä jälkimmäiselle Rubenson antoi todennäköisimmin ennen Pariisin maailmannäyttelyä 1900 uuden nimen Trois pièces symphoniques.[1]

Rubensonin muihin teoksiin kuuluvat orkesterisarja C-duurissa (1850–1851), koominen ooppera En natt bland fjellen (1858), kaksi konserttialkusoittoa (1859, 1866), musiikkia mieskuorolle, pianokappaleita ja useita laulukokoelmia muiden muassa Heinrich Heinen sanoihin vuonna 1858 ja Robert Burnsin sanoihin vuonna 1866. Bjørn Bjørnsonin omasta pyynnöstä Rubenson sävelsi näyttämömusiikin tämän draamaan Halte Hulda (1865).[1]

Rubenson teki sävellyksiä Felix Mendelssohnin ja Robert Schumannin hengessä, mutta häntä on myös luonnehdittu ”Ruotsin Griegiksi” ja Ruotsin ensimmäiseksi kansallisromantikoksi. Hän ei katsonut tarpeelliseksi luopumista kansanmusiikkivaikutteista.[1]

Varhaisen uransa aikana Rubenson teki useita pitkiä matkoja Euroopan eri maihin, mutta sekä matkustaminen että säveltäminen pitkälti päättyivät vuoden 1872 jälkeen, jolloin Rubenson keskittyi luomaan uraa Ruotsin kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa, jonka opetustoimen johdossa hän oli kuolemaansa saakka. Rubenson johti orkesterityön ohella kamarimusiikkiharjoituksia.[1]

Kriitikkona Rubenson paheksui Ruotsin musiikkielämän rakentumista diletanttipohjalle ja haastoi ruotsalaiset säveltäjät omaksumaan laajempia soitinmusiikin muotoja ammattimaisemmalla otteella. Käytettyjen sanamuotojen perusteella Eduard Hanslickin musiikkikritiikki on voinut olla Rubensonille tuttua.[1]

Rubenson kuoli naimattomana ja lapsettomana. Hugo Alfvén ja Wilhelm Peterson-Berger mainitsivat muistelmissaan Rubensonin vaikutuksen, jota ensimmäinen kuvaili kielteisessä ja jälkimmäinen myönteisessä mielessä. Valborg Aulin omisti ensimmäisen jousikvartettonsa häntä opettaneelle Rubensonille.[1]