Albert Lilius

Albert Henrik Lilius (7. joulukuuta 1873 Hamina – 31. lokakuuta 1947 Helsinki) oli lapsipsykologian uraauurtava tutkija Suomessa ja Helsingin yliopiston professori vuosina 1920–1939.

Albert Lilius
Henkilötiedot
Syntynyt7. joulukuuta 1873
Hamina
Kuollut31. lokakuuta 1947 (73 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi suomalainen
Koulutus ja ura
Instituutti Helsingin yliopisto
Oppilaat Karl Bruhn
Tutkimusalue lapsipsykologia, kasvatustiede, didaktiikka
Palkinnot Suomen Tiedeseuran jäsenyys
Mauritz Hallbergin palkinto 1925

Henkilöhistoria

Albert Liliuksen isä oli Haminan pormestari Gustaf Henrik Lilius, joka polveutui Joutsenon kirkkoherra Gustaf Liliuksesta (k. 1731). Joutsenon kirkkoherran isä (k. 1706) oli samaa nimeä, Gustaf Lilius, kantava Messukylän kirkkoherra. Hänestä polveutuu Lilius-suvun nuorempi ja laaja haara, joka vaikutti eritoten Messukylässä. Messukylän kirkkoherra Gustaf Liliuksen isä oli Längelmäen kirkkoherra Henrik Rainenius (k. 1657), joka muutti nimensä Liliukseksi. Henrik Liliuksen isä oli Johan-niminen nimismies Karkusta. Albert Liliuksen sisar Sofia Emilia (1860–1942) avioitui aistivialliskoulujen tarkastajan Valter Forsiuksen (1856–1939) kanssa. Liliuksen vanhempi veli Gustaf Lilius oli naimisissa Forsiuksen sisaren kanssa.

Vuonna 1898 Albert Lilius avioitui Anna Elisabeth Anthonin (k. 1937) kanssa. Vuonna 1900 he saivat pojan, joka kuitenkin kuoli vuonna 1904. Lisäksi he saivat kolme tytärtä (s. 1902, 1905 ja 1915), jotka kaikki opiskelivat yliopistossa. Nuorin tytär Klara Kristina Lilius avioitui lääketieteen ja kirurgian tohtori Johan Oskar Wicktrömin kanssa.[1]

Ammattiura

Albert Lilius valmistui Helsingin yliopistosta maisteriksi vuonna 1897 pääaineenaan biologia. Hänen lisensiaatin väitöskirjansa valmistui vuonna 1905, ja teoksellaan Luonnontiedon opetusoppi hän sai kasvatus- ja opetusopin dosentuurin. Lilius matkusti Saksaan hakemaan oppia Ernst Meumannilta kokeellisessa kasvatustutkimuksessa. Palattuaan Suomeen hän erikoistui lapsipsykologiaan ja julkaisi 1910-luvun Suomessa uraauurtavia teoksia aiheesta.

Vuosina 1920–1930 Lilius toimi Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina, 1930–1937 kasvatustieteen professorina ja 1937–1939 kasvatustieteen ruotsinkielisenä professorina. Toimiessaan kasvatustieteen professorina hän opetti molemmilla kotimaisilla kielillä, mutta kun virka jaettiin suomen- ja ruotsinkieliseen professuuriin, Lilius valittiin ruotsinkieliseksi professoriksi. Hän oli halunnut, että J. A. Hollo saisi vakituisen professorin viran henkilökohtaisen ylimääräisen professuurin sijaan. Hollo päätettiin nimittää suomen- ja Lilius ruotsinkieliseksi professoriksi. Lilius toimi myös opettajakoulutuksen valvojana ja sovelsi progressiivista pedagogiikka Suomessa oppikouluun. Viimeisinä työvuosinaan hän tutki kasvatustieteen historiaa. Albert Lilius erosi virastaan 65-vuotiaana 12. lokakuuta 1939, kaksi päivää talvisotaa edeltäneen de facto liikekannallepanon jälkeen[2].

Lilius piti kasvatustieteen tehtävänä koko kasvatuksen kattavan teorian kehittämistä. Lilius kotiutti Suomeen eurooppalaisen lasten- ja nuortenpsykologian uusia virtauksia ja toi suomalaiseen kasvatustieteeseen empiirisen tutkimustavan. Ajattelultaan hän edusti positivismia. Albert Liliuksen oppilaat omaksuivat empiirisen tutkimusmenetelmän, ja he tekivät psykometrisiä mittauksia lasten parissa. Kasvatustiede kääntyi 1930-luvulle humanistiseen suuntaan, mutta Liliuksen luoma empiirinen suuntaus nousi jälleen 1960-luvulla. Liliuksen merkittävin oppilas oli Karl Bruhn, josta tuli Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Liliuksen luovuttua virasta.

Tutkimusjulkaisut ja teokset

Albert Liliuksen vuonna 1905 tarkastettu lisensiaattiväitöskirja, Tyska läroplanteorier under nittonde seklet, käsitteli Saksan opetussuunnitelmien kehitystä. Luonnontiedon opetusoppi oli Liliuksen seuraava teos. Siinä hän korosti oppilaslähtöisyyden ja kokeiden tärkeyttä. Saksasta palattuaan hän teki joukkokyselyn kansakoululaisten kouluainemieltymyksistä. Tutkimus julkaistiin nimellä Om folkskoleelevers intresse för olika skolämnen ja se oli Suomen ensimmäinen kasvatustieteen kenttätyö. 1910-luvulla Lilius julkaisi merkittäviä teoksia lapsipsykologiasta. Saatuaan professorin viran Lilius kirjoitti teoksen Kasvavien tunne-elämä nykyaikaisten tutkimusten mukaan. Kirja vakiinnutti eurooppalaista nykytutkimusta Suomeen. Lilius kokosi psykologiset käsityksensä ja uudenaikaiset opetusnäkemyksensä teokseen Koulukasvatusopin pääkysymyksiä. Hänen viimeiset laajat teoksensa, Sivistystyön historian henkilöhahmojen kaksi osaa, käsitteli antiikin kasvatusta ja pohjoismaisia kasvatustieteilijöitä.

Suomennetut teokset
  • Luonnontiedon opetusoppi (Gummerus, 1910)
  • Kouluiän sielunelämä nykyaikaisten tutkimusten mukaan (suom. Aarne Anttila, WSOY, 1920)
  • Kasvavien tunne-elämä nykyaikaisten tutkimusten mukaan (suom. Aina Oksala ja Juho Timonen, WSOY, 1927)
  • Koulukasvatusopin pääkysymyksiä (suom. Aina Lähteenoja, WSOY, 1929)
  • Sielutieteen oppikirja (suom. E. A. Saarimaa, WSOY, 1938), julkaistu myös Sairaanhoitajattarien oppikirjan osana 18
  • Sivistystyön historian henkilöhahmoja, osat ”Vanha aika” ja ”Pohjoismaat” (suom. Erik Ahlman ja Lauri Hirvensalo, WSOY, 1948 ja 1950)
  • Lapsuusiän sielunelämä (suom. Juho Hollo, WSOY, 1950)

Lähteet

Viitteet
  1. Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 745-746. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. Talvisodan pikkujättiläinen 1999: 73–74.

    Katso myös
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.