Albert I (Monaco)

Albert I palveli nuorena miehenä Espanjan laivastossa, otti osaa Ranskan–Preussin sotaan ja liittyi sen jälkeen Ranskan laivastoon. Palveluksesta hänet palkittiin Legioonan kunniamerkillä. 22-vuotias Albert innostui tuolloin vielä uudesta tieteenalasta, merentutkimuksesta. Hän laati uusia, merien tutkimukseen tarvittavia menetelmiä ja välineitä. Aikansa johtavien merentutkijoiden avulla hän laati useita merenalaisia karttoja. Albert myös perusti Monacon oseanografisen museon vuonna 1910.

Albert oli kiinnostunut myös ihmisen alkuperästä ja hän perusti Pariisiin Institute for Human Paleontologyn, joka oli vastuussa useista arkeologisista kaivauksista. Albertin saavutukset on tunnustettu maailmanlaajuisesti, ja 1909 British Academy of Science teki hänestä kunniajäsenen.

Albert meni 21. syyskuuta 1869 naimisiin skotlantilaisen Mary Victoria Hamiltonin (1850–1922) kanssa. Avioliitto oli kuitenkin onneton eikä voimakastahtoinen Mary viihtynyt Monacossa. Hän muutti pian avioliiton solmimisen jälkeen 19-vuotiaana pysyvästi pois Monacosta mukanaan pariskunnan ainoa lapsi, tuleva ruhtinas Ludvig II. Pariskunnan avioliitto kumottiin virallisesti 28. heinäkuuta 1880, kun Vatikaanissa oli laadittu erityinen säädös, jolla Ludvig pysyi kirkon silmissä Monacon laillisena kruununperijänä. [1]

Albert nousi Monacon valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen 10. syyskuuta 1889. Hän meni samana vuonna naimisiin (30. lokakuuta 1889) leskiherttuatar de Richelieun (o.s. Marie Alice Heine, 1858-1925) kanssa. Alice Heine oli ollut naimisissa Richelieun herttuan kanssa, mutta jäänyt leskeksi 21-vuotiaana. Hänellä oli yksi poika, Armand. Avioliitto hyödytti monin tavoin Albertia ja Monacoa. Alicella oli paljon liikealan kokemusta ja taitoa ja hän auttoi luomaan Monacolle vankan taloudellisen pohjan. Hänen avullaan Monacosta tuli yksi Euroopan suurista kulttuurikeskuksista.

Huolimatta avioliiton tuomista hyödyistä pariskunta erosi 1902. Anne Edwardsin kirjan The Grimaldis of Monaco mukaan eron syynä saattoi olla Alicen suhde säveltäjä ja oopperalaulaja Isidore de Laran kanssa. Kuuluisa kurtisaani Caroline Otero, La Belle Otero, joka palveli ruhtinas Albertia vuosina 1893–1897 kirjoittaa muistelmissaan Albertin erektiohäiriöistä ja siitä, ettei tämä ollut enää viriili mies. Ruhtinatar Alice oli nähnyt La Belle Oteron miehensä kanssa 1897 ja kieltänyt tätä enää tulemasta Monacoon.

Albert kirjoitutti Monacolle perustuslain 5. tammikuuta 1911. Tosin se oli lähinnä vain kokoelma erilaisia säännöksiä, eikä sillä ollut mitään todellista merkitystä. Samana vuonna Albert perusti Monte Carlo -rallin. Kisan tarkoituksena oli saada turisteja Monacoon ja Monte Carlon kasinolle. Vanhoilla päivillään Albertista tuli pasifisti, ja hän perusti Monacoon kansainvälisen rauhaninstituutin, joka yritti ratkaista konflikteja rauhanomaisesti välimiesmenettelyllä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän yritti usein saada Saksan keisaria Vilhelm II:n luopumaan sodasta.

Virallisesti Monaco oli ensimmäisessä maailmansodassa puolueeton, mutta sen sairaaloissa hoidettiin haavoittuneita ranskalaisia sotilaita ja Albertin poika, Ludvig, soti Ranskan armeijassa kuten monet muutkin monacolaiset. Albert esti sodan aikana elsassilaisten kylien Sissonnen ja Marchaisin tuhoamisen kirjoittamalla asiasta Saksan keisarille ja vetoamalla tähän.[2]

Vuonna 1920 American Academy of Science myönsi prinssi Albertille kultamitalin hänen saavutuksistaan.

Prinssi Albert I kuoli 26. kesäkuuta 1922 Pariisissa, Ranskassa. Monacon valtaistuimella häntä seurasi hänen poikansa, Ludvig II.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Albert I (Monaco) Wikimedia Commonsissa