Albert Apponyi

Albert Apponyi (29. toukokuuta 1846 Wien, Itävalta – 7. helmikuuta 1933 Geneve, Sveitsi)[1] oli unkarilainen kreivi ja kansallismielinen poliitikko.

Albert Apponyi.

Albert Apponyi kuului vanhaan, jo 1300-luvulta tunnettuun unkarilaiseen Apponyin sukuun, joka oli vuonna 1739 saanut kreivin arvon. Hänen isänsä oli mainittava konservatiivipoliitikko György Apponyi. Albert Apponyi valittiin 1872 Unkarin parlamenttiin, jonka jäsenenä hän oli lähes katkeamatta vuoteen 1918. Viimeistään 1880-luvulta alkaen hän oli johtava henkilö Unkarin kansallismielisessä oppositiossa, joka ei hyväksynyt Itävallan kanssa tehtyä vuoden 1867 kompromissia.[1][2] Vuonna 1899 Apponyin johtama oppositio liittoutui Kálmán Széllin hallituksen kanssa, ja 1901 Apponyi valittiin parlamentin alahuoneen puhemieheksi. Hän jätti paikkansa marraskuussa 1903, koska ei hyväksynyt pääministeriksi tulleen István Tiszan ajamaa Unkarin asevoimien uudistusta.[2] Huhtikuusta 1906 tammikuuhun 1910 Apponyi toimi opetusministerinä Sándor Wekerlen koalitiohallituksessa. Hän toteutti unkarilaistamispolitiikkaa vahvistamalla unkarin kielen asemaa kouluopetuksessa myös niillä alueilla, joiden väestö kuului muihin kansallisuuksiin.[3] Tämän hallituksen kaaduttua hän palasi oppositioon ja kohosi Ferenc Kossuthin kuoltua vuonna 1914 niin sanotun itsenäisyyspuolueen johtajaksi.[1]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Apponyi tuki pääministeriksi palanneen Tiszan sotapolitiikkaa, mutta suhtautui tätä myönteisemmin poliittisiin reformeihin. Toukokuusta 1917 lokakuuhun 1918 hän toimi opetusministerinä Móric Esterházyn ja Wekerlen hallituksissa. Sodan jälkeen Apponyi valittiin vuonna 1919 uudelleen parlamenttiin sitoutumattomana edustajana ja 1920 Unkarin hallitus nimitti hänet johtamaan Unkarin valtuuskuntaa Trianonin rauhanneuvotteluissa Pariisissa. Hän yritti turhaan saada sodan voittajavaltioita suostumaan ankarien rauhanehtojen lieventämiseen ja jätti neuvottelijan tehtävänsä ennen sopimuksen allekirjoittamista.[3] Myöhemmin Apponyi toimi vielä useasti Unkarin edustajana Kansainliitossa. Kuollessaan vuonna 1933 hän oli Unkarin edustajana kansainvälisessä aseidenriisuntakonferenssissa Genevessä.[1]