Alakylä (Lappeenranta)

Alakylä on Lappeenrannan kaupunginosa ja tilastoalue. Se sijaitsee kaupungin keskustassa.[1][2]

Alakylä
Kaupunki Lappeenranta
Kaupunginosa nro 10
Väkiluku 1 769 (31.12.2013)

Alakylän nimi tulee sen sijoittumisesta jyrkän mäen alareunalle. Alakylä on tunnettu myös nimellä Kelttu.[1][3] Kaupunginosan alue liitettiin Lappeenrannan kaupunkiin vuoden 1932 alueliitoksessa, mitä ennen se kuului Lappeeseen.[4] Pohjoisen naapurikaupunginosansa Peltolan tavoin Alakylä oli Armilan kylän Nikurin talon Peltolan tilan mailla,[1][3] jonne alkoi kehittyä esikaupunkiasutusta 1880-luvulla.[5] Alue tunnettiin myös nimellä Siivola tai Sivola Nikurin talon isännän Vsevolod Wolkoffin mukaan.[3] Vuodelta 1894 olevassa kartassa Viipurin maantien (nykyinen Kauppakatu) varressa hautausmaata vastapäätä eli nykyisten kaupunginosien rajalla oleva asutus on nimetty Sivolankyläksi.[6]

Alakylässä oli vuonna 1964 valmistunut Alakylän koulu,[1] joka purettiin vuonna 2012 homeongelmien vuoksi.[7] Ratakadun varrella on kaupallisten palveluiden keskittymä.[2]

Alakylän asutus on 80-prosenttisesti pientaloasutusta.[1] Alakylän tilastoalueella on 1 769 asukasta.[8]

Kaupunginosaa rajaavat Savonkatu ja Juvakankatu pohjoisessa, Kisapuisto idässä, Karjalan rata etelässä ja Kauppakatu lännessä. Alakylän naapurikaupunginosia ovat Peltola, Lepola, Parkkarila, Harapainen, Reijola ja Tykki–Kiviharju.[2]

Lähteet

  • Toivanen, Pekka: Lappeenrannan kaupungin historia 1917–1966, nide I. Lappeenrannan kaupunki, 1988. ISBN 951-9278-44-3.

Viitteet

  1. Asumista keskellä Lappeenrantaa lehmusten keskellä Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 15.5.2015.
  2. Lappeenrannan karttapalvelu Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 15.5.2015.
  3. Piiparinen, Heikki: Tarinaa Peltolan kujista ja kaduista 3.11.2005. Peltolan asukasyhdistys. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 15.5.2015.
  4. Toivanen 1988, 137–140 ja 160.
  5. Toivanen 1988, 121–122.
  6. Lappeenrannan kartta vuodelta 1894 Wikimedia Commons. Viitattu 15.5.2015.
  7. Penttinen, Noora: Näin Alakylän koululaiset kommentoivat lakkauttamispäätöstä 27.11.2012. Yle Etelä-Karjala. Viitattu 15.5.2015.
  8. Väestö Lappeenrannassa ikäryhmittäin 31.12.2013 Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 15.5.2015.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.