Al-Nawawi

Islam kehittyi klaaniyhteiskunnassa, missä oman ryhmän, kuten suvun tai heimon, etu oli tärkeämpi kuin yksilön. [3] Tämän takia islamilaisista teksteistä ei löydy kultaista sääntöä. Laajimmillaan solidaarisuuden vaatimus ulottuu "veljiin", jolla tarkoitetaan muita muslimeita. Tässä muodossa sääntö esiintyy al-Bukharin hadith - kokoelmassa "Sunan al-Bukhari", jossa on seuraava hadith: Anas kertoi profeetan sanoneen: "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo (muslimi)veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen." [4] Al-Nawawi puolusti periaatteen laajentamista kaikkiin ihmisiin kokoelmassa Riad as-Salihin. [5] Al-Nawawi katsoo, että vihollisellekin pitää antaa se, mitä ainoastaan ihmisen itsekkyys kieltäytyy antamasta.[6]

Islamilaiseen teologiaan vakiintui 800-luvulla käsitys "viidestä peruspilarista" muslimina olemisen ytimenä. Gabrielin hadithissa sekä Bukharin että Muslimin versiona näistä luetellaan vain neljä, mutta puuttuva osa eli pyhiinvaellus tulee mukaan Muslimin eräässä toisessa hadithissa. [7] Muun muassa imaami al-Nawawi (k. 1277) vahvisti, että ne ovat suurimmat islamin kuuliaisuuden vaatimuksista.[8]   

Islam ei ole uskontona ortodoksiaa (oikein uskomista) vaan ortopraksiaa (oikein tekemistä).[9] Viimeisellä tuomiolla lasketaan hyvät ja pahat teot, joilla tarkoitetaan šarian noudattamista tai rikkomista. Kristillinen omatunnon käsite on siten islamille vieras. Šarian noudattamiseen voidaan sen takia myös pakottaa[10], kunhan se tehdään "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" seitsenportaisen asteikoin mukaisesti aloittaen Jumalan lain opettamisesta.[11] Jotta teko olisi Paratiisiin pyrittäessä ansioita tuottava, mukana on kuitenkin oltava tekijän oma aikomus (niyyah). Nawawi lainaa 40 hadithin kokoelmassaan hadithia: "Kuulin Jumalan lähettilään sanovan: Teot tuomitaan niiden motiivin (niyyah) perusteella niin, että jokainen mies saa sen, mitä hän on tarkoittanut." [12] Imaami Shafi'i on viitannut samaan hadithiin ja todennut, että se muodostaa kolmanneksen koko Pyhästä tiedosta.[13]

Islamin suhde veroihin on kielteinen. 1300-luvulla elänyt imaami al-Dhahabi julkaisi kirjan "Suuret synnit" (Kitab al-kaba'ir). Hän luettelee 76 syntiä, joista islamilaisen lain mukaan seuraa rangaistus. Yksi sellainen on verotus. Al-Dhahabi kirjoittaa, että verottajaa voi verrata maantierosvoon ja verottaja on pahempi kuin varas. [14][15] Imaami Nawawi varoitti jyrkästi puhumasta "hallitsijan oikeudesta" määrätä veroja tai alamaisen "velvollisuudesta" maksaa niitä.[16] Ainoa velvollisuus on viiteen pilariin kuuluva zakat -vero, jonka käytöstä maksaja itse päättää.

Uskottomia vastaan on taisteltava kunnes he tunnustavat, ettei ole ketään muuta palvonnan arvoista kuin Jumala ja että Muhammed on hänen profeettansa, alkavat rukoilla ja maksavat almuveron. [17]