Al-Anon
Al-Anon (engl. Al-Anon Family Groups eli Al-Anon-perheryhmät) on maailmanlaajuinen alkoholistien läheisten yhteisö, jonka Lois W (1951) perusti miehensä Bill W:n (AA:n toinen perustajajäsen) myötävaikutuksella. Suomeen Al-Anon tuli AA-liikkeen mukana. Helsinkiin, Kuopioon ja Nokialle perustettiin jo vuonna 1953 ensimmäiset läheisten ryhmät. Nykyään Al-Anon-ryhmiä on Suomessa noin sadalla paikkakunnalla. Lähes kaikki Al-Anonin toimijat ovat itse alkoholistien läheisiä. Uusia ryhmiä perustetaan tarpeen mukaan. Ryhmien palaverit ovat useimmiten suljettuja, joten niihin voivat osallistua vain alkoholistien läheiset.
Al-Anon-ryhmät on tarkoitettu aikuisille. Nuorille, teini-ikäisille alkoholistin läheisille on oma Alateen-ryhmä.
Vertaistukiryhmiä alkoholistien läheisille
Al-Anon-perheryhmät muodostavat alkoholistien omaisten ja läheisten yhteisön. Sen ainoa tarkoitus on auttaa toipumaan läheisen ihmisen alkoholinkäytön aiheuttamista ongelmista. Al-Anonissa alkoholismia pidetään koko perheen sairautena. Ryhmissä jäsenet jakavat kokemuksensa elämästä alkoholismisairauden vaikutuspiirissä.
Al-Anon ei ole sitoutunut mihinkään uskontoon, poliittiseen ryhmittymään, järjestöön tai yhteiskunnalliseen laitokseen. Se ei ota kantaa kiistakysymyksiin. Al-Anon on omavarainen ja toimii jäsentensä vapaaehtoisten avustusten ja Al-Anon-kirjallisuuden myynnin turvin. Jäsenmaksuja ei ole.
Toiminnan periaatteita ovat vapaaehtoisuus, nimettömyys ja luottamuksellisuus. Periaatteet pohjautuvat Al-Anonin ohjelmaan, joka muodostuu kahdestatoista henkilökohtaisen kasvun askeleesta ja kahdestatoista ryhmien toimintaa ohjaavasta perinteestä sekä kahdestatoista palvelukäsitteestä.
Al-Anon Keskuspalvelu ry on Suomen Al-Anon-ryhmien rekisteröity yhdistys. Yhdistyksen toimisto sijaitsee Kankaanpäässä. Al-Anon julkaisee kuukausittain ilmestyvää lehteä nimeltä Tietoavain sekä maailmanpalvelukokouksen hyväksymää Al-Anonin jäsenten kirjoittamaa kirjallisuutta.
Al-Anonin ainoa tarkoitus on siis alkoholistien läheisten auttaminen ja perheiden selviytymisen tukeminen. Se tapahtuu vertaistukea antavien Al-Anon-ryhmien ja Al-Anonin kirjallisuuden avulla. Viikoittain kokoontuviin ryhmiin voi tulla ilman ennakko-ilmoittautumista, ilman valmistautumista tai hoitosuunnitelmaa, ilman lähetettä, maksusitoumusta tai rahaa, nimettömänä ja silloin kun haluaa ja niin usein kuin haluaa.
El-Anon toimii sähköpostiryhmänä. Ryhmistä saa parhaiten tietoa Al-Anonin kotisivuilta www.al-anon.fi. Al-Anonilla on myös auttava puhelin, joka toimii useilla paikkakunnilla.
Alateen ja Al-Anon aikuiset lapset
Alkoholiperheiden nuorille, teini-ikäisille alkoholistin läheisille on Alateen-ryhmät sekä nuorille tarkoitettu chat-ryhmä Alateen Kolo. Jokaisessa Alateen-ryhmässä on läsnä kummina Al-Anonin aikuinen jäsen. Lisäksi toimii Al-Anon aikuiset lapset -erityisryhmiä, jotka on tarkoitettu lähinnä alkoholistien aikuisille lapsille.
Kirjallisuutta
- Päivä kerrallaan Al-Anon perheryhmässä. Hämeenlinna: Al-Anon Kustannus r.y., 1970.
- Rohkeutta muuttua : päivä kerrallaan II Al-Anon perheryhmässä. Lisäpainokset: 2. korj. p. 2001. - 3. korj. p. 2003. - 4. p. 2004.. Riihimäki: Al-Anon keskuspalvelu ry, 1998. ISBN 951-95637-8-4.
- Löydä oma polkusi : Al-Anonin askeleet, perinteet ja käsitteet. Riihimäki: Al-Anon keskuspalvelu ry, 2009. ISBN 978-952-5438-15-4.
- Al-Anon toimii : työkaluja alkoholistien perheille ja ystäville. Lisäpainokset: 2. p. 2004. Riihimäki: Al-Anon Keskuspalvelu ry, 2003. ISBN 952-5438-05-8.
- Uskallan olla minä : työkaluja alkoholiperheiden nuorille. Riihimäki: Al-Anon Keskuspalvelu ry, 2006. ISBN 952-5438-07-4 (sid.), ISBN 978-952-5438-07-9 (sid.) . - Virh. ISBN 978-952-5438-07-4 (virh.).
Vihkosia
- Alateenissa keskustellaan iskulauseista
- Alateenissa keskustellaan tyyneydestä
- Alkoholismi, kieltämisen karuselli
- Alkoholistien aikuiset lapset toipuvat Al-Anonissa
- Alkoholistin äidille ja isälle
- Jos rakastat alkoholistia
- Juoko vaimosi liikaa
- Kummisuhde - mistä siinä on kyse?
- Kun läheinen raitistuu - uusi mahdollisuus
- Miksi olemme Al-Anonissa nimettömiä?
- Opas alkoholistin perheelle
- Palvelun käsitteet - Al-Anonin salainen aarre
- Tervetuloa Al-Anoniin - tietoa tulokkaalle
- Tätä on irrottautuminen Al-Anonissa
Katso myös
Aiheesta muualla
- Al-Anon
- Al-Anon-kirjallisuutta (Arkistoitu – Internet Archive)
- Al-Anon-ryhmät (Arkistoitu – Internet Archive)
- Alateen Kolo -chattiryhmä
- El-Anon: Suomenkielinen Al-Anon -sähköpostiryhmä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kansainväliset Al-Anon-sivut (englanniksi) (espanjaksi) (ranskaksi)