Akvaario

Akvaario on lasi- tai muoviallas, jossa pidetään kaloja, kasveja[1] ja (varsinkin meriakvaariossa) myös selkärangattomia vesieläimiä kuten rapuja ja kotiloita. Akvaarioharrastuksen uskotaan saaneen alkunsa Kiinasta, jossa karpin jalostus lienee alkanut jo 2 000 vuotta sitten. Moderni akvaarioharrastus eli akvaristiikka puolestaan sai alkunsa luonnontieteilijä Emil Adolf Rossmässlerin vuonna 1856 kirjoittaman lehtiartikkelin "Der See im Glase" myötä.[2]

69 litran vetoinen kotiakvaario.

Akvaarioharrastajia arvioidaan olevan maailmassa noin 60 miljoonaa, Suomessa 15000–25000. Kotiakvaarioiden koot vaihtelevat 40-litraisesta yli tuhannen litran altaisiin. Alle 40-litraisessa altaassa ei ole suotavaa pitää kaloja pysyvästi. Aloittelijalle sopiva akvaarion koko on sadasta litrasta ylöspäin, koska sen kokoisissa altaissa on helpompi pitää vesiarvot vakaana, ja kalojakin voi ottaa useampia lajeja. Usein elokuvissa tai sarjakuvissa nähdään kalaa pidettävän pienessä 5–15 litran pyöreässä maljassa. Niin ei todellisuudessa kaloja saa pitää, sillä se on liian pieni kaikille kaloille. Taistelukala tosin saattaa elää luonnossakin pienessä lätäkössä, mutta sillekin parempi valinta on vähintään noin 40 litrainen akvaario.

Akvaarioiden luokittelu

Perinteisesti akvaariot luokitellaan[3]

  • seura-akvaarioihin, joissa on samanlaisiin vesioloihin sopivia toisilleen harmittomia asukkaita, jotka voivat olla eri puolilta maailmaa
  • biotooppiakvaarioihin, jotka pyrkivät kasvistoltaan, eläimistöltään ja pohjanmuodoiltaan jäljittelemään mahdollisimman tarkoin tiettyä olemassa olevaa elinympäristöä, esimerkiksi Malawi-järveä tai Amazonia. Yleisimpiä ovat
  • lajiakvaarioihin, joiden pääasialliset asukkaat ovat samaa lajia (niiden toivotaan usein lisääntyvän)
  • kasviakvaarioihin, joissa kasvit ovat pääosassa, vaikka kaloja voi silti olla muutamia esimerkiksi pitämässä akvaariota puhtaana
  • meriakvaarioihin, joiden vesi vastaa suolapitoisuudeltaan valtameriä
  • murtovesiakvaarioihin, joissa on suolaa mutta vähemmän kuin valtamerissä
  • riutta-akvaarioihin, jotka ovat sellaisia merivesiakvaarioita, joissa pääosassa eivät ole kalat vaan korallit ja selkärangattomat (kalojakin voi silti olla mukana). Nanoriutta on riutta-akvaarion pienikokoinen alalaji. Lisäksi on olemassa rapuakvaarioita ja kotiloakvaarioita.

Tekniikka

Typen kierto akvaariossa:
1. Ruokinta ja ravinteet
2. Kalojen tuottama urea ja ammoniakki
3. Nitrosomonas-bakteerit muuttavat ammoniakin nitriiteiksi.
4. Nitrospira-bakteerit muuttavat nitriitit nitraateiksi. Vähemmän myrkylliset nitraatit poistuvat vesikasvien ja säännöllisten vedenvaihtojen avulla.
5. Veden haihtuminen
6. Akvaarioon tuleva valo
7. Pohjahiekka
8. Kasvien tuottama happi
9. Kalojen tuottama hiilidioksidi
Anubias bartheri ja Echinodorus bleheri.

Kotiakvaarion tärkeimmät tekniset laitteet ovat suodatin[4], valaisin, lämmitin ja hiilidioksidilevitin.

Suodattimen tehtävänä on pitää vesi roskista puhtaana ja kemialliselta koostumukseltaan kaloille sopivana. Tämän takaa suodatinmateriaalissa tapahtuva mekaaninen roskien poisto ja bakteeritoiminta. Suodattimia on erilaisia pienistä mekaanisista sisäsuodattimista suuriin ulkosuodattimiin. Ulkosuodattimissa voidaan käyttää lisäksi erilaisia kemiallisia suodatinmateriaaleja, joilla poistetaan vedestä lääkejäämiä (aktiivihiili), nitraattia, fosfaatteja tai silikaatteja. Myös turve luetaan kemiallisiin suodatinmateriaaleihin, sillä se laskee veden karbonaattikovuutta ja lisää veteen luonnon humuksia ja humushappoja.

Oikeanlainen ja teholtaan riittävä valaistus ja hiilidioksidilevitys on edellytys akvaariokasvien kasvulle. Yleensä kotiakvaarioissa käytetään loisteputkivalaisimia, joihin valitaan värisävyltään akvaariokäyttöön tarkoitetut loisteputket. Riittävä vapaan hiilidioksidin määrä vedessä on kasvien kasvulle välttämättömyys ja sen lisäämiseksi akvaarioissa käytetään yleensä hiilidioksidilevitintä. Hiilidioksidi tuotetaan akvaarioon käymisperiaatteella, kaasupullolla tai elektrolyysin avulla. Levittimet jaetaan passiivi- ja aktiivilevittimiin.

Lämmittimen tarkoitus on pitää akvaarion vesi kaloille sopivan lämpimänä. Jotkut kalalajit tulevat hyvin toimeen huoneenlämmössä, jolloin lämmitin ei ole välttämätön hankinta. Useimmat akvaariokalat ovat kuitenkin kotoisin trooppisilta ja subtrooppisilta seuduilta.[5]

Akvaariotekniikka on kehittynyt viimeisten 30 vuoden aikana huimasti, kun on alettu ymmärtää akvaarioveden mikrobiologiaa. Makean veden puolella suodatustekniikat hyödyntävät nyt ennen kaikkea bakteeritoimintaa: voidaan ajatella että on siirrytty "kompostikäymälöihin", joissa bakteerit hajottavat jätteet vaarattomiksi yhdisteiksi. Merivesipuolella valaistus, ennen kaikkea monimetalli- ja elohopealamput, ovat mahdollistaneet korallien symbioottisten levien menestymisen ja siten korallien kasvattamisen.

Tarvikkeet ja sisustus

Tärkeimmät tarvikkeet akvaariossa ovat: haavi, lämpömittari, lappoletku, taustakuva ja pohjahiekka.

Haavia käytetään kalojen käsittelyyn ja siirtämiseen, esimerkiksi sairaiden tai haavoittuneiden kalojen poistoon. Sillä poistetaan myös suurimpia roskia kuten kasvinriekaleita. Haavi valitaan kooltaan akvaarion ja sen sisällön mukaisesti. Lämpömittarista tarkkaillaan veden lämpötilaa päivittäin. Se kiinnitetään joko imukupilla akvaarion sisäpuolelle tai tarralla lasiin.

Akvaarion viikoittaiseen osavedenvaihtoon ja pohjan puhdistamiseen käytetään lappoletkua ja sorapohjalla myös letkun päähän kiinnitettävää puhdistinta. Taustakuvan tehtävä on tuoda kaloille suojaa, mutta myös toimia sisustuselementtinä ja sähköjohtojen piilottajana.

Pohjamateriaali valitaan akvaarion sisällön mukaan: Neutraali hieno hiekka (0,1–0,8 mm) sopii useimpiin akvaarioihin. Malawi- ja merivesiakvaarioissa käytetään usein korallihiekkaa tai -soraa (pääosin kalsiumkarbonaattia) ja joissakin tapauksessa sammakko- ja kilpikonna-akvaarioissa neutraalia soraa.

Vedenhoitoaineet

Ennen kalojen hankkimista ostajan täytyy valmistaa etukäteen bakteerivalmisteilla käsitelty vesinäyte, jonka koostumuksen akvaariokauppa tutkii ennen myyntiä varmistaakseen kaloille soveltuvan bakteerikannan.[6][7]

Osittaisen viikkovedenvaihdon yhteydessä veteen voidaan lisätä vedenparannusainetta, jonka tehtävänä on poistaa ja sitoa hanavedestä raskasmetalleja, kloori ja klooriamiini, sekä suojata kalojen limakalvoja. Useimmilla Suomen alueilla hanavesi on riittävän puhdasta, eikä vesilaitoksilla käytetä klooria.

Kasvein sisustetussa akvaariossa käytetään kasviravinteita, jotka jaetaan nestemäisiin (lisätään vedenvaihdon yhteydessä tai päivittäin) ja juuriravinteisiin.

Humus- tai turveuutetta käytetään pehmeän ja humuspitoisen veden kaloille, jollaisia on suurin osa tavallisimmista seura-akvaariokaloista.

Lisäksi erilaisiin tilanteisiin on olemassa vitamiinilisiä, pH:n säätöaineita, levämyrkkyjä (esim. biosidit ja nk. nestehiili) ja lääkkeitä sairastumistilanteisiin.

Akvaariokalat

Sinirihmakala (Trichogaster trichopterus) tarvitsee suurehkon akvaarion äksyn luonteensa takia, varsinkin jos niitä on enemmän kuin yksi.

Akvaariokalojen elämän seuraaminen on monelle tärkein syy hankkia akvaario. Kalojen valinta voidaan suorittaa esimerkiksi siten, että kaikki kalat valitaan joltain tietyltä maantieteelliseltä alueelta tai puhtaasti kalojen ulkonäön perusteella. Tällöin on kuitenkin huomioitava se, että samaan akvaarion tulevien lajien täytyy tulla toimeen keskenään ja pärjätä samanlaisissa olosuhteissa. Kalojen määrää rajoittaa akvaarion koko; akvaarion liikakansoitus on tyypillisimpiä akvaarion perustusvaiheessa tehtäviä virheitä. Pienimpiä tavallisia akvaariokaloja ovat 2 cm mittaan kasvavat kääpiörasborat (Boraras maculatus). Niitä voi pitää huoletta pienimmissäkin jo minimaalisen kokoisissa 40-litraisissa akvaarioissa n. 15 kappaletta. Sen sijaan alle 200-litraiseen akvaarioon ei mahdu esimerkiksi yhtään kultakalaa. Kultakaloja ei kannata edes harkita muuhun kuin todella suureen akvaarioon, sillä ne kasvavat joskus jo vuodessa yli 25 cm pitkiksi.

Tunnetuimpia ja yleisimpiä akvaariokaloja ovat miljoonakalat, lehtikalat, platyt, miekkapyrstöt, kultakalat, seeprakalat, rihmakalat, partamonnit sekä tetroista ja barbeista muun muassa neontetra, kirsikkatetra ja tiikeribarbi. Akvaarion koko määrää pitkälti myös siihen sopivat kalalajit: esimerkiksi lehtikaloja ja kultakaloja ei pitäisi kasvattaa kuin suurissa, monen sadan litran vetoisissa akvaarioissa. Merivesipuolella elokuvat Nemoa etsimässä ja Doria etsimässä lisäsivät kiinnostusta vuokkokaloihin ja palettivälskäreihin, mutta palettivälskärien kohdalla haasteina ovat olleet niiden soveltumattomuus kalankasvatukseen ja lajin kuteminen vain valtamerissä.[8][9]

Kalojen valinnassa on lisäksi huomioitava se, että monet akvaariokalat tarvitsevat ympärilleen parven viihtyäkseen. Useimmat pienet akvaariokalat, kuten tetrat, barbit ja seeprakalat, ovat parvikaloja. Parvikaloja olisi suositeltavaa hankkia akvaarioon vähintään 6–10 kappaletta. Pienempiä parvikaloja, kuten neontetroja, kannattaa ottaa heti alkuun ainakin 15–20 kappaletta, koska iso parvi on pientä näyttävämpi ja kalatkin viihtyvät paremmin. Jotkut kalalajit viihtyvät pareittain tai yksikseenkin, sellaisia löytyy mm. monni- ja ahvenkalojen lahkoista.

Yleisin kalakokoonpano noin 150–200-litraisessa kotiakvaariossa koostuu yhdestä keskivedessä liikkuvasta pikkukalaparvesta (esimerkiksi 15 neontetraa), pääkaloista, kuten pienehköstä kirjoahvenpariskunnasta, ja pohjalla oleskelevista monneista, kuten partamonnista ja pienestä nuolimonniparvesta. Lisäksi akvaariossa voi pitää kalojen lisäksi lähes läpinäkyviä leväsukarapuja (Caridina multidentata).

Akvaariokalojen yleisimpiä sairauksia on Ichthyophthirius multifiliis -nimisen loisen aiheuttama valkopilkkutauti, joka on varhaisella havaitsemilla ja kunnollisella hoidolla parannettavissa, jos kaloja lääkitsee heti.[10] Kavalampi tauti on sen sijaan kalatuberkuloosi, jota ei voida lääkitä, vaan se tuhoaa huonosti hoidetussa akvaariossa hitaasti koko akvaarion kalaston.[11] Tärkeintä torjunnassa on sairaiden ja kuolleiden kalojen välitön poistaminen ja veden laadun hyvänä pitäminen. Kalatuberkuloosi on hyvin yleinen ja on arvioitu, että jopa 80% kaloista kantaa sitä. Aktiiviselta kalatuberkuloosilta vältytään, kun ostetaan vain vähän kalalajeja, ja ostetaan kalat altaasta missä ei näy kuolleita tai sairaita kaloja. Käytännössä jokaisesta akvaariosta on löydettävissä taudinaiheuttajabakteereita ja/tai -loisia. Suurin osa akvaariotaudeista jää kuitenkin puhkeamatta, kun kalojen yleiskunto ja limakalvot ovat kunnossa, eli akvaarion säännöllisestä hoidosta pidetään kiinni.

Myös kaloille tulisi suorittaa karanteeni, ennen kuin ne lasketaan takuuterveeseen akvaarioon. Tämä tarkoittaa pientä n. 40–100-litraista erillistä akvaariota, jota käytetään, vain silloin, kun ostetaan uusia kaloja. Karanteeniakvaariossa tulisi olla karut olot. Sen varusteiksi riittävät pieni suodatin, pöytälamppu ja lämmitin. Kaloja seurataan karanteenissa oloaikana tiukasti, ja näin vältytään sairaiden kalojen lisäämiseltä akvaarioon. Sopiva karanteenissa oloaika kaloille on noin kolme viikkoa. Jos kalat ovat tämän jälkeen terveitä, ne voidaan päästää pääakvaarioon. Karanteeniakvaariota voi käyttää myöhemmin poikasakvaariona, jos kalat saavat poikasia.

Akvaariokasvit

Pääartikkeli: Akvaariokasvit

Makeanveden akvaarioihin kuuluvat luonnollisena osana erilaiset vesikasvit, joista yleisimpiä ovat erilaiset miekkakasvit (Echinodorus), vesitähdikit (Hygrophila), melalehdet (Cryptocoryne) ja vallisneriat (Vallisneria). Kasvien rehevän kasvun edellytyksenä on oikeanlainen pohjamateriaali, hyvä veden laatu, riittävä valaistus, hiilidioksidimäärä ja ravinnelannoitus. Jotkut akvaarioharrastajat ovat ensisijaisesti keskittyneet kasvien kasvattamiseen ja kalat ovat toissijaisina asukkaina. Tuloksena on näyttäviä kasviakvaarioita.

Merivesiakvaarioissa kasveja ei kasva. Myöskään tietyissä biotooppiakvaarioissa (esimerkiksi Tanganjika- tai Malawijärven biotoopit) ei yleensä ole kovin runsasta kasvillisuutta. Varsinkin suuret kirjoahvenet voivat kaivaa pohjaa ja tuhota kasveja niin, että elävien kasvien pito akvaariossa ei onnistu.

Julkiset akvaariot

Okinawa Churaumi akvaario.

Julkisia akvaarioita eli yleisöakvaarioita on sekä eläintarhojen yhteydessä että itsenäisinä matkailukohteina, esimerkiksi Sea Life Helsingissä, Särkänniemen akvaario Tampereella ja Maretarium Kotkassa.[12][13][14] Vantaan Akvaariolinna lopetti toimintansa vuonna 2006.[15]

Akvaariokalan eutanasia

Mitään akvaariokalaa ei saa lopettaa vetämällä se vessanpöntöstä alas. Ei ole myöskään suotavaa hävittää akvaariokaloja päästämällä ne luonnonvesiin. Tällä tavalla on aikaansaatu vieraslaji-invaasioita luonnonvesiin, esimerkiksi kultakala voi sopivissa luonnonolosuhteissa elää jopa 25-vuotiaaksi ja kasvaa 40 cm:n pituiseksi.[16]

Akvaariokalan lopettamisessa voi käyttää useita eri menetelmiä. Jäädyttämistä on käytetty kauan lämpimänveden kalojen lopettamiseen, mutta nykyisin sitä ei pidetä enää suotavana ellei kalaa ole ensin tainnutettu jollain toisella menetelmällä. Jäädytettäessä kala pannaan pussiin etukäteen valmistellun jääsohjon sekaan ja siinä pakastimeen, missä se jäätyy kuoliaaksi. Niskan murtaminen esimerkiksi pöydän kulmaa vasten iskemällä ja pään irrottaminen teräseella ovat varmoin ottein totutettuna nopeita tapoja lopettaa kala. Kalan voi myös tainnuttaa lopettamista varten panemalla se astiaan, jonka veteen lisätään runsaasti hiilidioksidia esimerkiksi poretableteilla. Toinen menetelmä on lisätä veteen neilikkaöljyä. Kuoleman varmistamiseksi tainnutettu kala tulisi lisäksi esimerkiksi jäädyttää tai sen pää irrottaa. Isoja lemmikkikaloja voi lopettaa eläinlääkärin antamalla kuolettavalla ruiskeella, kuten muitakin lemmikkejä.[17]

Katso myös

Lähteet

  1. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 12. WSOY, 1958.
  2. Gutjahr, A.: ”Aloittelijan akvaario: miten kaikki alkoi”, Akvaario, s. 5. Suomentanut Syvänperä, Tuula. München, Saksa: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8837-9.
  3. Akvaario Faunatar. Viitattu 23.10.2014.
  4. Suodatinlaitteet Vedenpuhdistus terraariossa. Terraario. Viitattu 21.1.2019.
  5. Gutjahr, A.: ”Akvaarion synty: trooppiset ja subtrooppiset kalat”, Akvaario, s. 28. Suomentanut Syvänperä, Tuula. München, Saksa: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8837-9.
  6. Akvaariokalaa hankkiva hämmästyi: Vaatimuksena vesianalyysi ja eri kemikaaleja Puheenaihe. 1.3.2016. Helsingin Uutiset. Viitattu 21.1.2019.
  7. Akvaarion Perustaminen Hoito-ohjeet. Helsingin Akvaariokeskus. Viitattu 21.1.2019.
  8. Dengate, Cayla: The 'Finding Nemo Effect' Is Plundering Wild Clown Fish Stocks Green. 11.5.2016. Huffington Post (Australia). Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
  9. Adams, Jake: The ‘Finding Dory Effect’ is already in full swing Marquee-Lite. 30.6.2016. Reef Builders. Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
  10. Ichthyophthirius multifiliis, valkopilkkutauti Kalojen loiset. 12.5.2006. Kalaterveyttä (Åbo Akademi). Viitattu 21.1.2019.
  11. Akvaariokalojen kauppa. Kalatuberkuloosi. Näyttövelvollisuus virheestä. Virheen ajankohtaolettama. Tuotevahinko. Oma myötävaikutus Diaarinumero: 04/36/565. 18.3.2005. Kuluttajariitalautakunta. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 21.1.2019.
  12. Gustafsson, Joonas: Pääkaupunkiseudun yleisöterraariot Eläintarhat ja vastaavat. Sammakkolampi. Viitattu 21.1.2019.
  13. Särkänniemi Nähtävää: Tampere. Visit Pirkanmaa. Arkistoitu 21.1.2019. Viitattu 21.1.2019.
  14. Maretarium: suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario Kotkassa Esite. Marematium. Arkistoitu 19.8.2019. Viitattu 21.1.2019. (suomeksi), (ruotsiksi)
  15. Kaijasilta, Pertti: Kim Söderbergin tarina Akvaariot. 6.7.2014. Lemmikki Media. Viitattu 21.1.2019. (englanniksi)
  16. Fish Advice and Welfare: Pets & Fish. RSPCA. Viitattu 18.8.2016. (englanniksi)
  17. Barrington, Kate: How to Humanely Euthanize Your Fish Miscellaneous Aquarium Articles. Rate My Fishtank. Viitattu 18.8.2016. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    • Aqua-web – suomalainen keskusteluryhmä

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.