Akseli Skutnabb

Skutnabbin vanhemmat olivat kruununrakennusmestari Petter Anders Skutnabba (1829–1900) ja Sofia Klemetsö. Perhe muutti pian hänen syntymänsä jälkeen Hämeenlinnaan.

Akseli kävi Hämeenlinnan lyseota ja pääsi ylioppilaaksi 1895 yhdessä Eino Leinon ja Larin Kyöstin kanssa. Hän lähti sitten opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon aikoessaan pappisuralle.

Skutnabb oli tutustunut jo kouluvuosina vapaakirkolliseen herätykseen ja käynyt Hämeenlinnassa vierailleen ruotsalaisen evankelistan Fredrik Fransonin puhetilaisuuksissa. Hän liittyi vapaakirkkoon tiiviimmin vuoden 1893 jälkeen. Koska Skutnabb ei hyväksynyt kaikkia evankelis-luterilaisen kirkon oppeja, hän päätti luopua teologian opiskelusta ja siirtyä vapaakirkkoon. Skutnabb asettui asumaan Tampereelle ja kiersi ympäri Suomea puhujamatkoilla, häntä ei kuitenkaan pidetty vapaakirkon varsinaisten saarnaajien joukkoon kuuluvana.[1]

20-vuotiaana lyseolaisena Skutnabb osallistui Hämeenlinnan lähetyskokoukseen vuonna 1895. Lähetysjuhlissa oli varattu aikaa keskustelemiseen, Skutnabb puhui runsaan ihailijaparven ympäröimänä suuren pyhyyden puolesta, hyvin itsevarmana, Hjalmar Braxénin vastaväittäjänä.[1]

Skutnabb oli vapaakirkon niin sanotun synnittömyys-liikkeen johdossa. Skutnabbin yltiöevankelisen opin mukaan kaikki oli kerta kaikkiaan maksettu, ei ollut enää mitään kadottavaa syntiä eikä mitään kadotustuomiota. Skutnabb selitti, että kaikki ihmiset pelastuvat ja itse paholainenkin viimeisenä tuhlaajapoikana palaa Jumalan luokse ja hänet sidotaan "Jumalan rakkauden kahleilla". Skutnabbin opit herättivät ristiriitoja, mutta hän sai kuitenkin toimia edelleen vapaakirkon piirissä.

Ruotsalaisen Pyhitysliikkeen (Helgelse förbundet) evankelistojen Nelly Hallin ja Ida Nilênin kautta vapaanlähetyksen jäsenien keskuuteen levinnyt ankara legalistinen hurskaus oli saanut vapaakirkollisen herätyksen rivit hajalle. Pyhitysliikkeen johtoon oli noussut Erik Hertz. Klaara Hertz oli kiivaampia puhujia liikkeessä. Pyhitysliikkeen vaikutuksesta syntyneen synnittömyysliikkeen johtajana toimi Väinö Stenbäck. Synnittömyysliikkeen kannattajat uskoivat jo saavuttaneensa puhtauden, pyhityksen ja täydellisyyden. Synnittömyyden kehittyessä yhä pidemmälle, Väinö Stenbäckin oli väistyttävä ja annettava johtajan asema juuri ylioppilaaksi valmistuneelle Akseli Skutnabbille. Skutnabb tutustui Ruotsalaisen Pyhitysliikkeen (Helgelse förbundet) kirjallisuuteen ja kehitteli synnittömyysliikkeen oppia pidemmälle ja julisti että kaikki on kerta kaikkiaan maksettu ja sovitettu, eikä ollut enää mitään kadottavaa syntiä, eikä mitään kadotustuomiota.[2]

Hjalmar Braxénilla ei ollut hyvää käsitystä Skutnabbin toiminnasta saarnaajana, vaan hän suhtautui hyvin jyrkästi Skutnabbin ”evankeliseen” vapauteen joka ilmeni keskinäisessä seurustelussa. Tämän tähden Viipurin ruotsalainen vapaaseurakunta kielsi Skutnabbia esiintymästä seurakunnan kokoushuoneessa. Kieltoon yhtyi myös Turun ruotsalainen vapaaseurakunta ja lähetyskomitea ilmoitti asian muille seurakunnille.[3]

Tampereen vuosikokouksessa 1900 Skutnabb oli viimeisen kerran mukana. Hänelle ei järjestetty puhetilaisuutta. Erään saarnan jälkeen hän nousi puhumaan. Hjalmar Braxén keskeytti heti hänen puheensa ja sanoi että pysytään ohjelmassa. Kun Skutnabb kiellosta huolimatta yritti puhua, Braxén istui harmonin ääreen ja alkoi laulaa, kokousväki yhtyi lauluun. Laulun jälkeen Skutnabb huusi: "Tässä näette, mitä on vapaakirkollinen vapaus. Tästä lähtien minä en ole vapaakirkollinen."

Skutnabb perusti kannattajiensa kanssa Evankeliset Ystävät -nimisen liikkeen, jota kutsutaan myös skutnabbilaisuudeksi.[4]

Väinö Stenbäckin julisti, että kutsuttujen ja valittujen luku on jo täyttynyt, eikä enää tarvita mitään turhaksi käynyttä herätystoimintaa ja Skutnabb opetti täydellistä evankeliumia, jonka mukaan kaikki maailman syntivelat oli jo täysin maksettu, entiset, nykyiset ja tulevaiset, eikä näin ollen mitään kadotustuomiota voinut olla, ja että oli jo aika päästä lainorjuudesta evankeliumiin täyteen vapauteen. Tämä julistus ja vapaakirkollisten julistajien neuvottomuus vaikeassa hajaannuksessa sai aikaan sen, että yleinen luottamus vapaakirkolliseen liikkeeseen tuntuvasti väheni.[5]

Synnittömyysliikkeen keskuudessa opetettiin että kaikki on Jumalasta, pyhitys samoin kuin vanhurskauttaminenkin on vain uskolla omistettava itselleen. "Pitäkää itsenne synnittöminä, niin olette synnittömiä. Kun uskotte, että olette Kristuksen kaltaisia, niin te olette, niinkuin Kristus."[6]

Vuonna 1912 Skutnabb vieraili Yhdysvalloissa. Hän kävi Chicagossa, tapasi paikallisia uskonnollisia johtajia ja saarnasi Chicagon Moody Churchissä. Skutnabb tapasi matkansa aikana Christian and Missionary Alliance -liikkeen johtajan tohtori A. B. Simpsonin ja oli tämän kanssa myöhemminkin kirjeenvaihdossa.

Akseli Skutnabb meni naimisiin 1905 kansakoulunopettaja Hilda Helmi Maria Svedbergin (1880–1953) kanssa. Heillä oli viisi lasta: Zeila (s. 1906), Erik Anders (s. 1907), Irma Elisabet (s. 1910), Birgit Bjarma (s. 1915) ja Johannes Alfred (s. 1919). Helmi Skutnabb julkaisi 1921 ruotsinkielisen uskonnollisen romaanin Mot vida vyer (suomeksi nimellä Väljille vesille). Akseli Skutnabbin kuoltua Helmi Skutnabb asui 1931–1932 lapsineen Dominikaaniseen tasavaltaan perustetussa Viljavakka-nimisessä suomalaissiirtokunnassa, mutta perhe palasi Suomeen koska siirtokunnan olot eivät vastanneet heidän odotuksiaan.