Akseli Riihonen

Riihosen vanhemmat olivat maanviljelijä Samuli Riihonen ja Hilma Törne. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Laina Lydia Korpelan kanssa. Hän kävi kansakoulun ja Valtion poliisikoulun Suomenlinnassa vuonna 1927.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Riihonen työskenteli työmiehenä Kuorevedellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Riihonen astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa sekä etenemiseen Rajajoelle.[1][2]

Riihonen palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Hän toimi rykmentissä joukkueenjohtajana I pataljoonan 1. ja 3. komppaniassa. Hän oli komennettuna 14. elokuuta – 28. syyskuuta 1918 väliseksi ajaksi opettajaksi rykmentin aliupseerikursseille. Riihonen erosi armeijasta 11. helmikuuta 1919 ja siirtyi suojeluskuntajärjestöön. Suojeluskuntajärjestössä hänet sijoitettiin aluksi Vesannon ja 12. toukokuuta 1920 alkaen Koskenpään suojeluskunnan paikallispäälliköksi. Hän erosi suojeluskuntajärjestöstä 15. kesäkuuta 1921 ja siirtyi metsäkasööriksi Kymi oy:n palvelukseen. Hän toimi myöhemmin Kymi oy:n työnjohtajana Kuhmoniemellä. Kymi oy:ltä hän siirtyi poliisivoimiin, jossa hänet määrättiin 25. elokuuta 1926 alkaen nuoremmaksi ja 28. maaliskuuta 1933 alkaen vanhemmaksi poliisikonstaapeliksi Kuhmoniemen nimismiespiiriin.[1][2]

Riihonen osallistui talvisotaan joukkueenjohtajana 42. sotapoliisikomppaniassa, joka operoi sodan aikana Kuhmon alueella. välirauhan aikana hän jatkoi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin paikallispäälliköksi Kuhmon suojeluskuntaan. jatkosodan puhjettua hän jatkoi edellä mainitussa tehtävässä, johon sisällytettiin myös toimistoupseerin tehtävät Kuhmon ilmasuojelukeskuksessa. lisäksi hän toimi jäsenenä Kuhmon suojeluskunnan esikunnassa. sotien jälkeen hän palasi poliisivoimiin ja sijoitettiin ylikonstaapeliksi Kuhmoon. Hän oli syytettynä niin sanotussa asekätkentäjutussa. myöhemmin hän toimi johtajana korpilinna oy:n ja Heikkiset oy:n palveluksessa. Hänet on haudattu Kuhmoon.[2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Aliupseeri 11. helmikuuta 1918 Varavääpeli 13. heinäkuuta 1918 Suojeluskunta vääpeli 22. joulukuuta 1923 Suojeluskuntaupseeri 16. toukokuuta 1938 Vänrikki 1940 Luutnantti 1944		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera 1940 ja 1944 Vapaudenmitali 2. lk. Suojeluskuntain ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jatkosodan muistomitali Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitali Väestönsuojelun 1. lk. ansiomitali Suomen urheilun hopeinen ansiomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.