Akmeismi

Akmeismi (kreikan sanasta akme = kärki, huipentuma) on runouden koulukunta, joka syntyi Venäjän avantgarden kaudella 1900-luvun alussa.

Suuntauksen perustivat venäläiset runoilijat Sergei Gorodetski, Nikolai Gumiljov, Anna Ahmatova ja Osip Mandelstam symbolismin vastapainoksi Pietarissa.[1][2][3]

Akmeismin esiinnousun merkkipaaluina voidaan pitää Gumiljovin vuonna 1911 perustamaa akmeistista runoilijakiltaa Ensimmäinen runoilijakilta.[4]

Akmeismi on Venäjällä noin vuosina 1910–1917 vaikuttanut kirjallinen suuntaus, joka kehittyi symbolismin ja mystisismin vastapainoksi. Nimensä se sai korkeista esteettisistä tavoitteistaan. Akmeistien mukaan runoilijan tulee käyttää sanoja niiden loogisessa merkityksessä, kuvakielen tulee olla selkeää ja runojen kuvata konkreettista maailmaa. Akmeistit eivät pitäneet runoilijaa niinkään näkijänä tai profeettana kuin ammattitaitoisena käsityöläisenä. Heidän huomattavin kirjallinen seuransa olikin vuonna 1911 perustettu Runoilijakilta. Akmeistit kirjoittivat enimmäkseen mitallista ja loppusoinnullista runoa.[4]

Suuntauksen johtajan Nikolai Gumiljovin (1886–1921) ohella merkittävimpiä akmeisteja ovat Anna Ahmatova (1889–1966), Sergei Gorodetski (1884–1967) ja Osip Mandelstam (1891–1938). Akmeistien esikuvana oli klassista kirkkautta tavoitellut runoilija Innokenti Annenski (1856–1909). Ryhmän jäsenten tekstejä ilmestyi esimerkiksi Gumiljovin vuonna 1909 perustamassa Apollon-aikakauslehdessä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen akmeistit joutuivat ahtaalle, ja Gumiljov ammuttiin maanpetturina[5] vuonna 1921. Ryhmästä ainoastaan Gorodetski kiisti olleensa akmeisti, ja hän oli myöhemmin tukemassa uusia vallanpitäjiä.[4]