Akiyo Noguchi
Akiyo Noguchi (jap. 野口 啓代, Noguchi Akiyo, s. 30. toukokuuta 1989) on japanilainen kiipeilijä.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
![]() Noguchi vuonna 2010 | |||
Maa: ![]() | |||
Naisten kiipeily | |||
MM-kilpailut | |||
![]() | Avilés 2007 | Boulderointi | |
![]() | Innsbruck 2018 | Boulderointi | |
![]() | Hachioji 2019 | Boulderointi | |
![]() | Hachioji 2019 | Yhdistelmä | |
![]() | München 2005 | Köysi | |
![]() | München 2014 | Boulderointi | |
![]() | Pariisi 2016 | Boulderointi |

Noguchi on kilpaillut aikuisten kilpailuissa vuodesta 2005 lähtien, jolloin osallistui Münchenin MM-kilpailuissa köysikiipeilyyn ja boulderointiin. Hän saavutti samoissa MM-kilpailuissa ensimmäisen arvokisamitalin, kun oli kolmas köysikiipeilyssä. Boulderoinnissa hän oli 21. Hän voitti saman vuoden nuorten Aasian-mestaruuskilpailuissa köysikiipeilyn ja oli toinen nopeuskiipeilyssä. Ensimmäisen Aasian-mestaruuden Noguchi voitti 2006, kun hän voitti boulderoinnin mestaruuden. Vuoden 2007 MM-kilpailuissa Noguchi saavutti MM-hopeaa boulderoinnissa. Vuonna 2009 hän voitti kolme world cup -kilpailua. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän oli viides boulderoinnissa, kahdeksas köysikiipeilyssä ja 31. nopeuskiipeilyssä. Hän kuitenkin voitti AM-kultaa boulderoinnissa ja AM-hopeaa köysikiipeilyssä saman vuoden AM-kilpailuissa. Vuonna 2010 Nohuchi voitti kaksi world cupin -kilpailua. Vuonna 2011 hän voitti neljä world cup -kilpailua. Vuoden 2011 MM-kilpailuissa hän oli boulderoinnissa viides.[1]
Vuonna 2012 Noguchi voitti kolme world cupin kilpailua. MM-kilpailuissa hän oli kuudes boulderoinnissa. Vuonna 2013 hän ei voittanut suuria kilpailuja, mutta vuonna 2014 hän voitti neljä world cupin kilpailua. Vuoden 2014 MM-kilpailuissa Noguchi oli kolmas boulderoinnissa ja yhdeksäs köysikiipeilyssä. Vuonna 2015 hän voitti yhden world cupin kilpailun. Aasian-mestaruuskilpailuissa hän saavutti AM-hopeaa boulderoinnissa ja oli neljäs köysikiipeilyssä ja 17. nopeuskiipeilyssä. Vuoden 2016 MM-kilpailuissa Noguchi oli kolmas boulderoinnissa. Aasian-mestaruuskilpailuissa 2016 hän voitti sekä köysikiipeilyn että boulderoinnin. Vuoden 2017 Aasian-mestaruuskilpailuissa Noguchi voitti boulderoinnin ja oli toinen köysikiipeilyssä. Vuonna 2018 hän voitti kolme world cupin kilpailua. Saman vuoden MM-kilpailuissa hän oli toinen boulderoinnissa, kahdeksas köysikiipeilyssä ja 45. nopeuskiipeilyssä ollen kokonaiskilpailun neljäs. Vuoden 2018 Aasian-mestaruuskilpailuissa Noguchi voitti kokonaiskilpailun, oli toinen köysikiipeilyssä, viides boulderoinnissa ja 22. nopeuskiipeilyssä. Vuoden 2019 MM-kilpailuissa Noguchi oli toinen boulderoinnissa ja yhteiskilpailussa.[1]
Lähteet
- Akiyo Noguchi IFSC. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)