Akerolakasvit

Akerolakasvit ovat liaaneja, pensaita tai puita, joiden sekundaarinen paksuuskasvu on usein anomalinen. Solukarvat (trikomit) ovat enemmän tai vähemmän T:n muotoisia, usein ruskeita ja karkeapintaisia. Lehtiasento on vastakkainen, toisinaan kierteinen. Lehdissä on tavallisesti litteitä rauhasia joko lavan alapinnalla tai ruodissa; lapa on ehyt. Korvakkeet kiinnittyvät joko varteen ja sijaitsevat varren ja ruodin välissä tai ruotiin; joskus korvakkeet puuttuvat. Kukinto on vaihtelevanlainen. Kukat ovat tavallisesti vastakohtaisia. Verholehtiä on neljä tai viisi ja tavallisesti niiden ulkopinnalla on öljyrauhaspari. Terälehdet ovat kynnellisiä ja usein hapsureunaisia; usein yksi terälehti poikkeaa muodoltaan toisista. Heteitä on tavallisesti kymmenen kahtena kiehkurana, usein ne ovat tyveltään yhdistyneitä. Yhdislehtinen sikiäin on tavallisesti kehänpäällinen ja 2–5 (tavallisesti kolmesta) emilehdestä muodostunut; vartaloita on tavallisesti useita. Kutakin emilehteä vastaa yksi kärki-istukallinen ja riippuva siemenaihe. Verhiö ja hetiö ovat usein jäljellä vielä hedelmävaiheessa hedelmän tyvellä. Hedelmä hajoaa hedelmyksiksi, usein samaroiksi, joissa on vaihteleva määrä siipiä, tai on avautumaton ja marjamainen.[3]

Suvussa Acridocarpus on kierteisesti järjestyneet ja korvakkeettomat lehdet. Joillakin Stigmaphyllon-lajeilla on kourasuoniset ja hammaslaitaiset lehdet, ja joissakin suvuissa on melkein hapsureunaiset lehtilavat. Korvakkeet ovat heimossa hyvin vaihtelevia: Hiraea-suvussa ne kiinnittyvät ruotiin, monilla liaaneilla ja akerolalajeilla taas varteen. Akerolien korvakkeet voivat olla lisäksi liuskaisia tai hampaisia. Suvussa Acridocarpus on kehänalainen sikiäin, jossa on vain kaksi toimivaa emilehteä. Siemenkuoren suhteen on vaihtelua: esimerkiksi ajahuaskaliaaneilla se on johtojänteellinen, eräillä muilla taas hyvin kuitupitoinen.[3]

Kasvit ovat trooppisia tai subtrooppisia ja erityisesti niitä on Amerikassa. Bignoniakasvien (Bignoniaceae) ja saippuamarjakasvien (Sapindaceae) ohella akerolakasvit on ekologisesti merkittävin liaaniryhmä Uuden maailman tropiikissa.[3]

Heimossa on 68 sukua ja 1250 lajia, jotka edustavat kahta alaheimoa. Niiden on arvioitu eronneen evoluutiossa (39–)36, 32(–29) tai 75–64 tai noin 68 tai (69–)59,8(–52,5) miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset heimoon liitettävät fossiilit ovat pohjoisen pallonpuoliskon myöhäiseoseenikaudelta noin 34 miljoonan vuoden takaa (Claiborne Formation, Tennessee, USA).[3]

1. Byrsonimoideae W.R.Anderson. Alaheimo kasvaa trooppisessa Amerikassa. Runsaslajisin suku on murikit (Byrsonima), jossa on 150 lajia.[3]

2. Malpighioideae Burnett. Alaheimo kasvaa tropiikissa ja subtropiikissa, erityisesti Amerikassa. Suurimmat suvut ovat Heteropterys (120 lajia), Stigmaphyllon (105 lajia), ajahuaskaliaanit (Banisteriopsis, 90 lajia), Bunchosia (55 lajia), Mascagnia (50 lajia) ja akerolat (Malpighia, 40 lajia).[3]

Akerolakasvien alkuperä lienee Etelä-Amerikassa myöhäisliitukaudella, jonka jälkeen on tapahtunut ilmeisesti yhdeksän levittäytymisaaltoa Vanhaan maailmaan. Sen yhteydessä on verholehtien öljyneritys hävinnyt; sitä ei esiinny Vanhan maailman lajeilla. Öljy houkuttelee eräitä mesipistiäisiä kukkaan. Vanhan maailman lajeilla, joita on noin 150, rauhaset erittävät mettä, vaikkakin useimmilla niistä siitepöly on ainoa ilmeinen pölyttäjien palkkio. Ponnet voivat olla rei'illä tai raoilla avautuvia, ja kukat ovat harvoin peilikuvamaisesti symmetrisiä ja yksi hede muita suurempi. Lisäksi kukat ovat tavallisesti enemmän tai vähemmän säteittäisiä, terälehdet ovat vähemmässä määrässä kynnellisiä ja vartalon haarat ovat pidempiä ja harittavampia kuin Uuden maailman lajeilla. Vaikka Vanhan maailman lajeja on paljon vähemmän kuin Uuden maailman, on niiden kukissa suurempaa morfologista vaihtelua, mikä johtuu sopeutumisesta erilaisiin pölyttäjiin.[3]

Joissakin suvuissa kuten Gaudichaudia ja Janusia tapahtuu yleisesti itsepölytystä: siiteputket kasvavat kukan solukoiden läpi alkiorakkoon. Apomiktinen lisääntyminen (suvuttomasti muodostuu monta alkiota) on myös yleistä, ja hedelmöityksen epäonnistuminen onkin heimossa yleinen piirre.[3]

Cronquistin järjestelmässä (1981) akerolakasvit sisältyi lahkoon Polygalales eli linnunruohokasvien yhteyteen. Takhtajan (1997) taas yhdisti heimon Vochysiaceae-heimon yhteyteen (lahko Vochysiales).[3]

• 
  Acridocarpus natalitius
• 
  Aspidopterys cordata
• 
  Banisteriopsis anisandra -ajahuaskaliaanilaji
• 
  Bunchosia argentea
• 
  Byrsonima basiloba -murikilaji
• 
  Callaeum macropterum
• 
  Camarea affinis
• 
  Dinemandra ericoides
• 
  Sinikultapensas (Galphimia glauca)
• 
  Heteropterys chrysophylla
• 
  Intiankolmisiipi (Hiptage benghalensis)
• 
  Janusia anisandra
• 
  Lophanthera lactescens
• 
  Mezia sp., hedelmä
• 
  Peixotoa sp.
• 
  Sphedamnocarpus galphimiaefolius -lajin hedelmiä
• 
  Tetrapterys discolor

• Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet.
• Stevens, P. F. (2001 onwards). Angiosperm Phylogeny Website: Malpighiaceae Version 12, July 2012 [and more or less continuously updated since]. (englanniksi)

• Levinneisyyskartta: http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/maps/malpighiaceae.gif