Akateemikko

Akateemikko (ruots. akademiker) on Suomessa arvonimi, jonka tasavallan presidentti myöntää erityisen ansioituneille tieteen- ja taiteenharjoittajille. Vuosina 1947–1969 niin sanotussa vanhassa Suomen Akatemiassa oli kaksitoista akateemikon virkaa (neljä luonnontieteellistä, kolme hengentieteellistä, kolme taiteellista, kaksi vaihtuvaa), joiden haltijat velvoitettiin harjoittamaan ja edistämään omaa tieteellistä tai taiteellista alaansa. Vaikka Suomen Akatemia vanhassa muodossaan lakkautettiin vuoden 1970 alussa, saivat silloiset akateemikot pitää virkansa ja palkkaetunsa vanhan lain mukaiseen 70 vuoden eroamisikään saakka.[1] Vuodesta 1972 akateemikko on ollut valtiollinen arvonimi.

Akateemikon viroissa toimineet

Vuosina 1948–1969 nimitettiin akateemikon virkaan ja Suomen akatemian jäseniksi yhteensä 23 tieteen ja taiteen edustajaa:[2][1]

AkateemikkoElinvuodetTieteen- tai taiteenalaVirassa
Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen1894–1966kuvanveistotaide1948–1964
Ilvessalo, YrjöYrjö Ilvessalo1892–1983metsätiede1948–1962
Kaila, EinoEino Kaila1890–1958filosofia, psykologia1948–1958
Kilpinen, YrjöYrjö Kilpinen1892–1959säveltaide1948–1959
Koskenniemi, V. A.V. A. Koskenniemi1885–1962kirjallisuus1948–1955
Nevanlinna, RolfRolf Nevanlinna1895–1980matematiikka1948–1965
Okkonen, OnniOnni Okkonen1886–1962taidehistoria1948–1956
Palmén, ErikErik Palmén1898–1985meteorologia1948–1968
Toivonen, YrjöYrjö Toivonen1890–1956kielentutkimus1948–1956
Virtanen, A. I.A. I. Virtanen1895–1973biokemia1948–1965
Väisälä, YrjöYrjö Väisälä1891–1971geodesia, tähtitiede1951–1961
Aalto, AlvarAlvar Aalto1898–1976arkkitehtuuri1955–1968
Pekkanen, ToivoToivo Pekkanen1902–1957kirjallisuus1955–1957
Haavio, MarttiMartti Haavio1899–1973kansanrunoudentutkimus1956–1969
Ravila, PaavoPaavo Ravila1902–1974kielentutkimus1956–1963
Waltari, MikaMika Waltari1908–1979kirjallisuus1957–1978
Klami, UunoUuno Klami1900–1961säveltaide1959–1961
Vilkuna, KustaaKustaa Vilkuna1902–1980kansatiede1959–1972
Wright, Georg Henrik vonGeorg Henrik von Wright1916–2003filosofia1961–1986
Kokkonen, JoonasJoonas Kokkonen1921–1996säveltaide1963–1991
Laurila, ErkkiErkki Laurila1913–1999tekninen fysiikka1963–1983
Itkonen, ErkkiErkki Itkonen1913–1992kielentutkimus1964–1983
Vanni, SamSam Vanni1908–1992kuvataide1965–1978

Akateemikon arvonimen saaneet

Suomalaiset tieteen akateemikot

Tasavallan presidentti myöntää tieteen akateemikon arvonimen Suomen Akatemian hallituksen esityksestä ansioituneelle tutkijalle. Akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti enintään kuudellatoista (vuoteen 2014 asti kahdellatoista) kotimaisella tieteenharjoittajalla. Ulkomaisten akateemikon arvonimen saajien määrää ei ole rajoitettu.[3]

Kaikkiaan 42:lle suomalaiselle on myönnetty tieteen akateemikon arvonimi.[4] Ainoa tieteen akateemikon arvonimen saanut henkilö, jolla ei ole akateemista tutkintoa eikä tieteellistä uraa, on kirjailija Väinö Linna. Ensimmäinen naispuolinen tieteen akateemikko oli Pirjo Mäkelä, joka sai arvonimen vuonna 2003.

AkateemikkoElinvuodetTieteenalaNimitysvuosi
Jutikkala, EinoEino Jutikkala1907–2006historia1972
Rapola, MarttiMartti Rapola1891–1972suomen kieli1972
Sahama, ThureThure Sahama1910–1983geologia1972
Hela, IlmoIlmo Hela1915–1976merentutkimus1975
Hustich, IlmariIlmari Hustich1911–1982talousmaantiede1975
Lehto, OlliOlli Lehto1925–2020matematiikka1975
Nurmela, TaunoTauno Nurmela1907–1985romaaniset kielet1975
Posti, LauriLauri Posti1908–1988suomalais-ugrilaiset kielet1975
Kiparsky, ValentinValentin Kiparsky1904–1983slaavilaiset kielet1976
Granö, OlaviOlavi Granö1925–2013maantiede1980
Ketonen, OivaOiva Ketonen1913–2000filosofia1980
Linna, VäinöVäinö Linna1920–1992kirjallisuus1980
Waris, HeikkiHeikki Waris1901–1989sosiaalipolitiikka1980
Westermarck, NilsNils Westermarck1910–2002maanviljelystiede1980
Kuusi, MattiMatti Kuusi1914–1998kansanrunoudentutkimus1985
Jauho, PekkaPekka Jauho1923–2015fysiikka1987
Enkvist, Nils ErikNils Erik Enkvist1925–2009yleinen kielitiede1990
Suomalainen, EskoEsko Suomalainen1910–1995perinnöllisyystiede1990
Virtaranta, PerttiPertti Virtaranta1918–1997suomen kieli1990
Allardt, ErikErik Allardt1925–2020sosiologia1995
Miettinen, Jorma K.Jorma K. Miettinen1921–2017kemia1995
Chapelle, Albert de laAlbert de la Chapelle1933–2020lääketiede1997
Lounasmaa, OlliOlli Lounasmaa1930–2002fysiikka1997
Kohonen, TeuvoTeuvo Kohonen1934–2021tietojenkäsittelytiede2000
Salomaa, ArtoArto Salomaa1934–matematiikka2001
Mäkelä, PirjoPirjo Mäkelä1930–2011lääketiede2003
Tommila, PäiviöPäiviö Tommila1931–2022historia2004
Siikala, Anna-LeenaAnna-Leena Siikala1943–2016folkloristiikka2009
Peltonen-Palotie, LeenaLeena Peltonen-Palotie1952–2010genetiikka2009
Hari, RiittaRiitta Hari1948–aivotutkimus2010
Nieminen, Risto M.Risto M. Nieminen1948–fysiikka2014
Thesleff, IrmaIrma Thesleff1948–kehitysbiologia2014
Hanski, IlkkaIlkka Hanski1953–2016ekologia2015
Jalkanen, SirpaSirpa Jalkanen1954–immunologia2015
Aro, Eva-MariEva-Mari Aro1950–kasvibiologia2017
Kulmala, MarkkuMarkku Kulmala1958–ilmakehäntutkimus2017
Niiniluoto, IlkkaIlkka Niiniluoto1946–filosofia2017
Alitalo, KariKari Alitalo1952–syöpäbiologia ja -lääketiede2020
Häkkinen, KaisaKaisa Häkkinen1950–suomen kieli2020
Koskenniemi, MarttiMartti Koskenniemi1953–oikeustiede2023
Jantunen, HeliHeli Jantunen1958–elektroniikka2023
Penttilä, MerjaMerja Penttilä1956–bioteknologia2023

Ulkomaiset tieteen akateemikot

Ulkomaalaisia akateemikon arvonimen saaneita ovat olleet seuraavat:[4]

AkateemikkoElinvuodetMaaNimitysvuosi
Mstislav Keldyš1911–1977Neuvostoliitto1974
Johannes Andenaes1912–2003Norja1975
Paul Ariste1905–1990Neuvostoliitto1980
Péter Hajdú1923–2002Unkari1980
Torsten Hägerstrand1916–2004Ruotsi1980
Ancel Keys1904–2004Yhdysvallat1980
Wlodzimierz Kurylowicz1910–1990Puola1980
John C. Wheatley1927–1986Yhdysvallat1980
Georgi Skrjabin1917–1989Neuvostoliitto1981
Anatoli Aleksandrov1903–1994Neuvostoliitto1985
Ragnar Granit1900–1991Ruotsi1985
Guri Martšuk1925–2013Venäjä1985
János Szentágothai1912–1994Unkari1985
Arnold Burgen1922–2022Iso-Britannia1990
Hans Fromm1919–2008Saksa1990
Leon Lederman1922–2018Yhdysvallat1990
Birgitta Odén1921–2016Ruotsi1990
Darwin J. Prockop1929–Yhdysvallat1990
Stig Strömholm1931–Ruotsi1990
Ludvig Faddejev1934–2017Venäjä1991
Alfred W. Crosby1931–2018Yhdysvallat1995
Bengt Hultqvist1927–2019Ruotsi1995
Lennart Philipson1929–2011Yhdysvallat1996
William D. Hamilton1936–2000Iso-Britannia1996
Sanjit K. Mitra1935–Yhdysvallat2000
Martha Nussbaum1947–Yhdysvallat2000
Richard Peto1943–Iso-Britannia2000
Richard Villems1944–Viro2000
Jared Diamond1937–Yhdysvallat2004
Erkki Ruoslahti1940–Suomi/Yhdysvallat[5]2009

Taiteen akateemikot

Tasavallan presidentti myöntää taiteen akateemikon arvonimen taideneuvoston esityksestä erittäin ansioituneelle taiteenharjoittajalle. Taiteen akateemikkoja voi olla samanaikaisesti yksitoista.[6] Taiteen akateemikon arvonimen ovat saaneet seuraavat taiteenharjoittajat:[7][8]

AkateemikkoElinvuodetTaiteenalaNimitysvuosi
Enckell, RabbeRabbe Enckell1903–1974kirjailija1972
Rinne, JoelJoel Rinne1897–1981näyttelijä1972
Wirkkala, TapioTapio Wirkkala1915–1985muotoilija1972
Bergman, ErikErik Bergman1911–2006säveltäjä1982
Gardberg, BertelBertel Gardberg1916–2007muotoilija1982
Jauhiainen, OskariOskari Jauhiainen1913–1990kuvanveistäjä1982
Pietilä, ReimaReima Pietilä1923–1993arkkitehti1982
Pitkänen, Matti A.Matti A. Pitkänen1930–1997valokuvaaja1982
Tynni, AaleAale Tynni1913–1997runoilija1982
Volanen, Eeva-KaarinaEeva-Kaarina Volanen1921–1999näyttelijä1982
Mollberg, RauniRauni Mollberg1929–2007ohjaaja1989
Mether-Borgström, ErnstErnst Mether-Borgström1917–1996taidemaalari1991
Haavikko, PaavoPaavo Haavikko1931–2008kirjailija1991
Tapper, KainKain Tapper1930–2004kuvanveistäjä1995
Leiviskä, JuhaJuha Leiviskä1936–arkkitehti1996
Meri, VeijoVeijo Meri1928–2015kirjailija1998
Bandler, VivicaVivica Bandler1917–2004teatteriohjaaja1999
Heiskanen, OutiOuti Heiskanen1937–2022taidegraafikko2004
Långbacka, RalfRalf Långbacka1932–2022teatteriohjaaja2004
Panula, JormaJorma Panula1930–kapellimestari2006
Eskolin-Nurmesniemi, VuokkoVuokko Eskolin-Nurmesniemi1930–tekstiilitaiteilija2007
Kaurismäki, AkiAki Kaurismäki1957–elokuvaohjaaja2008[9]
Ahtila, Eija-LiisaEija-Liisa Ahtila1959–kuvataiteilija2009[6]
Bremer, CajCaj Bremer1929–valokuvaaja2009[6]
Kunnas, KirsiKirsi Kunnas1924–2021kirjailija2009[6]
Kuusela, MarjoMarjo Kuusela1946–tanssitaiteilija2009[6]
Mäkelä, HannuHannu Mäkelä1943–kirjailija2016[10][11]
Pirjo Honkasalo 1947– elokuvaohjaaja 2020[12]
Sirkku Peltola 1960– dramaturgi 2023[13]
Kaija Saariaho 1952– säveltäjä 2023[13]
Roi Vaara 1953– performanssitaiteilija 2023[13]

Aki Kaurismäen akateemikon arvo poistettiin vuonna 2019 hänen omasta toiveestaan, sillä hän halusi protestoida Suomen hallituksen metsä- ja kaivospolitiikkaa.[14] Tämä on nykyisen järjestelmän aikana ensimmäinen kerta, kun joku on luopunut akateemikon arvosta.[15]

Lähteet

  1. ”Suomen Akatemia”, Facta, 15. osa (SIS-SUO), s. 461-462. WSOY, 1985. ISBN 951-0-10236-9.
  2. Akateemikot 2004 (PDF) Suomen akatemia. Arkistoitu 2.4.2012. Viitattu 25.11.2008.
  3. Merimaa, Juha: Akateemikkojen määrä kasvaa Hs.fi. 7.4.2014. Viitattu 6.3.2022.
  4. Tieteen akateemikot Suomen Akatemia. Viitattu 3.2.2023.
  5. Presidentti nimitti kaksi uutta akateemikkoa Yle Uutiset. 12.6.2009. Viitattu 6.3.2022.
  6. Suomeen neljä uutta taiteen akateemikkoa YLE Uutiset. 17.4.2009. Viitattu 17.4.2009.
  7. Taiteen edistämiskeskus (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 26.4.2013
  8. Vuokko Nurmesniemestä taiteen akateemikko Helsingin Sanomat. 11.10.2007. Viitattu 11.10.2007.
  9. Aki Kaurismäestä taiteen nuorin akateemikko MTV Uutiset. 23.5.2008. Arkistoitu 21.6.2015. Viitattu 21.6.2015.
  10. Arkistoitu kopioHannu Mäkelästä uusi taiteen akateemikko 20.5.2016. Karjalainen. Arkistoitu 21.5.2016. Viitattu 29.4.2017.
  11. Hannu Mäkelästä uusi taiteen akateemikko 20.5.2016. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 29.4.2017.
  12. Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalosta uusi taiteen akateemikko Yle Uutiset. Viitattu 8.5.2020.
  13. Kolme uutta taiteen akateemikkoa. Ilta-Sanomat, 24.3.2023, s. 12.
  14. Jutila, Niko: Nyt se on virallista: Aki Kaurismäki ei ole enää akateemikko. Elokuvauutiset.fi 3.6.2019. Viitattu 16.6.2019.
  15. Sirén, Vesa: Aki Kaurismäki sanoo luopuvansa akateemikon arvonimestä vastalauseena hallituksen toimille – Ministeriö selvittää nyt, voiko arvonimestään luopua. (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat 14.2.2019. Viitattu 16.6.2019.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.