Ruusut

Ruusut ovat piikkisiä pensaita[1] tai köynnöksiä. Ruusujen lehdet ovat yleensä 5–15 cm pitkät ja niissä on yleisimmin 5–9 lehdykkää. Lehtien koko ja värisävyt vaihtelevat, samoin piikkien määrä ja koko.

Kukat ovat yksittäin tai kukinto on harvakukkainen huiskilo[1]. Villiruusun kukassa on viisi terälehteä, jalostetuissa muodoissa niitä on kuitenkin usein paljon enemmän. Luonnonmuotojen värit vaihtelevat valkoisesta vaaleanpunaiseen, myös keltaisia on.

Kukkimisen jälkeen kukkapohjus kehittyy marjamaiseksi epähedelmäksi, kiulukaksi, jota sanotaan myös ruusunmarjaksi ja jonka sisällä kehittyvät pähkylät.[1]. Ruusunmarja sisältää runsaasti C-vitamiinia.

Suomessa suvun lajeista kasvaa luontaisena kuusi lajia; karjalanruusu, metsäruusu, koiranruusu, orjanruusu, okaruusu ja iharuusu. Näiden lisäksi kurtturuusua, juhannusruusua ja punalehtiruusua tavataan viljelykarkulaisina tai viljelyjäänteinä.[1]

Ruusuilla on monia merkityksiä ja käyttötapoja. Ensimmäiset merkit ihmisen ja ruusun yhteisestä historiasta ajoitetaan noin 2300 eaa. Eufratin ja Tigrisin alueelle. Myöhemmin on löydetty ruusuvedestä esittäviä savitauluja, ja lisäksi faaraoiden haudoissa on ollut merkkejä ruusuista.

Ruusut ovat kulkeutuneet Pohjolaan munkkien kautta, ja 1800–luvulla ruusuinnostus kasvoi huimasti. Useat suomalaisten puutarhojen ruusulajit ja lajikkeet ovat peräisin Pietarista, mutta yhden vanhimman ruusun, juhannusruusun, alkuperää ei ole saatu selville.

Ruusut symboloivat onnea, kestävää rakkautta sekä jälleensyntymistä, lisäksi sen katsotaan olevan vaikenemisen merkki. Ruusun heraldistinen symboli esiintyy vahvasti tyyliteltynä. Myös väreillä on omat merkityksensä. Orastavasta rakkaudesta kertoo vaaleanpunainen ruusu, surua ja kuolemaa symboloi puolestaan valkoinen ruusu, joka ilmentää myös toisaalta puhtautta ja viattomuutta.

Bengt Schalin on toiminut Suomessa merkittävänä ruusuvaikuttajana vuosina 1946–1957. Schalin toimi Helsingin kaupunginpuutarhurina, ja rikastutti kaupunkia istuttamalla monia pensasruusuja.

Ruusuja arvostetaan niiden ulkonäön ja tuoksun takia, mutta niillä on myös hyötykäyttöä. Ruusujen kiulukoissa on paljon C-vitamiinia sekä jonkin verran A-vitamiinia. Kiulukoista voi keittää soseita, mehua jne. Kiulukoiden lisäksi myös ruusujen lehdistä voi valmistaa teetä, ja ruusujen terälehdet ovat kauniita ja syötäviä koristeita [2]. Syötäväksi sopivat puhtaissa olosuhteissa kasvaneet myrkyttämättömät kukat, kukkakauppojen varsiruusujen terälehtiä ei kannata syödä.

Ruusu on ollut vuosisatojen ajan suosittu koristekasvi, lahjaesine ja symboli, ja ruusu on eräs merkittävimmistä kauppakukista. Se on myös yleinen kuva-aihe heraldiikassa.

Ruusujen tuholaisia ovat ainakin:

• hallamittari (Operophthera brumata) (toukat)
• isoruusukirva (Macrosiphum rosae)
• kanukkakilpikkä (Parthenolecanium corni)
• kirvat (Aphididae)
• kiulukkakärpänen (Rhagoletis alternata)
• orjantappurakääriäinen (toukat)
• pensaskääriäinen (Archips rosana) (toukat)
• ruusuetanainen (Endelomyia aethiops)
• ruusukaskas (Typhlocyba rosae)
• ruusukääriäinen (Croesia bergmanniana)
• ruusunkäärölehtiäinen (Blennocampa pusilla)
• ruusunnuppupistiäinen (Monardis plana)
• ruusunversopistiäinen (Ardis brunniveris)
• ruusuripsiäinen (Thrips fuscipennis)
• sylkikaskas (Philaenus spumarius)
• takkuäkämäpistiäinen (Diplolepis rosae)
• valkovyölehtiäinen (Allantus cinctus)
• vattukärsäkäs (Anthonomus rubi)

• Marjorie Blamey, Christopher Grey-Wilson, Otavan kasvitieto, Kustannusosakeyhtiö Otava, Toinen painos 2005, 544 sivua, ISBN 951-1-12904-X
• Tarinoiden ruusu (Kotimaa, 14.7.2006, s. 18)
• Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko, Peter M.A. Tigerstedt, Suomen puu- ja pensaskasvio, Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet r.y., 2. uudistettu painos, 1992

• Ahlbäck, Tore (toim.): Passion för rosor – Palava rakkaus ruusuihin. Turku ja Parainen: Åbo Akademis förlag, 2006. ISBN 951-765-338-7.
• Alanko, Pentti ym.: Suomalainen ruusukirja. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4793-8.
• Alanko, Pentti; Räty, Ella ja Väre, Henri: Ruusujen nimet. Helsinki: Suomen Ruususeura, 2004.
• Blomqvist, Leif: Pohjoisen ruusut. Lepplax: Leif JM Blomqvist, 2015. ISBN 978-952-67340-3-3.
• Forsblom, Juha: Ruusuista rakkaimmat: 103 kauneinta ruusua. Helsinki: Edita ja Kotipuutarhalehti, 2000. ISBN 951-37-3097-2.
• Joy, Peter; Kauppila-Laine, Mirja; Urhonen, Esa ja Santtioseura: Pimpinella: kylämaiseman ruusu. Santtio: Santtioseura, 2004. ISBN 951-98907-2-6.
• Korhonen, Aila: Juhannusruusu ja muut pimpinellat. Helsinki: Suomen Ruususeura, 2002.
• Liitiä, Pirkko: Kukkien kuningatar: ruusun huumaava historia. Jyväskylä: Atena, 2006. ISBN 951-796-439-0.
• Lindqvist, Ingmar: Ruusutarha Pohjolassa. Espoo: IMMI Publishing, 2016. ISBN 978-952-93-7791-6.
• Puupponen, Esko: Suuri ruusukirja. Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-06855-1.
• Rautio, Pirjo (toim.): Kauniit löytöruusut. Turku: Suomen Ruususeura, 2009.
• Rautio, Pirjo: Suomen ruusut. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22527-0.
• Rautio, Pirjo: Tuoksuvat tarhakurtturuusut. Turku: Suomen Ruususeura, 2013.
• Rautio, Pirjo: Upeat ranskanruusut. Suomen Ruususeura, 2016.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruusulajikkeiden kuvia lajikeryhmittäin Wikimedia Commonsissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruusut Wikimedia Commonsissa

• Suomen Lajitietokeskus: Ruusut (aitoruusut) – Rosa
• Suomen Ruususeura
• Simolan Rosario
• Ruusut
• ITIS: Rosa (englanniksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Rosa (englanniksi)
• Rose-Biblio (saksaksi) (englanniksi) (ranskaksi)
• HelpMeFind.com: Roses (englanniksi)
• Pherobase: Floral volatiles of Genus Rosa (englanniksi)
• Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Rosa (roses) (englanniksi)