Aitolos
Aitolos (m.kreik. Αἰτωλός) viittaa kreikkalaisessa mytologiassa useaan eri mieshahmoon:
Aitolos, Endymionin poika
Aitolos oli Endymionin, Eliin kuninkaan, ja joko nymfi Neisin tai Ifianassan poika. Pausanias nimeää äidiksi myös Asterodian, Khromian tai Hyperippen.[1]
Endymion haastoi Aitoloksen ja tämän kaksi veljeä, Paieonin ja Epeioksen juoksukilpaan keskenään Olympiassa valitakseen näistä seuraajansa Eliin hallitsijana. Kilpailun voitti Epeios, joka seurasi isäänsä kuninkaana.[2]
Aitolos ajoi Azanin kunniaksi järjestetyissä hautajaiskisoissa vahingossa vaunuilla Apiin yli niin, että tämä kuoli, jolloin Apiin pojat ajoivat Aitoloksen maanpakoon.[3] Hän matkasi kureettien maille ja tappoi siellä isäntänsä Doroksen, Laodokoksen ja Polypoiteen. Maan hän nimesi itsensä mukaan Aitoliaksi.[1] Täällä Aitolos nai Pronoen ja sai tämän kanssa kaksi poikaa, Pleuronin ja Kalydonin.[4]
Aitolos, Palaimonin isä
Aitolos mainitaan mahdollisesti Palaimonin, yhden argonauteista, isänä.[5]
Aitolos, Oksyloksen poika
Aitolos oli Oksyloksen ja Pierian poika, joka kuoli jo nuorella iällä. Hänet haudattiin Aitoliassa Olympiaan vievälle portille, koska oraakkeli oli kieltänyt hautaamasta ruumista kaupungin sisä- tai ulkopuolelle.[6]
Lähteet
- Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 1.7.6 (engl. käännös)
- Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 5.1.4 (engl. käännös)
- Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 5.1.8 (engl. käännös)
- Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 1.7.7 (engl. käännös)
- Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 1.9.16 (engl. käännös)
- Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 5.4.4 (engl. käännös)
![]() |
Tämä on täsmennyssivu, joka luettelee monimerkityksisen käsitteen eri merkitykset tai useita eri henkilöitä. Artikkelisivuja, joiden nimessä tai tekstissä lukee ”Aitolos”, voi hakea sivunnimihaulla, laajalla sivunnimihaulla tai tekstihaulla. |