Ainulindalë

Alussa Ilúvatar teki ainurin, pyhät, jotka syntyivät hänen ajatuksistaan. Ilúvatar antoi heille sävelaiheet ja pyysi kutakin laulamaan. Kuunneltuaan heitä yksitellen ja pienissä ryhmissä Ilúvatar kutsui kaikki ainurin kokoon ja antoi heille väkevän sävelaiheen, josta ainurin oli määrä tehdä yhdessä "Suuri Soitto". Ainur alkavat laulaa, mutta pian mahtavin ainu Melkor kutoo soittoon omia ajatuksiaan, poikkeaa Ilúvatarin sävelistä ja alkaa soittaa omaa soittoaan. Hänen ympärilleen syntyy epäsointu, joka leviää. Ilúvatar nostaa uuden sävelaiheen, jota vastaan Melkorin riitasointu kamppailee ärjyen. Silloin Ilúvatar nostattaa kolmannen aiheen, joka on aluksi heikko, mutta kasvaa. Kaksi ristiriitaista aihetta soi lopulta yhtä aikaa, ja sitten Ilúvatar katkaisee soiton.[1]

Ilúvatar puhuu ainurille ja saa Melkorin häpeämään ja häpeästä kasvaa salainen viha. Sitten Ilúvatar vie ainurin tyhjyyteen ja näyttää heille näyn: maailma alkaa muodostua heidän eteensä. Ja ainur näkevät, että maailmassa on jotain, mitä he eivät ajatelleet, Ilúvatarin lapset, haltiat ja ihmiset, jotka yksin Ilúvatar oli ajatellut; ja he tulivat kolmannen sävelaiheen myötä. Sen jälkeen näky otettiin pois, mutta sitten Ilúvatar lausui "Eä" ja maailma tuli olevaksi. Monet suurimmat ainurista laskeutuivat silloin maailmaan eli Ardaan, ja heistä tuli valar, ja sinne tuli myös muita ainuja – heistä tuli maiar. Maailmaan tultuaan valar ja maiar alkavat muovata sitä soitossa syntyneen näyn mukaiseksi. Myös Melkor tulee Ardaan, mutta vieraantuu muista valarista ja asettuu itse Keski-Maahan turmelemaan kaiken kauniin, mitä valar luovat. [1]

Tolkien, J.R.R.: Silmarillion. WSOY 1980. ISBN 951-0-09103-0