Ainola

Ainola on säveltäjä Jean Sibeliuksen ja hänen puolisonsa Ainon kotitalo, jossa on vuodesta 1974 alkaen toiminut kotimuseo. Se sijaitsee nykyisen Järvenpään Lepolan kaupunginosassa lähellä Tuusulanjärven rantatien pohjoispäätä. Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1904. Se oli osa Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä.

Ainola
Osoite Ainolankatu 1
Sijainti Järvenpää
Koordinaatit 60°27′13″N, 025°05′14″E
Rakennustyyppi asuinrakennus
Valmistumisvuosi 1904
Suunnittelija Lars Sonck
Rakennuttaja Jean Sibelius
Omistaja Senaatti-kiinteistöt
Haltija Ainolasäätiö
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Rakennushistoria
Ainola vuonna 1915.
Sibeliuksen ruokasalissa.

Jean ja Aino Sibelius olivat menneet kihloihin vuonna 1890 ja naimisiin 1892.[1][2] He olivat jo kihlausaikana haaveilleet omasta mökistä, mutta rahapula esti pitkään aikeet. Jean Sibelius pystyi lopulta vuonna 1903 hankkimaan tontin Järvenpäästä, silloisesta Tuusulan pitäjästä. Tuusulanjärven itärannalle oli syntynyt vuosisadanvaihteessa taiteilijasiirtola. Juhani Aho oli jo vuonna 1897 vuokrannut itselleen talon, ja maalarit Pekka Halonen ja Eero Järnefelt seurasivat häntä. Sibeliukselle tonttikauppa oli uhka, sillä kesällä 1903 hänen tulonsa kattoivat vain kahdeksasosan hänen veloistansa.[3]

Ainolan arkkitehdiksi valittiin Lars Sonck. Valintaa on jonkin verran ihmetelty, sillä Sibeliuksen hyvä ystävä ja ikätoveri oli arkkitehti Eliel Saarinen. Sibelius päätyi Sonckiin todennäköisesti, koska Sonck oli jo aiemmin suunnitellut Järvenpäähän Gösta Enckellin hirsihuvilan Villa Enckellin. Enckell olisi ollut Sonckin suosittelija. Arkkitehti tunnetaan ensisijaisesti jugend-tyylisistä kirkoista ja julkisista rakennuksista, mutta hänen käsialaansa ovat myös kymmenet puuhuvilat.[4]

Ainolan rakentaminen alkoi heti vuonna 1903. Rakennusmestarina toimi Juhani Ahon suosittelema Rikhard Laine. Työt sujuivat nopeasti, ja alakerta valmistui asumiskuntoon vuonna 1904, jolloin Sibeliukset muuttivat myös sinne.[4][5] Yläkerta valmistui vuonna 1911, ja sinne tulivat muun muassa Sibeliusten makuuhuone ja Jeanin uusi työhuone. Alakerran ruokasali ja entisen työhuoneen välille puhkaistiin samaan aikaan leveä aukko, jonka myötä sisätiloihin tuli lisää avaruutta. Rakennukseen tehtiin myös lautaverhous, joka oli ollut Sonckin alkuperäinen suunnitelmakin. Päärakennuksen keittiötä laajennettiin vuonna 1915, ja alakerran lastenhuone muutettiin vuonna 1935 kirjastoksi. Muutossuunnitelman oli tehnyt Sibeliuksen vävy, arkkitehti Aulis Blomstedt.[4]

Aino Sibeliuksen suunnittelema sauna valmistui lokakuussa 1905. Sibelius oli itse rakennuksen lisäksi suunnitellut siihen vedenottojärjestelmän. Saunan vieressä oli vinttikaivo, josta nostettiin vesi kouruun, joka vei veden suoraan pesuhuoneeseen. Huoneen nurkassa oli toinen kouru, joka puolestaan johti viereisen huoneen kylpyammeeseen. Sauna jouduttiin rakentamaan uudestaan 1925 tulipalon takia.[6]

Sibeliusten tontti oli alkujaan suhteellisen pieni, eikä viljelyskelpoista maata ollut juurikaan. Sibeliuksen halusivat kuitenkin puutarhan, jota alettiin istuttamaan heti keväällä 1905. Aino Sibelius vastasi myös puutarhan suunnittelusta. Kasvimaa laajeni vuosien varrella, ja laajimmillaan sitä oli 1930–1940-luvuilla puoli hehtaaria.[7] Ainolan tontti suureni neljään otteeseen, viimeisempänä alueen itäinen osa ostettiin 1936 E. N. Setälän kuolinpesän konkurssihallinnolta.[8][9]

Jean Sibelius kuoli syyskuussa 1957. Aino Sibelius asui Ainolassa 12 vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Viimeiset elinkuukaudet hän joutui kuitenkin sairauden takia olemaan Mehiläisen sairaalassa.[10] Sibeliukset on haudattu kotinsa puutarhaan.[11] Sibeliuksen tyttäret, Eva, Ruth, Katarina, Margareta ja Heidi myivät Ainolan Suomen valtiolle maaliskuussa 1972. Ainolasäätiö perustettiin samana vuonna hoitamaan rakennuksia ja ylläpitämään perustettavaa kotimuseota. Museota varten rakennettiin portin lähelle huoltorakennus. Museo avattiin kesällä 1974.[12][13]

Ainolan rakennuksia kunnostettiin Museoviraston valvonnassa 1980-luvun puolivälissä. Kunnostusten pääsuunnittelija oli Sibeliusten tyttärenpoika, arkkitehti Severi Blomstedt. Tuolloin pihan salaojat kunnostettiin ja aita ja portit uusittiin. Museo siirtyi vuonna 1999 Museovirastolle. Rakennuksia on sen jälkeen kunnostettu 2000- ja 2010-luvuilla.[13] Senaatti-kiinteistöille museo siirtyi vuonna 2014.[14]

Arkkitehtuuri ja tontti

Päärakennus
Ainola pihan puolelta.
Ainolan pihapiiriä

Ainolan päärakennus on etelään laskevalla rinteellä, ja siihen kuuluu kallioon louhittu kellari. Hirsirunko on kaksikerroksinen, ja se on salvottu tasanurkille. Hirsien pinta on piiluttu.[13] Ainolan päärakennus poikkeaa jonkin verran Sonckin aiemmista hirsihuviloista, joihin otettiin mallia kansanrakentamisesta. Ainolassa perinteisiin rakennustyyleihin on viittauksia vain länsipuolen ja eteläpäädyn salvotuissa parvekkeissa ja niiden luhtimaisissa aukotuksissa. Selkeitä jugend-vaikutteita näkyy erikokoisissa, ruudutetuissa ikkunoissa, niiden tummanvihreissä vuorilaudoissa ja monimuotoisessa katossa.[4]

Rakennus on epäsymmetrinen, ja pääkerroksen suurin huone on keskellä sijaitseva ruokasali. Se oli myös olohuoneena, ja sieltä on portaat toiseen kerrokseen. Ruokasalin toisella puolella on Jean Sibeliuksen alkuperäinen työhuone ja toisella puolella lastenhuone, joka muutettiin 1930-luvulla kirjastohuoneeksi. Toinen huone sisustettiin työ- ja makuuhuoneeksi Jean Sibeliukselle, koska hän ei iäkkäänä enää mielellään kulkenut yläkerran portaita.[13] Ensimmäisessä kerroksessa olivat lisäksi palvelijan huone ja keittiö.[15]

Jean Sibelius huomasi jo varhain, että perheen ja työn yhdistäminen samassa kerroksessa oli mahdotonta. Vinttitiloista tehtiinkin 1910-luvulla asuttavaa tilaa, jonne tuli myös Sibeliuksen uusi työhuone, jonka ikkunaa myös avarrettiin.[16] Säveltäjällä oli ollut kaksi vaatimusta Ainolan arkkitehtuurista ja sisustuksesta: työhuoneesta tulisi olla näkymä Tuusulanjärvelle ja ruokasalissa oli oltava vihreä takka.[17] Toisessa kerroksessa oli työhuoneen lisäksi, Sibeliusten makuuhuone ja vierashuone. Osa yläkerrasta jäi avovintiksi tavaroiden säilytystä varten.[16]

Vesijohtoverkostoa ei talossa Jean Sibeliuksen elinaikana ollut, koska hän ei halunnut sävellystyönsä häiriintyvän. Sähkö tuli taloon hyvin varhaisessa vaiheessa, samoin puhelin.

Muut rakennukset
Ainolan saunarakennus

Ainolan tontilla on päärakennuksen lisäksi, sauna, puuvaja, talli ja huoltorakennus. Sauna sijaitsee palstan lounaiskulmassa. Se on hirsirunkoinen ja tervattu. Sokkeli on betoninen ja vesikatto on katettu tiilillä. Talli- ja liiterirakennukset ovat vierekkäin huvilan pohjoispuolella. Ne rakennettiin heti vuonna 1904 ja todennäköisesti ilman piirustuksia. Ne ovat molemmat osin hirsirunkoisia, ja niissä on pärekatot ja punamullattu ulkolaidotus.[13]

Huoltorakennus valmistui vuonna 1974, ja sen suunnitteli Aulis Blomstedt. Ainolasäätiö rakennutti sen museon asiakaspalveluja ja talonmiehen asuntoa varten. Se edustaa modernia arkkitehtuuria, eikä sitä ollut tarkoituskaan liittää vanhojen rakennusten muotokieleen. Huoltorakennuksen asuinkäyttö päättyi vuonna 2006, ja asuinhuoneet muutettiin 2010-luvun alussa museokäyttöön.[13]

Puutarha ja metsikkö
Sibeliusten hauta

Ainolan tontti on noin neljän hehtaarin laajuinen, ja sen lounaisosassa on laaja puutarha, kun taas itäosa on luonnontilaista sekametsää.[8] Aino Sibeliuksen perustama ja hoitama puutarha on sovitettu päärakennuksen edestä laskevaan aurinkoiseen etelärinteeseen. Puutarha sovitettiin luonnonmukaiseen maastoon, ja sinne tuotiin taimilavoja ja istutettiin hedelmäpuita, marjapensaita, juuremaita ja kukkamaita.[13] Puutarhan etelänurkassa oli myös kasvihuone tomaatteja varten. Eteläosassa on myös Jean ja Aino Sibeliuksen hauta, jonka paaden suunnitteli Aulis Blomstedt.[4] Aino Sibeliuksen istuttamista omenapuista ja marjapensaista on jäljellä vielä osa, mutta kukkatarha ja sen käytävät ovat Ainon suunnittelemassa muodossa.[18]

Ainolaan kuuluu myös metsäalue, joka oli tärkeä Jean Sibeliukselle, jonne hän lähti päivittäin kävelylle.[13] Metsä on tyypiltään tuoretta kangasta, mutta paikoin on myös kuivaa kangasta. Tuoreen kangaksen valtapuu on kuusi, kun kuivan kankaan on mänty. Avoimilla paikoilla on jonkin verran koivuja ja pensaskerroksessa katajaa. Maasto on loivasti kumpuilevaa, ja paikoin on kalliopaljastumia. Metsän painanteissa on kosteita, vettä kerääviä kohtia. Maaperä on moreenia.[18]

Vuonna 2017 tehdyn luontoselvityksen mukaan Ainolan metsä on kehittynyt rauhassa eteläsuomalaisittain jopa varsin poikkeukselliseksi. Siellä on huomattavasti enemmän lahopuita kuin talousmetsissä. Merkittävä osa metsästä rajattiin arvokkaana luontotyppikohteena. Sieltä löydettiin selvityksessä paikallisesti arvokkaita kellotalvikin ja valkolehdokin esiintymiä. Ainola on myös kokonaisuudessa merkittävä lepakoiden ruokailualue, ja siellä on varsin runsas ja monipuolinen linnusto.[19]

Museotoiminta ja Ainolasäätiö

Ainola toimii kotimuseona. Museokokonaisuuteen kuuluu päärakennus, talousrakennukset, sauna sekä sen puutarha ja metsä. Museotoiminnasta vastaa Ainolasäätiö, jonka perustajia olivat opetusministeriö, Sibelius-seura sekä Aino ja Jean Sibeliuksen omaiset. Säätiö pyrkii säilyttämään kodin mahdollisimman muuttumattomana ja sellaisena kuin se Sibeliusten eläessä oli. Säätiö vaalii myös Sibeliusten muistoa ja heidän hautaansa. Ainolaa ja sen asioita hoitaa säädekirjan mukaan kahdeksanhenkinen hallitus. Ainolasäätiö kutsuu hallitukseen 3–4 jäsentä, Museovirasto ja Sibelius-seura kaksi jäsentä kumpikin sekä Järvenpään kaupunki yhden.[20]

Ainola on auki vain kesäisin.[21] Huoltorakennuksessa on lipunmyynnin lisäksi, kahvila ja museokauppa sekä ulkonäyttelyitä lasivitriineissä. Ainolassa käy vuosittain noin 25 000 kävijää.[20]

Lähteet
  • Freese, Simo: Ainolan saunan rakennushistoriaselvitys. Helsinki: Senaatti-kiinteistöt, 2015. ISBN 978-952-7062-43-2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 17.8.2021).

Viitteet
  1. Marika Sampio-Utriainen: Aino Sibelius – rakkaudesta mieheen Naisten ääni. Suomalainen Naisliitto ry. Viitattu 17.8.2021.
  2. Aino Sibelius (1871-1969) Ainola. Viitattu 17.8.2021.
  3. Freese, s. 7, 9.
  4. Ainolan arkkitehtuuri Ainola. Viitattu 17.8.2021.
  5. Freese, s. 11.
  6. Freese, s. 21.
  7. Freese, s. 15–16.
  8. Ainolan alue ja metsä Ainola. Viitattu 17.8.2021.
  9. Ainolan maa-alueet Sibelius.fi. Viitattu 9.8.2021.
  10. Aino Sibelius (1871-1969) Sibelius.fi. Viitattu 9.8.2021.
  11. Ainolan pihapiiri Sibelius.fi. Helsingin Suomalainen Klubi. Viitattu 25.7.2014.
  12. Bonsdorff, Lena von: Roger Lindberg: Mentori, mesenaatti, musiikkikauppias, s. 332–333. (Mentor, mecenat, musikhandlare: Invandrarättlingen Roger Lindberg blir Mr Music of Finland, 2012.) Käsikirjoituksesta suomentanut Sirpa Hietanen. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2012. ISBN 978-951-52-2974-8.
  13. Rakennusperintökohde: Ainola Kulttuuriympäristön palveluikkuna. Museovirasto. Viitattu 17.8.2021.
  14. Freese, s. 5.
  15. Ainola 1904 Sibelius.fi. Viitattu 17.8.2021.
  16. Asuinrakennuksen kunnostus ja lisärakentaminen 1911-1935 Sibelius.fi. Viitattu 17.8.2021.
  17. Ainolan kotina Ainola. Viitattu 17.8.2021.
  18. Hoidetut kulttuuriympäristökohteet: Ainola Kulttuurimypäristön palveluikkuna. Museovirasto. Viitattu 17.8.2021.
  19. Manninen, E., Heinonen, M., Vasko, V., Nupponen, K. & Nieminen, M: Järvenpään Ainolan luontoselvitykset vuonna 2017 (PDF) 2017. Faunatica. Viitattu 17.8.2021.
  20. Ainola museona Ainola. Viitattu 17.8.2021.
  21. Museokäynti Ainola. Viitattu 17.8.2021.

    Kirjallisuutta
    • Levas, Santeri: Jean Sibelius ja hänen Ainolansa – Jean Sibelius och hans hem – Jean Sibelius and His Home – Jean Sibelius und sein Heim. Toinen laitos. Helsinki: Otava, 1955.
    • Häkli, Esko & Blomstedt, Severi (toim.): Ainola, Sibeliusten koti Järvenpäässä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-95-222-2597-9.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.