Aimo Oikari

Aimo Olli Juhani Oikari (s. 25. elokuuta 1947 Mikkeli) on suomalainen ympäristötieteilijä, ja Jyväskylän yliopiston ympäristötieteiden, erityisesti ekotoksikologian ja ekofysiologian emeritusprofessori.[1][2][3] Hän oli toiminut työurallaan myös Teknillisen korkeakoulun ympäristönsuojelutekniikan professorina.[4] Oikari on suomalaisen ekotoksikologian, erityisesti ekotoksikologian alan pääainekoulutuksen, pioneeri.

Aimo Oikari
Henkilötiedot
Syntynyt25. elokuuta 1947
Mikkeli
Ammatti ympäristötieteiden, erityisesti ekotoksikologian ja ekofysiologian professori (emeritus)
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (LuK 1970, FK 1972, FL 1973, FL (väit.) 1978)
Instituutti Jyväskylän yliopisto
Tutkimusalue ympäristökemikaalien riskinarviointi, ekotoksikologia, teollisuustoksikologia, vesieläinten fysiologia

Oikari kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1966. Hän valmistui Helsingin yliopistosta luonnontieteiden kandidaatiksi 1970, filosofian kandidaatiksi 1972 ja lisensiaatiksi 1973. Hän väitteli Helsingin yliopistossa eläinfysiologian aihepiiristä vuonna 1978.[1] Hänen englanninkielinen väitöskirjansa (1978) oli otsikoitu Adaptations enabling Baltic teleosts to maintain osmotic and ionic balance in dilute brackish water.[5] Hän oli Helsingin yliopiston eläinfysiologian dosentti (1981-1993) ja Joensuun yliopiston ekotoksikologian dosentti (1988-1993).[1]

Työurallaan Oikari toimi Helsingin yliopiston eläinfysiologian assistenttina, Turun yliopiston biologian virkaatekevänä apulaisprofessorina (1983), Helsingin yliopiston vanhempana tutkijana (1979–80), Suomen Akatemian nuorempana (1984–1985) ja vanhempana (1985-1991) tutkijana Joensuun yliopistossa, ja Joensuun yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen ympäristötutkimuksen tutkimusjohtajana (1990–1991).[1] Suomalaisten virkanimitysten lomassa tai aikana hän työskenteli useita jaksoja vierailevana tieteentekijnä Yhdysvalloissa ja Britanniassa sijaitsevissa tutkimuslaitoksissa: vierailevana tutkimusprofessorina Miamin yliopistossa (Florida, 1979–1980, vierailevana tutkijana University College North Walesissa (Bangor, Britannia, 1983), vierailevana professorina ja tutkijana Oak Ridge National Laboratoryssä (Tennessee) ja National Institute of Environmental Health Sciences (NIEHS, Pohjois-Carolina, USA, 1988–1989).[1]

Oikari toimi Teknillisen korkeakoulun ympäristönsuojelutekniikan (ympäristönsuojelu ja ekotoksikologian) professorina vuosina 1991–1994[1][4] ja oli sitten Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuksen ja -tekniikan professori (1995–1999).[1][6] Vuodesta 2000 lähtien hän toimi Jyväskylän yliopiston ympäristötieteiden, erityisesti ekotoksikologian ja ekofysiologian professorina eläkkeelle jäämiseensä saakka.[1][2][3] Varttuneena tutkijana kuitenkin kaksi kautta (vuosina 1997–1998 ja 2004–2005). Oikari oli toteuttamassa Jyväskylän yliopistoon ympäristötieteet-nimistä (myöhemmin nimellä ympäristötiede ja -teknologia) oppiainetta 1995 lukien kahden vuosikymmenen ajan. Hän oli useita jaksoja vierailevana professorina ja tutkijana Kanadassa (Queen's University, Ontario) ja Yhdysvalloissa Kalifornian yliopistossa (UC Davis, Bodega Marine Laboratory).[1]

Hänen tieteellinen tuotantonsa käsitti jo vuonna 2007 noin 150 kansainvälistä tieteellistä julkaisua ekotoksikologian, ekofysiologian ja eläintieteen aloilta sekä opetusaineistoja.[1] Sittemmin tuotanto on täydentynyt. Hän on tutkinut mm. metsä- ja metalliteollisuuden, öljynjalostuksen, lääkeaineiden, dioksiinien, raskasmetallien ja sedimenttien ekotoksikologiaa sekä humusaineiden, UV-säteilyn, pH:n ja lämpötilan toksisuusmerkityksiä geenien, fysiologian ja ekosysteemin tasoilla.

Lähteet
  1. Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto, (ISBN 978-952-99281-1-8 ja 978-952-99281-2-5, viitattu 16 lokakuuta 2021), s. 505
  2. Professori: Suomi alivarautunut öljyturmiin 5.4.2006, päivitetty 29.10.2008. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 16.10.2021.
  3. Anu Rummukainen: Älä usko kaikkea, mitä sellusta väitetään – 9 faktaa ja fiktiota Kuopioon kaavaillusta maailman suurimmasta havusellutehtaasta 21.11.2018. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 16.10.2021.
  4. Ekotoksikologian professori astui virkaansa Helsingin Sanomat, hs.fi. 11.3.1992. Viitattu 16.10.2021.
  5. Aimo Oikari: Adaptations enabling Baltic teleosts to maintain osmotic and ionic balance in dilute brackish water (Väitöskirja Helsingin yliopistolle, ISBN 9519916644) 1978. Helsinki: A. Oikari, teostiedot via Finna, finna.fi. Viitattu 16.10.2021. (suomeksi)
  6. Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta, s. 125–131. Veikko Huhta: Pienestä laitoksesta yliopiston suurimmaksi. Jyväskylän yliopisto, 2015. ISBN 978-051-39-6303-3.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.