Aikakone (lehti)

1970-luvun lopulla Ursan piirissä pohdittiin mahdollisuuksia tieteiskirjallisuuden julkaisemiseen. Yhdistyksen lehdessä pyydettiin science fictionista kiinnostuneita ottamaan yhteyttä. Vuonna 1980 yhdistys aloitti Jari Koposen toimittaman Ursa science fiction -taskukirjasarjan. Sarjan teoksia suomensi etupäässä Veikko Rekunen. Tähdet ja avaruus -lehdessä alkoi ilmestyä samana vuonna Jari Koposen sf-palsta. Helsingissä perustettiin Ursan sf-klubi ja seuralle alettiin suunnitella omaa valtakunnallista lehteä. Lehden nimeä varten julistettiin Ursan lehdessä kilpailu ja voittanut vastaus oli Aikakone.[2]

Jari Koposen päätoimittaman lehden ensimmäinen numero julkaistiin lokakuussa 1981. Toimituskunnassa olivat Koposen lisäksi Jyrki Ijäs (elokuvat), Olavi Markkanen (kirjallisuus) ja Tom Ölander (uutiset). Ensimmäisen kansikuvan teki Timo Kokkila ja kuvittajiin kuului muun muassa Jukka Murtosaari.[2]

Lehden ensimmäisinä suomalaisina novellisteina olivat Jouni J. Särkijärvi, Veikko Rekunen ja Eija Elo ja käännösnovellisteina Larry Niven, Robert Heinlein ja Alfred Bester. Asia-artikkelien puolella Jyrki Ijäs kartoitti suomalaisen tieteiskirjallisuuden historiaa (1982) ja Kari Enqvist toimitti tiedepalstaa (1983–1986). Vuodesta 1983 julkaistiin Jyrki Ijäksen, Jari Koposen ja Olavi Markkasen kokoamaa suomalaisen utopia- ja tieteiskirjallisuuden arvostelevaa bibliografiaa. Tämä uraauurtava työ jäi kuitenkin kesken. Kirja-arvosteluja kirjoitti Veikko Rekunen vuosina 1984–1988. Sarjakuvia arvosteli Jyrki Ijäs ja vuodesta 1986 Johanna Sinisalo.[2]

Vuonna 1982 järjestettiin suomalais-ruotsalainen scifikongressi King-Con, josta suomalainen science fiction -fandom lähti varsinaisesti toimimaan. Suomalais-ruotsalaisen kokoontumisen takana oli muun muassa Tom Ölander, jolla oli suomalaisista harrastajista parhaat yhteydet ulkomaille. Osa lehden toimituksesta piti kuitenkin fandomia lähinnä turhanpäiväisenä ilmiönä. Veikko Rekunen alkoi 1983 pitää Aikakoneessa kirjoittajapalstaa, jossa pyrittiin opastamaan aloittelevia kirjoittajia. Parin vuoden päästä palstasta luovuttiin, mutta palsta johti uuden yhdistyksen, Suomen Tieteiskirjoittajien syntyyn.[2]

Jyrki Ijäs toimi taittajana ja toimitussihteerinä ja myös väliaikaisena päätoimittajana vuonna 1984.[2] Ijäs ja Koponen ajautuivat lehden toimittamisesta erimielisyyksiin. Ijäs ryhtyi julkaisemaan omaa Ikaros-lehteä, joka syntyi ajatuksesta Aikakoneen novellipainotteiseksi rinnakkaisjulkaisuksi. Jari Koponen luopui päätoimittajuudesta 1986. Hänen väliaikaiseksi seuraajakseen tuli Veikko Rekunen kahden numeron ajaksi. Lehdessä alusta asti mukana ollut Juhani Hinkkanen suostui samana vuonna vakituiseksi päätoimittajaksi. Vuonna 1988 päätoimittajuuden otti haltuunsa Leena Peltonen.[2]

Sf-klubin toiminta päättyi vuoden 1984 lopulla ja Aikakoneesta tuli Ursan science fiction -julkaisu.[2] Ursa oli lähtenyt julkaisemaan lehteä sillä pääajatuksella, että science fiction houkuttelisi etenkin nuoria lukijoita tieteen ja erityisesti tähtitieteen pariin. Lehden 10-vuotisnumerossa Ursan edustaja Seppo Linnaluoto kuvaili lehteä: ”Sisältö oli suurelta osin hieman raskasta, varttuneempia sf-harrastajia kiinnostavaa. Ursaan ei juuri tullut sellaisia uusia jäseniä, jotka olisivat ensin olleet Aikakoneen tilaajia. Sen sijaan Aikakoneella oli merkitystä Ursan kustantamien sf-kirjojen markkinointikanavana.” Lehden levikki vakiintui noin 1 000 tilaajaan ja julkaisu oli välillä tappiollinen. Toimittajat tekivät työtä pienellä palkkiolla tai ilmaiseksi, käännöksiin oli rahaa rajallisesti eikä julkaistuista novelleista voitu maksaa palkkiota.[3]

Ursa ei ollut enää kiinnostunut lehden julkaisemisesta ja vuoden 1989 lopulla Aikakone siirtyi kauppasopimuksen kautta lehden toimituskunnalle. Uudeksi omistajaksi perustettiin Tampereella Aikakone-yhdistys, myöhempi Aikakone ry. Leena Peltosen luotsaama lehti muuttui entistä monipuolisemmaksi. Toimitus teki muun muassa kirjailijahaastatteluja kansainvälisissä scifi-kokoontumisissa. Englannin sf-conista tuli ajatus raapaleesta (engl. drabble), täsmälleen sadan sanan mittaisesta pienoisnovellista. Suomenkielisen sanan raapale keksi Johanna Sinisalo. Harrastajakirjoittajien parissa raapale sai suuren suosion ja niiden mestariksi osoittautui Boris Hurtta. Fantasian puolestapuhujana tunnettu Peltonen kirjoitti artikkeleita muun muassa erilaisten taruhahmojen käytöstä kirjallisuudessa. Teemanumeroita julkaistiin muun muassa aurinkokunnan eri planeetoista.[2]

Käännösnovelleja Aikakone julkaisi muun muassa seuraavilta kirjailijoilta: Robert Silverberg, Arthur Conan Doyle, Joe Haldeman, John Varley, Poul Anderson, Olaf Stapledon, Philip José Farmer, Theodore Sturgeon, Isaac Asimov, James Blish, Bob Shaw, John Brunner, Ian Watson, Barrington J. Bayley, Robert Sheckley, Greg Bear, Lucius Shepard, Suzy McKee Charnas, Cordwainer Smith, Stanley G. Weinbaum ja Robert Holdstock.[2] Kustantaja toivoi käännösnovelleiksi perinteistä luonnontieteellistä scifiä. Toisenlaisesta suunnasta on esimerkkinä Veikko Rekusen suomentama Ursula K. Le Guinin tarina ”Jotka Omelasista poistuvat”, joka oli suomentajan mielestä 1900-luvun hienoin novelli minkä tahansa kirjallisuuden mittapuiden mukaan mitattuna.[2]

Pekka Virtasen vuonna 1984 julkaistu novelli ”Perinne” voitti Atorox-palkinnon. Sittemmin lehden novellisteista sai Atoroxin Johanna Sinisalo (1986, 1991 ja 1993), Ari Tervonen (1990) ja Eeva-Liisa Tenhunen (1996). Muita lehden suomalaisia novellisteja olivat muun muassa Pekka Markkula, Kimmo Saneri ja Marko Ahonen.[2] 1987: Kosmoskynä-palkinnon suomalaisen tieteiskirjallisuuden edistämisestä sai Tom Ölander 1987, Veikko Rekunen 1988, Jyrki Ijäs 1991, Leena Peltonen 1991, Juhani Hinkkanen 2000 ja Johanna Sinisalo 2001.

Lehteä ovat kuvittaneet muun muassa Jukka Murtosaari, Hannu Mänttäri, Pekka A. Manninen, Jari Rasi, Kari T. Leppänen ja Anssi Rauhala.[2] Aikakone ilmoittaa olevansa tamperelaisen supersankarin Kapteeni Kuolion suojeluksessa.[1]