Aichi D3A

Kesällä 1936 laivaston esikunta 11-Shi vaatimukset laivaston yksitasoiselle syöksypommittajalle, jonka tuli korvata laivaston tyypin 96 lentotukialuksille sijoitettu pommikone (Aichi D1A2). Aichi, Nakajima ja Mitsubishi toimittivat esityksensä uudeksi syöksypommittajaksi. Näistä kahdelta ensimmäiseltä tilattiin kummaltakin kaksi prototyyppiä. Nakajimalla Tokushiro Goaken johtama ryhmä toimitti AM-17-prototyypin, jossa oli alatasoinen elliptinen siipi kuten Heinkel He 70:ssä. Vaikka kiinteät laskutelineet aiheuttivat suuren ilmanvastuksen syöksyssä niin sisäänvedettävien laskutelineiden aiheuttamaa monimutkaisuutta ja painonlisäystä ei pidetty hyväksyttävänä.[1]

Ensimmäinen 710 hevosvoiman 9-sylinterisellä ilmajäähdytteisellä Nakajima Hikari 1 -tähtimoottorilla varustettu prototyyppi valmistui joulukuussa 1937. Koneen koelennot alkoivat kuukautta myöhemmin. Alustavat tulokset olivat pettymys koneen ollessa heikkotehoinen ja kaarroissa havaittujen epävakausongelmien vuoksi. Syöksyjarrut aiheuttivat värinää 90-asteen käännöksissä. Mallin hyvinä puolina oli rakenteen kestävyys ja helpohko lennettävyys. Toiseen prototyyppiin tehtiin lukuisia korjauksia ennen koelentojen aloittamista. Moottori korvattiin 840 hevosvoiman 14-sylinterisellä ilmajäähdytteisellä Mitsubishi Kinsei 3:lla. Samalla moottorin jäähdytystä muutettiin, koneen pyrstöä kasvatettiin ja syöksyjarruja vahvistettiin. Suurin muutos tehtiin siipiin, joiden kärkiväliä kasvatettiin 14,1 metristä 14,5 metriin. Muutoksessa siipipinta-ala kasvoi kaksi neliömetriä 35 neliömetriin. Samalla siipien kärkiä taivutettiin hieman alaspäin estämään koneen pyörähdys tiukoissa käännöissä. Näin muutettuna uusi Aichi D3A1 oli täysin ylivertainen kilpailijana olleeseen Nakajima D3N1:een verrattuna. Marraskuussa 1939 Aichi vastaanotti tilauksen laivaston tyypin 99 lentotukialuksille sijoitettavan syöksypommittajan tyypin 11 valmistamisesta.[1]

Tuotantoversio D3A1 oli edelleen kehitetty versio prototyypeistä. Niissä oli muun muassa hieman pienemmät siivet. Moottorina oli 1 000 hevosvoiman Mitsubishi Kinsei 42 tai 1 070 hevosvoiman Kinsei 44. Lukuisat sisäiset muutokset nostivat koneen massan 3 650 kilogrammaan. Pituussuuntainen epävakaus saatiin korjattua suurella peräsimellä. Uusi kone oli erittäin liikehtimiskykyinen, mikä mahdollisti koneen toissijaisen käytön hävittäjänä, vaikka omasuojana ollut aseistus oli tehtävään liian heikko. Koneessa oli kaksi kiinteää eteenpäin suunnattua 7,7 millimetrin tyypin 97 konekivääriä ja taka-ampujalla liikuteltava 7,7 millimetrin tyypin 92 konekivääri. Koneet kykenivät kuljettamaan rungon alla yhden 250 kilogramman pommin ja kummankin siiven alla 60 kilogramman pommin. Tyyppihyväksyntä lentotukialus Kagalla ja Akagilla tehtiin 1940.[2]

Kesäkuussa 1942 Aichi esitteli 1 300 hevosvoiman Kinsei 54 moottorilla varustetun D3A2 mallin 12 aloittaessaan koelennot ainoalla prototyypillä. D3A1:n riittämätön toimintamatka Salomonin taisteluissa oli perusteena, jotta D3A2:n polttoainemäärän kasvattamiseen 1 079 litraan. Sisäisesti konemallit olivat lähes yhtenevät. Uuteen versioon lisättiin spinneri ja taaempaan ohjaamoon uusittu kuomu. Uusi malli asetettiin tuotantoon nimellä laivaston tyypin 99 lentotukialuksille sijoitettava syöksypommittaja malli 22, mikä korvasi aiemman version ensilinjan yksiköissä syksystä 1942 alkaen.[2]

Aichi valmisti aiemmin mainitut kaksi prototyyppiä sekä vuonna 1939 kuusi konetta tyyppihyväksyntää varten. Tuotannon alettua joulukuussa 1939 Aichi valmisti 470 kappaletta D3A1 malli 11 koneita elokuuhun 1942 mennessä, jolloin tyypin valmistus keskeytettiin. Kesäkuussa 1942 Aichi valmisti D3A2 mallin 12 prototyypin, minkä jälkeen valmisti elokuusta 1942 kesäkuuhun 1944 kaikkiaan 815 kappaletta D3A2 malli 22 koneita. Yhteensä koneita Aichi valmisti 1 294 kappaletta. Lisäksi tokiolainen Showa valmisti 201 kappaletta D3A2 mallin 22 koneita joulukuusta 1942 elokuuhun 1945.[3]

Aichi D3A1 -syöksypommittajia lähdössä pommittamaan Pearl Harboria.

D3A1 sai tulikasteensa Kiinassa ja Indokiinassa toimien maatukikohdista. Japanin hyökätessä Pearl Harboriin osastoon kuului 126 D3A1 syöksypommittajaa, minkä jälkeen konemalli osallistui seuraavien kymmenen kuukauden aikana kaikkiin Tyynenmeren sodan meritaisteluihin. Intian valtamerellä koneet upottivat raskaat risteilijät HMS Cornwallin, HMS Dorsetshiren ja lentotukialus HMS Hermeksen. Hyökkäyksessä aluksiin osui 87 ja 82 prosenttia pudotetuista pommeista. Laivaston raskaat tappiot Korallimeren taistelussa, Midwaylla ja Guadalcanalilla sekä Santa Cruzissa ja Yhdysvaltain hyökkäys Salomonin alueella pakottivat koneiden sijoittamisen maatukikohtiin.[4]

Filippiinien taisteluiden jälkeen koneiden todettiin olevan auttamattomasti vanhentuneita ensilinjan tehtäviin ja lukuisia koneita siirrettiin Japaniin koulukoneiksi. Lisäksi osa koneista muutettiin laivaston tyypin 99 syöksypommituskoulukone malliksi 12 (D3A2-K). Kuitenkin viimeisen sotavuoden aikana koneita palautettiin taistelutehtäviin kamikazeiksi, missä tappiot olivat suuria ilman merkittäviä tuloksia.[4]

Lähde: [5]

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 2
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&010.020000010,20 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&014.037000014,37 m
• Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&03.08000003,80 m
• Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&02570.&&&&002 570 kg
• Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&04122.&&&&004 122 kg
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Mitsubishi Kinsei 54 -14-sylinterinen tähtimoottori; &&&&&&&&&&&&0969.&&&&00969 kW (&&&&&&&&&&&01300.&&&&001 300 hv)

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0430.&&&&00430 km/h
• Lentomatka: &&&&&&&&&&&01352.&&&&001 352 km
• Lakikorkeus: &&&&&&&&&&010500.&&&&0010 500 m
• Nousuaika: 5 min 48 s 3 000 metriin
  

Aseistus

• 2 × kiinteää eteenpäin ampuvaa 7,7 mm konekivääriä eturungon yläosassa
• 1 × taaksepäin ampuva vapaasti suunnattava 7,7 mm konekivääri ohjaamon takaosassa
• ulkoinen pommikuorma 370 kg

• Francillon, René J.: Japanese Aircraft of the Pacific War. Lontoo, UK: Putnam & Company, 1979. ISBN 0-370-30251-6. (englanniksi)
• Tagaya, Osamu: Aichi 99 Kanbaku 'Val' Units 1937-42. Osprey Combat Aircraft 63. Oxford, UK: Osprey Publishing, 2011. ISBN 978-1-84176-912-7. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aichi D3A Wikimedia Commonsissa