Ahti Tarkkanen

Tarkkanen valmistui ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta 19-vuotiaana vuonna 1949 ja kirjoittautui samana syksynä Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan.[1] Hän suoritti lääketieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1952 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1955.[1]

Tarkkanen innostui pian lääkäriksi valmistumisensa jälkeen silmätaudeista ja toimi aluksi Helsingin yleisen sairaalan silmätautien klinikan apulaislääkärin avoimena olevan viran hoitajana vuosina 1957–1959. Samaan aikaan hän pyrki ja tuli valituksi Suomen ja Pohjois-Amerikan väliseen akateemiseen vaihtoon Suomen ja Yhdysvaltain opetusalan vaihtotoimikunnan ns. Amerikan Suomen lainan apurahaohjelman ASLA-Fulbright-stipendiaattina.

Tarkkanen opiskeli saamansa stipendin turvin Washingtonin yksityisen yliopiston silmätautien klinikassa Saint Louisin kaupungissa Missourissa vuosina 1957–1958. Washingtonin yliopiston silmäklinikka oli perustettu kolmen lahjoituksen turvin: rouva Eliza McMillan lahjoitti miljoona dollaria klinikan rakentamiseen, Oskar Johnsonin perhe puoli miljoonaa dollaria silmä- ja korvatautien opetukseen ja tutkimukseen, ja Rockefellerin säätiö 1,2 miljoonaa dollaria silmätautiopin oppituolin perustamiseen.[4] Klinikan toiminta käynnistyi vuonna 1943, ja Tarkkasen vierailun aikana sen johdossa oli professoriksi ja ylilääkäriksi vuonna 1954 valittu glaukoomaan erikoistunut karismaattinen Bernard Becker (1920–2013).[5] Stipendimatka kokonaisuudessaan ja erityisesti Becker teki suuren vaikutuksen Tarkkaseen, jonka ensimmäiseksi tutkimusalaksi ja kiinnostuksen kohteeksi valikoitui niinikään glaukooma. Hän julkaisi ensimmäisen tieteellisen tutkimuksensa professori Beckerin johdolla.[6] Se käsitteli varhaisen nikotiinireseptorin salpaajan, pentoliinitartraatin, vaikutusta silmänpaineeseen. Toinen Washingtonin yliopistossa syntynyt tutkimus käsitteli silmän kammioveden ulosvirtauksen mittaamista, tonografiaa.[7] Tarkkanen toi tämän uuden tutkimusmenetelmän Suomeen palatessaan stipendimatkalta.

Suomeen palattuaan Tarkkanen hankki lisäoppia toimimalla Helsingin yliopiston silmätautien klinikan esimiehen, silmätautiopin professori Mauno Vannaksen kotivastaanotolla hänen yksityisassistenttinaan vuosina 1958–1960.[1] Vuonna 1959 Tarkkanen valittiin silmätautien klinikan apulaislääkärin virkaan. Tutkijankoulutus jatkui erikoistumisen ohessa silmätautiopin dosentin, vuodesta 1961 alkaen professorin Salme Vannaksen ohjauksessa. Samalla Tarkkanen valmisteli monografiaa mykiön eksfoliaatio-oireyhtymästä, iän myötä yleistyvästä silmää rappeuttavasta taudista, joka usein pahensi glaukoomaa ja vaikeutti kaihileikkausta. Tämän taudin oli ensimmäisenä kuvannut suomalainen John G. Lindberg väitöskirjassaan vuonna 1917 ja professori Becker oli ehdottanut sitä väitöksen aiheeksi, koska Becker piti eksfoliaatiota suomalaisille tyypillisenä tautina. Tarkkasen väitöskirja nosti Lindbergin jo osittain unohtumaan päässeet ainutlaatuiset havainnot uudelleen kansainväliseen tietoisuuteen.[8]

Erikoistumisaikansa puolivälissä vuonna 1960 Tarkkanen sai Ison-Britannian kansainvälisen kulttuurisuhdeorganisaation myöntämän stipendin tutustuakseen silmän patologiaan Lontoon yliopiston silmäpatologian instituutissa, jota johti professori Norman Ashton (1913–2000).[9] Tämä vierailu sai Tarkkasen vakuuttumaan patologian tuntemuksen olennaisesta merkityksestä silmätautien erikoislääkärille ja silmätautiopin kehittymiselle, ja silmäpatologiasta tuli glaukooman lisäksi toinen hänen elinikäisen kiinnostuksensa aihe.

Vuodesta 1962 muodostui Tarkkaselle tärkeä ammatillinen virstanpylväs. Hän valmistui silloin silmätautien erikoislääkäriksi ja puolusti väitöskirjaansa, jossa hän kuvasi 418 eksofoliaatio-oireyhtymää sairastavan potilaan glaukooman, kaihin ja lasiaisen tautien erityispiirteitä.[10] Samana vuonna hän osallistui Lontoossa Euroopan silmäpatologiyhdistyksen perustamiseen[11] ja perusti Helsingin yliopistollisen keskussairaalan silmätautien klinikkaan Suomen edelleen ainoan silmäpatologian laboratorion.[12] Professori Mauno Vannas oli jo aikaisemmin hankkinut tähän tarvittavaa välineistöä.

Lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon saamisen jälkeen Tarkkasen tutkimustoiminta laajeni nopeasti ja yhteistyössä silmätautiopin eri osa-alueita edustaneiden dosenttien ja muiden tutkijoiden kuten Henrik Forsiuksen, Jorma Castrénin ja Christina Raittan kanssa ilmestyi vuosina 1962–1964 yksitoista tieteellistä artikkelia muun muassa glaukoomasta, kaihista, suonikalvoston tulehduksista, silmän kehityshäiriöistä ja kallonsisäisten tautien silmälöydöksistä. Näistä ansioista Tarkkanen sai Helsingin yliopiston silmätautiopin dosentin arvon jo kaksi vuotta väitöksensä jälkeen vuonna 1964.[1]

Tarkkanen valittiin vuonna 1964 silmätautiopin apulaisopettajan virkaan, jota hän oli sijaisena hoitanut jo vuodesta 1962 asti. Toimittuaan vielä kaksi vuotta lääketieteen kandidaattien silmätautiopin peruskurssin opettajana jatkaen samalla tutkimustyötä hän haki silmätautien klinikan apulaisylilääkärin virkaa, johon hänet nimitettiinkin vuonna 1966.[1] Tarkkanen piti myös silmälääkärin yksityisvastaanottoa Lohjalla vuosina 1964–1968.

Nuoren dosentin tutkimustyö painottui edelleen glaukoomaan. Silmäpatologina toimiminen nosti kolmanneksi pitkäaikaisen kiinnostuksen aiheeksi silmäsyövän. Ensimmäiset tähän aiheeseen liittyvät tutkimukset käsittelivät verkkokalvossa esiintyvää retinoblastoomaa, mistä aiheesta ilmestyi vuonna 1971 maanlaajuinen viidenkymmenen vuoden ajanjakson käsittänyt tutkimus.[13] Lukuisien muiden aiheiden lisäksi Tarkkanen julkaisi silmää ja korva-, nenä- ja kurkkutauteja yhdistävistä taudeista yhdessä veljensä, Helsingin yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin dosentin Jorma Tarkkasen (1925–2013) kanssa.

Vuonna 1968 Tarkkanen valittiin Helsingin yliopiston edellisenä vuonna perustettuun silmätautiopin apulaisprofessorin kokoaikaiseen virkaan, jota hän hoiti seuraavien 18 vuoden ajan.[1] Valintaansa mennessä Tarkkanen oli julkaissut noin 50 tieteellistä artikkelia kansainvälisissä sarjoissa. Apulaisprofessuurikaudella niitä ilmestyi yhtä monta. Glaukooman, silmäpatologian ja silmäsyövän ohella monet artikkelit käsittelivät 1970-luvulla vielä uutta tutkimustekniikkaa, silmän verenkierron väriainekuvausta eli fluoreskeiiniangiografiaa. Vuonna 1975 Tarkkanen aloitti yksityissilmälääkärinä toimimisen Helsingin Lääkärikeskuksessa.

Salme Vannaksen erottua professorinvirastaan 1. syyskuuta 1984, Tarkkanen hoiti aluksi avoimeksi jäänyttä tehtävää, kunnes hänet nimitettiin vakinaiseksi viranhaltijaksi vuonna 1986.[1] Tarkkasen kilpahakijoita olivat muun muassa silloinen Tampereen yliopiston silmätautiopin professori K. Matti Saari, dosentti Christina Raitta ja dosentti Leila Laatikainen, jotka tulivat haussa 2.–4. sijalle yhteensä yhdeksästä hakijasta.[1] Samalla Tarkkanen nimitettiin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan silmätautien klinikan esimieheksi ylilääkärin sivuvirkaan. Tarkkasen johdolla valmistui silmätautien klinikan uusi leikkaussalirakennus.[12] Sellaista oli suunniteltu jo professori Mauno Vannaksen aikoina, mutta useat suunnitelmat oli jouduttu hylkäämään.[1] Määrärahat suunnitteluun myönnettiin lopulta vuonna 1984 ja rakentaminen pääsi alkamaan vuonna 1987. Kolmikerroksinen lisärakennus, joka kasvatti leikkaussalien määrän kolmesta kuuteen, saatiin käyttöön tammikuussa 1989. Tarkkasen johdolla klinikan toiminta organisoitiin kokonaan uudelleen siten, että se jaettiin suppeampiin vastuulääkäreiden johtamiin osa-alueisiin, tutkimus- ja hoitolaitteistoa uudenaikaistettiin, ja toimintaa painotettiin päiväkirurgiaan ja polikliiniseen hoitoon. Tämän seurauksena valtaosa ympärivuorokautisista vuodepaikoista muutettiin vastaanottotiloiksi ja osastot yhtä lukuun ottamatta viikko-osastoiksi. Tarkkasen aikana klinikassa aloitettiin myös näönkuntoutustoiminta.[1] Vuodet 1985–1986 Tarkkanen toimi myös Silmä-korvasairaalan ensimmäisenä tulosjohtajana.

Tarkkanen erosi professorin ja ylilääkärin viroista 65-vuotiaana 30. marraskuuta 1995. Sitä ennen hän ehti toimia myös Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan varadekaanina kauden 1987–1991.[1] Yksityisvastaanottoaan hän jatkoi vielä viidentoista vuoden ajan vuoteen 2010 asti.

Jo erikoistumisaikanaan Yhdysvalloissa ja Englannissa opiskellut Tarkkanen loi silmälääketieteen saralla kansainvälisesti merkittävän uran ja hän on eräs kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia silmälääkäreitä. Tarkkasen tieteelliseen tuotantoon, jota hän julkaisi kuolemaansa asti, kuuluu noin 300 kansainvälistä julkaisua, joista noin 50 syntyi hänen eläkkeelle jäämisensä jälkeen.[14]

Tarkkanen toimi muun muassa Nordisk Ofatalmologisk Kommitteen jäsenenä 1979–1981 ja puheenjohtajana vuosina 1981–1984, Euroopan silmäpatologiyhdistyksen puheenjohtajana vuonna 1984–1987 ja Concilium Ophthalmologicum Europaean hallituksessa Suomen edustajana vuosina 1988–2001.[1] Tarkkanen oli ensimmäinen suomalainen ja toinen pohjoismaalainen silmätautiopin professori, joka valittiin jäsenmäärältään tuolloin viiteenkymmeneen rajoitetun kansainvälisen silmätautiopin professoreiden Academia Ophthalmologica Internationalis -järjestön jäseneksi vuonna 1993.[15] Hän oli myös silmätautien alan tieteellisten sarjojen Acta Ophthalmologica (vuodesta 1984), Graefes Archive for Clinical and Experimental Ophthalmology (vuodesta 1988), Ophthalmology Digest (vuodesta 1988), Survey of Ophthalmology (vuodesta 1990), Journal of Cataract and Refractive Surgery (vuodesta 1990) ja Highlights of Ophthalmology (vuodesta 1993) toimitusneuvostojen jäsen.

Tarkkanen toimi Lääketieteenkandidaattiseuran varapuheenjohtajana vuoden 1954, Suomen Lääkäriliiton valtuuskunnassa vuosina 1965–1967, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin johtokunnassa vuodet 1966–1968, varapuheenjohtajana vuoden 1972 ja puheenjohtajana vuodet 1973–1974. Hän oli myös Suomen Silmälääkäriyhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1978–1979 ja toimi joka kymmenes vuosi Suomessa pidettävän XXX Pohjoismaisen silmälääkärikongressin presidenttinä Helsingissä vuonna 1991.[1]

Tarkkanen oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustaja vuosina 1951–1954 ja sen hallituksen varapuheenjohtaja vuosina 1953–1955 sekä Vanhat Norssit ry:n hallituksen jäsen vuodesta 1971. Varusmiespalveluksensa aikana hän toimi 90. lääkintäreserviupseerikurssin puheenjohtajana vuonna 1956. Tarkkanen oli reserviin kuulunut lääkintäluutnantti.[1]

Hän toimi pitkään apurahoja lääketieteellisen tutkimustyön, liikesivistyksellisen tutkimus- ja koulutustyön sekä kuvataiteen ja säveltaiteen edistämiseksi jakavan Paulon Säätiön hallituksessa vuosina 1969–2000. Tarkkanen toimi myös Instrumentariumin tiedesäätiön hallituksen varapuheenjohtajana vuosina 1971–2008, Suomen Lääketieteen Säätiön hallituksen puheenjohtajana vuodet 1976–1984 ja sen hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodet 1985–1993, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan puheenjohtajana vuosina 1985–2000, silmätautien tutkimusta tukevan Silmäsäätiön hallituksessa vuodesta 1990 alkaen ja sen puheenjohtajana vuosina 1995–1998 sekä säätiön hallintoneuvoston, sittemmin 2017 alkaen valtuuskunnan jäsenenä vuodesta 1998 kuolemaansa asti, sekä HYKS-Instituutin hallituksessa vuosina 1990–1993.[1]

Tarkkanen toimi Vakuutusoikeuden lääkärivarajäsenenä vuodesta 1980 ja Lääkintöhallituksen, sittemmin Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvänä asiantuntijana vuosina 1982–1991, Näkövammarekisterin puheenjohtajana vuosina 1983–1991, asiantuntijalääkärinä Potilasvakuutuskeskuksessa vuosina 1988–2011, Potilasvahinkolautakunnassa vuosina 1989–1996 ja Valtiokonttorissa vuosina 1996–2005. Hän oli myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Helsingin johtokunnan jäsen vuosina 2000–2005.[1]

Liike-elämässä Tarkkanen oli Orion-yhtymän hallintoneuvoston varapuheenjohtaja vuosina 1997–2001.

Tarkkanen kutsuttiin vuonna 1991 Suomen Silmälääkäriyhdistyksen, vuonna 1994 lääkäriseura Duodecimin, vuonna 1996 Unkarin silmälääkäriyhdistyksen[16] ja vuonna 1999 ensimmäisenä suomalaisena Ruotsin silmälääkäriyhdistyksen kunniajäseneksi, missä yhteydessä hän piti Ilmari Rendahl -luennon eksfoliaatio-oireyhtymästä.[17] Vuonna 2004 Tarkkanen kutsuttiin Euroopan silmäpatologiyhdistyksen järjestyksessään toiseksi elinikäiseksi kunniapuheenjohtajaksi Norman Ashtonin jälkeen.

Vuonna 1991 Tarkkanen sai Tukholman akateemisen silmätautien klinikan jakaman kultaisen St. Eriks -mitalin,[1], vuonna 1995 Suomen Lääketieteen Säätiön jakaman Pohjola-palkinnon, joka myönnetään vuosittain yhdelle suomalaiselle lääkärille huomattavasta kansallisesta ja kansainvälisestä elämäntyöstä lääketieteen alalla,[12] vuonna 2000 tanskalaisen Synoptik-Fondenin ansioituneelle pohjoismaiselle silmätutkijalle vuosittain myöntämän kunniapalkinnon (haederslegat),[18] ja vuonna 2008 pohjoismaisen Acta Ophthalmologica -palkinnon ja siihen liittyvän K.K.K. Lundsgaard -kultamitalin.

Vain kolme kuukautta ennen kuolemaansa 90-vuotias Tarkkanen sai amerikkalaisen tiedesäätiön Glaucoma Foundationin myöntämän glaukoomatutkijan palkinnon, Robert Ritch Award for Innovation and Excellence in Glaucoma.[19][20]

Ahti Tarkkanen avioitui vuonna 1959 Ulla-Pirkko Wirtasen kanssa. Heille syntyi kolme lasta, joiden opintoja ja uraa seurattiin alasta riippumatta tarkasti, samoin kuin heidän lapsiensa ja lastenlapsensa.

Ahti Tarkkanen harrasti purjehdusta, musiikkia ja kuvataiteita.[1] Hän oli matkapurjehtijoiden yhdistyksen Merikarhut-Sjöbjörnarna ry:n varakommodoori vuosina 1967–1969, ja hallituksen jäsenenä valitsemassa ja määrittämässä toimintalinjaa, jolla yhdistys toimii tänäkin päivänä. Tarkkasen omin instrumentti oli klarinetti, jota hän soitti opiskeluajoista eläkepäiviinsä asti muun muassa Suomen Kamarimusiikkiseurassa, jonka kunniajäsen hän oli.[21][22] Tarkkanen hallitsi myös oboen ja saksofonin, ja suoritti nuorempana opintoja Sibelius-akatemiassa. Hän oli koko elämänsä säännöllinen vieras Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Kansallisoopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien katsomoissa.[23] Tarkkasen ja professori Arto Noraksen aloitteesta Paulon Säätiö alkoi vuonna 1991 toimia kansainvälisen Paulon sellokilpailun päärahoittajana.[24]

• Tarkkanen, Ahti (toim.): Principles of ophthalmology. Recallmed 1995.

• Ahti Tarkkasen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa