Ahmed Ben Bella

Ben Bella syntyi pienessä Maghnian kylässä Ranskan Algeriassa sufilaiseen perheeseen. Hänen isänsä oli marokkolaista sukua oleva kauppias.[2] Hän liittyi vapaaehtoisena Ranskan asevoimiin vuonna 1936 ja palveli toisen maailmansodan aikana Vapaan Ranskan armeijassa. Ollessaan sijoitettuna Marseilleen hän pelasi jalkapalloa Olympique Marseillen riveissä. Ben Bella oli Algerian vapautusliikkeen Kansallisen vapautusrintaman (FLN) perustajia. Ranskalaiset viranomaiset pidättivät Ben Bellan vuonna 1956, ja hän istui vankilassa Ranskassa vuoteen 1962 asti. Vankeutensa aikana Ben Bellasta tuli Algerian väliaikaishallituksen varapääministeri.[3]

Ben Bellan äidinkieli oli ranska, ei arabia. Kun Ben Bella matkusti Egyptiin, jossa hän eli maanpaossa, hän joutui opiskelemaan arabiaa. Egyptissä Ben Bella tapasi presidentti Gamal Abdel Nasserin. Kun Nasser toi Ben Bellan puhumaan egyptiläiselle yleisölle, tämä purskahti itkuun, koska ei osannut arabiaa. Sanotaan, että Ben Bella kieltäytyi opettamasta tyttärelleen ranskaa, koska halusi tyttären oppivan puhumaan arabiaa kunnolla. Ben Bella, kuten muutkin arabimilitantit, oli nasseristi ja solmi hyvät suhteet Egyptiin itsenäisyyden jälkeen.

Maaliskuussa 1963, ennen presidentinvaaleja, Ben Bella oli tehnyt perustuslain, jonka diktatoriset piirteet vieraannuttivat Ben Bellan liittolaiset. Mohammed Khider ja Ferhat Abbas erosivat tämän vuoksi viroistaan. Ben Bellan perustuslaki asetti yksipuoluejärjestelmän ja torjui poliittisen moniarvoisuuden.[4]

Ben Bella valittiin presidentiksi ainoana ehdokkaana (1963).[5] Hän solmi hyvät suhteet Kuubaan, etenkin Fidel Castroon ja Che Guevaraan. Kuuba lähetti ensin lääkeapua ja myöhemmin aseita ja sotilaita Algerian sotaan Marokkoa vastaan.[6] 30.4.1964 Ben Bellalle myönnettiin arvonimi Neuvostoliiton sankari.[7]

Ben Bella tuki Che Guevaran pyrkimyksiä vaikuttaa Afrikan poliittiseen kenttään Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Angolassa.

Ben Bellan sosialistiset uudistukset epäonnistuivat, joten vajaan kahden vuoden jälkeen hänen puolustusministerinsä Houari Boumédiènne kaappasi vallan.[5] Boumédiènne oli Bellan entinen taistelutoveri.[3] Ben Bella joutui kotiarestiin 14 vuodeksi[8]. Boumediennen kuoleman jälkeen 1978 [8] hänen kotiarestinsa ehtoihin tuli helpotuksia heinäkuussa 1979. Ben Bella sai 30.lokakuuta 1980 maastapoistumisluvan ja asettui väliaikaisesti asumaan Ranskaan, kunnes muutti Sveitsiin 1983.[8].

Ben Bella oli naimisissa Zahra Sellamin kanssa vuodesta 1971. Avioliiton aikana hänen ajattelunsa lähentyi islaminuskoa: vaikka Ben Bella tuomitsi islamistien väkivallan niin silti hän korosti, että muslimiarvot ovat osa algerialaista identiteettiä. [8]

Hän asui kymmenen vuotta Lausannessa, jonka aikana Ben Bella perusti vuonna 1984 Mouvement pour la Démocratie en Algérien -nimisen oppositiopuolueen joka oli idealogialtaan maltillinen islamistinen [8]. Ben Bella palasi takaisin Algeriaan syyskuussa vuonna 1990. Ben Bella tuki palestiinalaisten oikeuksia [8].

Hän oli yksi harvoista arabimaiden poliittisista johtajista jotka antoivat tukensa Saddam Husseinille Irakin miehitettyä Kuwaitin 1990. Tämä oli aiemmin ristiriidassa hänen näkemyksestään valtioiden itsemääräämisoikeudesta[8].

Ben Bellan puolue otti osaan Algerian ensimmäisiin demokraattisiin vaaleihin 1991[8] mutta se kuitenkin boikotoi vuoden 1996 marraskuun kansanäänestystä perustuslaista [8]. Puolue kiellettiin vuonna 1997[8].

Ben Bella kuoli Algerissa vuonna 2012.[9]

Ben Bella valittiin Irakin sodan vastaisen kampanjan keulahahmoksi Kairon konferenssissa. Ben Bella kuvasi itseään useasti haastatteluissa maltilliseksi ja rauhaa rakastavaksi islamistiksi. Hän hylkäsi aiemman kantansa yhden puolueen järjestelmästä ja tuki avoimesti Algerian demokratiaa. Hänen mielestään militantti islamilaisuus perustui väärään tulkintaan islaminuskosta. Hän oli ristiriitainen hahmo, mutta laajasti arvostettu roolistaan kolonialismin vastustajana, ja hänen katsottiin olevan yksi viimeisistä todellisista arabinationalisteista.