Ahimsa

Veda-kirjojen viimeisen osan lisäksi ahimsa mainitaan lukuisia kertoja myös muissa hindulaisuuden kirjoituksissa. Muinaisessa valtion johtamista, talouspolitiikkaa ja sotastrategiaa käsittelevässä Kautiliya Arthashastrassa ja sitä uudemmassa lakitekstissä, Manu Smritissä, ahimsan periaatteen sanotaan olevan kaikkia hindulaisuuden neljää kastia koskeva velvollisuus. Sama velvollisuus saatetaan mainita myös tietäjä Vashisthassa kertovissa kirjoituksissa. Manu Smritissä kerrotaan myös, ettei eläimiä tule tappaa tai syödä ollenkaan muutoin kuin uhraamistarkoituksessa ja hengenhädässä.[6]

Ahimsa on merkittävässä osassa Patanjalin kirjoittamassa Joogasutrassa, jonka oppeja noudatetaan erityisesti rajajoogassa, eräässä hindulaisen filosofian koulukunnassa. Nykyisin sitä noudatetaan myös osittain rajajoogan pohjalta kehittyneessä astangajoogassa, jonka filosofia perustuu niin ikään Joogasutran kirjoituksiin. Perinteisen joogan harjoittajat tavoittelevat valaistumista noudattamalla joogapuun kahdeksaa haaraa. Haaroista ensimmäisessä, yamassa, käsitellään joogan harjoittajaa koskevia moraalisääntöjä. Ahimsa on yksi näistä moraalisäännöistä. Joogafilosofiassa ahimsalla viitataan muiden hindulaisten tulkintojen tavoin väkivallan välttämiseen, mutta astangajoogassa sillä voidaan viitata myös jooga-asanoiden eli asentojen oikeanlaiseen harjoittamiseen. Ohjeen mukaisesti joogan harjoittajan ei tule kohdella omaa kehoaan väkivaltaisesti eli toisin sanoen kehon pakottamista vaikeisiin asanoihin tulee välttää.[7]

Kasvissyönti on erottamaton osa ahimsan periaatetta hindujen keskuudessa,[6] mutta suurin osa hinduista käyttää maitotuotteita. Kasvissyönnin ei kuitenkaan katsota liittyvän pelkkään väkivallattomuuteen, vaan olennaisesti myös kastiin ja puhtauskäsitykseen.[8]

Uhraamisesta on paljon mainintoja Veda-kirjoissa ja eläinuhrit olivat siksi erityisen yleisiä varhaisessa hindulaisuudessa. Ahimsaa tiukemmin noudattavissa jainalaisuudessa ja buddhalaisuudessa uhrimenoja kritisoitiin aikoinaan paljon. Kritiikillä olikin merkittävä rooli perinteen heikkenemisessä ja väkivallattomuuden korostamisessa hindujen keskuudessa.[8] Eläinten uhraaminen on nykyhindulaisuudessa todella harvinaista ja eläinuhrit korvataan yleensä hedelmillä tai vihanneksilla. Perinne ei ole kuitenkaan kadonnut kokonaan, sillä sitä harjoitetaan yhä jonkin verran hindulaisuuden tantrisissa perinteissä ja kyläjumalten palvonnassa.[2][4][9]

Hindujen toiseksi ylin kasti, kshatriyat, on sotilaskasti. Hindulaisuudessa ajatellaan, että sotilaan palvelusvelvollisuus vapauttaa hänet ahimsan noudattamisesta.[9]

Jainalaisuudessa ahimsaan kuuluu olennaisesti kasvisruokavalio, mutta myös kasvien turhaa vahingoittamista vältetään syömällä vain maan päällä kasvavia kasveja. Näin voidaan estää maan alla elävien eläinten vahingoittaminen. Toisin kuin buddhalaisuudessa, jainalaisuudessa munkit ja nunnat eivät syö lihaa myöskään silloin, kun se on saatu kerjäämällä.[3] Ruokavalion suhteen noudatetaan muutenkin äärimmäistä kuria: munkit ja nunnat eivät esimerkiksi juo käymällä valmistettuja juomia, koska niiden valmistuksessa on käytetty hiivaa ja bakteereja. He eivät myöskään juo suodattamatonta vettä.[2] Jainalaiset kuitenkin käyttävät yleensä maitotuotteita.[8]

Hindujen tavoin myös jainalaisten kasvissyönti perustuu ahimsan lisäksi kastiin ja puhtauskäsitykseen.[8]

Munkiksi ja nunnaksi vihkiytymisen yhteydessä annetaan lupaus väkivallan välttämisestä, joka voidaan jakaa viiteen mahavrataan. Ensimmäisessä mahavratassa väkivallattomuuden periaate kuvaillaan tarkemmin; tappamista ja väkivaltaa tulee välttää kaikissa muodoissaan ja mahdollisia väkivaltaisia tekoja tulee katua. Muissa mahavratoissa sen oheen liitetään lupaukset totuudessa pysymisestä, tunteiden hillitsemisestä, varastamattomuudesta, selibaatista ja materiasta luopumisesta. Myöhemmin joukkoon on lisätty vielä kuudes mahavrata, joka kieltää syömisen ja juomisen öisin, sillä pimeässä munkki tai nunna voisi huomaamattaan vahingoittaa eläviä olentoja ja rikkoa siten lupauksensa väkivallattomuudesta.[1] Ruoanlaitto ja syöminen pyritään suorittamaan varhain aamulla, koska silloin pieniä eläimiä on liikkellä vähemmän.[3]

Osa munkeista ja nunnista pitää jopa liinaa suunsa edessä ja lakaisee luudalla maata kulkiessaan – näin estetään niin ikään elävien olentojen vahingoittaminen.[3] He myös kieltäytyvät leikkaamasta hiuksiaan, varjellakseen mahdollisia täitä. Leikkaamisen sijaan hiukset voidaan nyppiä yksitellen.[2]

Myös Intian sääolosuhteet asettavat rajoituksia jainalaisten munkkien ja nunnien elämään. Vuosittain kuukausia kestävän monsuunikauden aikana luonto on haavoittuvaisempi, mikä tekee tahattoman väkivallan välttämisestä entistä vaikeampaa. Tämän vuoksi munkkien ja nunnien tulee vetäytyä temppelialueelle hiljaiseloon eli retriittiin koko monsuunikauden ajaksi.[1]

Munkkeja ja nunnia koskevien suurten lupausten sijaan maallikot sitoutuvat pienempiin anuvrata-lupauksiin.[5] Vaikka siis myös maallikot noudattavat ahimsaa varsin tarkoin, sallitaan heille joitain munkeilta ja nunnilta kiellettyjä asioita. He saavat esimerkiksi suojella viljelemäänsä satoa tuholaisilta, mutta toisaalta osa nykyjainalaisista saattaa toteuttaa ahimsan periaatetta myös jättämällä viljelyyn liittyvän maan kaivamisen ja tuholaisten torjunnan kokonaan muiden vastuulle.[8] Maallikoiden on myös sallittua tappaa itsepuolustuksena, joten jainalaiset maallikot voivat osallistua tietyin ehdoin sotaan.[2]

Gautama Buddha opetti noudattamaan keskitietä ja teki ahimsan suhteen eron halun ja tarpeen välille. Hän tuomitsi turhan tappamisen eli tappamisen ruoan, uhraamisen, huvittelun tai mielihyvän vuoksi. Buddha ei kuitenkaan kehottanut täysin ehdottomaan väkivallattomuuteen, jollaista jainalaisuudessa noudatetaan. Hän myös hyväksyi väkivallan puolustautumistarkoituksessa.[12] Buddhalaiseen tulkintaan ahimsasta ei myöskään sisälly tahaton väkivalta, vaan pelkkä tarkoituksella aiheutettu väkivalta.[10]

Ahimsaa noudattavat buddhalaiset ovat yleensä kasvissyöjiä pidättäytyäkseen väkivallasta ja tappamisesta, mutta kasvissyönnin tärkeydestä osana buddhalaisuutta on erimielisyyttä - esimerkiksi tiibetinbuddhalaisten keskuudessa lihansyönti on yleistä ja tantrismissa lihaa saatetaan jopa käyttää osana uskonnollisia rituaaleja. Munkit ja nunnat voivat syödä lihaa, jos se ei ole peräisin heitä varten tapetusta eläimestä eli he saattavat syödä esimerkiksi kerjäämällä saatua lihaa. Buddhalaisuuden tulkinta ahimsasta on siis myös luostarilaitoksen osalta löyhempi kuin jainalaisuuden tulkinta.[11] Jainalaisuudessa kritisoidaan buddhalaista suhtautumista lihansyöntiin.[2]

Väkivallattomuuden ihannetta on muutenkin tulkittu buddhhalaisuuden historian aikana vapaammin kuin samoihin aikoihin kehittyneessä jainalaisuudessa. Japanissa, Koreassa ja Tiibetissä buddhalaiset munkit ovat aikoinaan jopa johtaneet armeijoita ja osallistuneet sotimiseen. Lisäksi joissain Mahajana-koulukunnissa bodhisattvojen katsotaan olevan oikeutettuja tappamaan ihminen ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä, mikäli sen avulla henkilöä voidaan estää tappamasta muita. Jainalaisuudessa on kritisoitu myös tätä buddhalaisuuden piirrettä.[2]