Agudat

Agudat (myös agoudat tai amarot) ovat Länsi-Afrikan entisiä paluumuuttajaorjia, brasilialaisten ja portugalilaisten orjakauppiaiden jälkeläisiä, sekä näiden molempien ryhmien pitämien orjien jälkeläisiä, jotka myöhemmin sulautuivat heihin. Nigeriassa heitä kutsutaan saroiksi. Agudat ovat katolisia ja muslimeita, sekä perinteisten uskontojen, kuten orishan ja vodunin harjoittajia.[1]

Kaleta-festivaali on agudojen 1830-luvulla synnyttämä festivalitraditio Beninissä.

Afrikasta lähtöisin olevia palasi Länsi-Afrikkaan 1820-luvulta 1890-luvulle. Afrikkaan palasi orjien jälkeläisiä, jotka olivat afrobrasilialaisten lisäksi afrokuubalaisia, afroamerikkalaisia, afrokanadalaisia (vapautettuja orjia Nova Scotiasta) ja sierraleonelaisia (sarot). Suurimpia ryhmiä olivat afrobrasialaiset ja sarosit.[2]

Sana aguda tarkoittaa jorubaksi ”katolista”, luultavasti siksi, että enemmistö heistä oli katolisia.[2]

Saapuessaan Afrikkaan useimmat brasilialiset olivat olivat kristittyjä, europpalaistuneita ja suhteellisen hyvin koulutettuja. Tämän takia heidän roolinsa oli tärkeä aluksi muun muassa Togon poliittisessa elämässä, mutta heidän merkityksensä väheni myöhemmin. Brasilialaiset ovat kuitenkin mukana valtion virkamiesten ja vapaiden ammatinharjoittajien korkeimmilla tasoilla.[3]

Tausta

Amerikkaan vietiin arviolta yhteensä lähes 11 miljoonaa afrikkalaista orjina vuosina 1500–1866. Heistä noin viisi miljoonaa orjaa päätyi Brasiliaan. Orjarannikolta Benininlahdelta vietiin Brasiliaan noin 900 000 orjaa.[4]

Eri alkuperistä lähtöisin olevia brasilalaisia, valkoisia orjakauppiaita, mulatteja ja vapautettuja orjia asettui Afrikkaan. Paluumuutto vilkastui Bahian orjakapinoiden jälkeen 1830-luvun lopulla.[5] Monet asettuivat asumaan muun muassa Anéhoon tai Agouéen.[3]

Afrobrasilialainen kulttuuri

Tavat, kieli ja uskonnot

Agudat erottuivat paikallisesta väestöstä harjoittamalla afrikkalais-amerikkalaisia tapoja, kieltään ja uskontojaan, kuten candombléa ja katolilaisuutta. Heillä on usein portugalin- ja espanjankielisiä nimiä. Monet agudat olivat myös muslimeja, jotka toivat islamilaisia vaikutteita Dahomeyhin.[4]

Musiikki ja esitystaide

Afrobrasilialaisten vaikutus ilmenee monien perheiden sukunimissä, ruokakulttuurissa ja kansanjuhlissa.[4]

Agudat toivat mukanaan Samba da show -tanssin ja Samba-rummun Afrikkaan. Eteläbeniniläinen Kaleta-traditio on peräisin brasilailaisilta paluumuuttajilta 1830-luvulta. Cotonoussa ja Porto-Novossa vietetään paikallisten brasilalaisten järjestämiä burrinha-festivaaleja.[6]

Villa Karon päärakennus Grand-Popossa Beninissä on afrobrasilialaista tyyliä.
Porto-Novon suuri moskeija.

Arkkitehtuuri

Agudat toivat mukanaan afrobrasilialaisen arkkitehtuurin Länsi-Afrikkaan. Monet paluumuuttajista olivat käsityöläisiä ja rakentajia, jotka toivat mukanaan Brasiliassa opittuja taitojaan. Afrobrasilialaisen arkkitehtuurin tunnusmerkkejä ovat tiilirunko, kaari-ikkunat ja ovet, sekä puiset ikkunaluukut. ”Brasilialaisissa” taloissa on usein kaksi kerrosta ja veranta. Koristeissa on usein vaikutteita paikallisesta yhteisöstä.[1]

Afrobrasilialaiset rakensivat muun muassa kirkkoja ja moskeijoita, kouluja, valtion residenssejä ja elokuvateattereita.[2]

Tyylissä kolme pääsuuntaa, perinteinen joruba-arkkitehtuuri, lusobrasilialainen (portugalin brasilialainen) barokki ja afrobrasilialainen. Tyyli ei ollut yhtenäinen, se kehittyi usean sukupolven aikana. [2]

Afrobrasilalainen arkkitehtuuri on uhanalainen.[2] Rakennukset ovat usein näyttäviä jopa ränsistyneinä. Afrobrasilalaisen arkkitehtuurin tuhoutumiseen on kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi Lagosin brasilialaiskortteleissa Camposin alueella suurin osa siitä on tuhoutumassa tai jo tuhottu.[7][8]

Vuonna 1922 valmistunut Villa Ajavon Ouidahissa Beninissä.

Eräs afrobrasilalaisen arkkitehtuurin helmiä on Porto-Novon Suuri moskeija, jossa on keramiikkalaatoitettu minareetti, moniväriset seinät ja suuri, kaiverrettu puuovi. Muun Porto-Novon afrobrasilialaisen arkkitehtuurin tavoin se oli vuonna 2016 julkaistun artikkelin mukaan luhistumistilassa.[9]

Vaikutus

Ensimmäisten ”brasilialaisten” joukossa oli Brasilian portugalilaisten plantaasiaristokraatteja, joiden sukunimiä olivat esimerkiksi da Souza, Olympio, Santos ja d'Almeida[3], tai da Silva, Rodriguez tai Martinez. Esimerkiksi Porto-Novon 30 000 hengen väestöstä oli vuonna 1898 tuhat brasilialaista. Entinen presidentti Émile-Derlin Zinsou ja päällikkö Paul Émile de Souza ovat brasilialaisten jälkeläisiä. Agudoilla oli tärkeä osuus varsinkin Ranskan siirtomaavallan alkuaikoina, jolloin he vaikuttivat siirtomaan kulttuuriseen, ammatilliseen ja poliittiseen elämään.[10]

Portugalilaisten vanhempien brasiliassa syntynyt jälkeläinen Francisco Félix de Souza (1754–1849) oli orjakauppias, joka vaikutti Länsi-Afrikan alueen politiikkaan tukemalla entisiä orjia perustaen afrobrasilialaisia yhteisöjä nykyisen Nigerian, Beninin, Ghanan ja Togon alueille. Hän myös kehitti Ouidahin alueen johtavaksi orjakaupan keskukseksi. de Souzaan liittyvät tarinat ja kertomukset tunnetaan Beninissä nykyisinkin ja hänestä on tullut osittain myyttinen hahmo. Souzan suvun talo Singbomey ja de Souzan nimelle omistettu aukio vaalivat hänen muistoaan Ouidahissa.[1]

Itsenäisyyden jälkeen Beninin agudojen vaikutusvalta väheni ja monet muuttivat vapaaehtoisina pakolaisina Ranskaan vuoden 1972 vallankaappauksen jälkeen.[10]

1990-luvulla useat agudat osallistuivat aktiivisesti Kansalliskongressin organisoimiseen, joka edisti vallan siirtymistä demokratiaan Beninissä. Jotkut aguda-yhteisön jäsenet saavuttivat poliittista arvostusta ja näkyvyyttä.[1]

Katso myös

Lähteet
  1. Araujo, Ana Lucia: Forgetting and Remembering the Atlantic Slave Trade: The Legacy of Brazilian Slave Merchant Francisco Félix de Souza (pdf) African, Lusophone, and Afro-Hispanic Cultural Dialogue. 2018. Cambridge Scholars Publishing. Viitattu 28.2.2019. (englanniksi)
  2. Marjorie Modi Dolapo Alonge: Afro-Brazilian Architecture in Lagos State: A Case for Conservation Centre for Architectural Research and Development Overseas, Department of Architecture, University of Newcastle upon Tyne, The United Kingdom of Great Britain.
  3. Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Togo, s. 50. The Scarecrow Press, 1987.
  4. Kananoja, Kalle: Benin-Brasilia-Benin Meri niin suuri. Viitattu 28.2.2019.
  5. Strickrodt, Silke: Afro-European Trade in the Atlantic World, The Western Slave coast c 1550 - c 1885. James Currey, 2015. ISBN 978-1-84701-110-7. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  6. Guran, Milton: CELEBRATION OF N.S. BONFIM BOURIAN – THE BURRINHA OF BENIN ACERVO AGUDÁ, The Brazilians of Benin. Luz Tropical Cultura & Produções LTDA. Viitattu 28.2.2019. (englanniksi)
  7. By Edvige Jean-François, Edvige ja Giles, Chris: Lagos' Afro-Brazilian architecture faces down the bulldozers CNN, Inside Africa. 19.7.2017. Cable News Network. Turner Broadcasting System, Inc. Viitattu 28.2.2019. (englanniksi)
  8. Stein, Chris: Is Nigeria's Brazilian heritage under threat? Aljazeera. 22.11.2016. Al Jazeera Media Network. Viitattu 28.2.2019. (englanniksi)
  9. Benin's Afro-Brazilian heritage risks crumbling away Mail Online. 4.8.2016. AFP/ Associated Newspapers Ltd. Viitattu 28.2.2019. (englanniksi)
  10. Houngnikpo, Mathurin C ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 87-88. Rowman & Littlefield, 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.3.2019). (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.