Agathokles

Agathokles (m.kreik. Ἀγαθοκλῆς[1]; 361289 eaa.) oli Syrakusan tyranni ja Sisilian kuningas (304289 eaa.).

Agathokles syntyi Thermai Himeraiain kaupungissa Sisilian saarella. Hän muutti vuonna 343 eaa. synnyinseudultaansa Syrakusaan, missä hän palveli armeijaa. Agathokles karkotettiin kahteen otteeseen yritettyään syöstä hallitsevat oligarkit vallasta. Toisen karkotuksen jälkeen hän palasi kaupunkiin vuonna 317 eaa. Hänellä oli mukanaan vahva armeija, ja hän surmautti ja karkotutti arviolta 10 000 kaupunkilaista, mukaan lukien oligarkit. Hän nosti itsensä Syrakusan tyranniksi, jona hän oli aina kuolemaansa saakka.

Syrakusan hallitsijana hän aloitti laajat sotatoimet muita Sisilian kaupunkivaltioita vastaan. Karthago oli tietoinen saaren tapahtumista ja pelkäsi sen hallinnassa olevan saaren osan siirtyvän uudelle valloittajalla. Karthago oli ollut sodassa Sisilian kreikkalaisten kanssa ajoittain jo 500-luvulta eaa. lähtien. Karthagon armeija oli voitokas ja piiritti Syrakusan vuonna 311 eaa. Agathokles onnistui kuitenkin murtamaan vihollisjoukkojen linjan ja aloitti vastahyökkäyksen Afrikkaan. Hyökkäys eteni hyvin vuoteen 307 eaa. saakka, jolloin Agathokles joutui vihdoin tunnustamaan tappionsa. Vuonna 306 eaa. solmitussa rauhassa Karthago joutui ehtojen mukaisesti luovuttamaan alueita, ja uusi raja sovittiin Halykos-joelle. Joen itäinen osa jäi Karthagolle. Agathokles vahvisti asemaansa, ja vuonna 304 eaa. hän otti itselleen nimikkeen Sisilian kuningas. Kuninkaaksi nimeämisen jälkeen Sisiliassa elettiin suhteellisen rauhallista aikaa, ja Agathokles tuki julkisten rakennusten rakentamista.

Agathokles ei halunnut poikiensa jatkavan kuninkaana, vaan palautti demokratian.

Lähteet

Viitteet

  1. Sanoista αγαθός (agathos) hyvä ja κλέος (kleos) kunnia
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.