Aerofoni

Aerofoni on yleisnimi soittimille, jotka ottavat ilmavirtauksesta ääniaalloiksi muunnettavaa energiaa. Tämä tapahtuu ilman, että soittimen tai siinä olevan kielen vapaa värähtely suoraan tuottaisi merkittävää ääntä. Nimityksen keksivät Erich Moritz von Hornbostel ja Curt Sachs luokitellessaan musiikki-instrumentteja vuonna 1914.[1] Hornborstel–Sachs-luokittelussa aerofonit jaetaan edelleen kahteen alaluokkaan:

• Vapaat aerofonit eli vapaalehdykkäsoittimet, joissa ilman värähtely ei jää värähtelemään soittimen sisälle. Tällaisia ovat muun muassa huuliharppu ja harmonikka. Näissä kielen värähtely saa energiansa ilmavirrasta. Värähtely puolestaan moduloi virtausta niin, että ensisijaisesti kielen ominaisuudet määräävät äänenkorkeuden.
• Suljetut aerofonit, joissa huomattavimmin värähtelee soittimen sisällä oleva ilmatilavuus. Näitä ovat liki kaikki puhallinsoittimet. Puhallinsoittimissa äänenkorkeus määräytyy ensisijaisesti värähtelytilavuuden ulottuvuudesta ja äänen korkeutta säädetään muuttamalla värähtelytilavuutta.

Esimerkki aerofonista: udu.