Adventismi

Adventismille on ominaista Raamatun arvovallan korostaminen. Raamatun tulkintaa ohjaavassa perinteessä merkittävänä tekijänä voidaan pitää Ellen G. Whitea, joskin liikkeen teologiset peruspiirteet syntyivät vuosien 1838–1848 aikana, jolloin Whiten merkitys Raamatun tulkitsijana oli vähäinen.

Adventistinen teologia on yhdistelmä kaikista kolmesta protestantismin pääsuunnasta: luterilaisuudesta (lähinnä maltillisesta pietismistä), kalvinismin arminiolaisesta haarasta (metodismi) ja radikaalireformaatiosta (anabaptismi), jonka vaikutus on huomattavin.

Adventistien mukaan korkein valta on Jumalalla. Adventtikirkossa muodollista korkeinta valtaa käyttää kansainvälinen viiden vuoden välein kokoontuva yleiskokous, jonka valta kuitenkin on lähinnä neuvoa-antavaa. Adventtikirkolla ei ole uskontunnustusta vaan nykyisin 28 perustavanlaatuista opinkohtaa, joiden sisältöön on vuosien varrella tehty tarkennuksia, ja niitä on lisätty tarpeen mukaan virallisen kannan vahvistamiseksi. Niiden perustana on adventtikirkon mukaan aina Raamattu.

Adventistit uskovat yhdessä muiden kristittyjen ja erityisesti konservatiivisten protestanttien kanssa muun muassa seuraavaan:

• Kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen, joka on Luoja ja kaikkeuden kuningas, kaikkitietävä, kaikkivoiva ja kaikkialla läsnä oleva. Adventistit muotoilevat kolminaisuusoppia lähinnä vanhan kirkon ajan antiokialaisen koulukunnan niin sanotun ekonomisen triniteetin mukaisesti eli he tarkastelevat kolminaisuutta Jumalan tekojen kautta. Muissa lännen kirkoissa ontologinen triniteetti, jossa tarkastellaan enemmän Jumalan olemusta, on yleisempi. Adventistien näkemys kolminaisuudesta onkin lähempänä idän kirkkoja kuin lännen kirkkoja.
• Raamattuun, sekä Vanhaan että Uuteen testamenttiin, Jumalan ilmoitettuna, erehtymättömänä sanana. Adventistien raamatuntulkinta perustuu niin sanottuun sola scriptura (yksin kirjoituksista) -periaatteeseen, mutta monista muista protestanteista poiketen adventistit muodostavat oppiaan suhteessa koko Raamattuun, ei vain johonkin osaan siitä.
• Jeesukseen Kristukseen, sekä pelastukseen yksin armosta, uskon kautta.

Adventistit näkevät seksuaalisuuden kuuluvan ainoastaan naisen ja miehen väliseen avioliittoon, mikä sulkee pois homoseksuaalisuuden ja esiaviollisen seksin. Adventtikirkko ei hyväksy avoliittoa.[4]

Adventistien näkemykset eroavat merkittävimmin valtakirkkojen vallitsevista näkemyksistä seuraavissa kohdissa:

• Kymmenen käskyn neljännessä (luterilaisuudessa kolmannessa) käskyssä mainittu sapatti eli lauantai on myös kristittyjä koskeva lepopäivä.
• Adventistit kiinnittävät huomiota erityisesti ”hyviin elämäntapoihin”, mikä poikkeaa muista seurakunnista.[1] Kristitty on vastuussa elämäntavoistaan Jumalalle, mikä koskee myös ruokavaliota. Suurin osa adventisteista pidättäytyy tämän takia tupakasta, alkoholista, huumeista ja Raamatussa mainittujen niin sanottujen epäpuhtaiden eläinten lihasta.[5] Monet adventistit haluavat lisäksi olla kasvissyöjiä. Jotkut pidättäytyvät myös kahvista ja teestä.
• Kristus toimii taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimmässä ylipappina ja puolustajana oikeudenkäynnissä, joka tunnetaan myös tutkivana tuomiona. Tämä oikeudenkäynti alkoi syksyllä 1844 ja jatkuu Kristuksen tulemiseen saakka. Sen aikana käydään läpi uskovien asiat, jotta muulle maailmankaikkeudelle paljastuisi, ketkä saavat osallistua elämän ylösnousemukseen ja ketkä tuhotaan yhdessä jumalattomien kanssa. Tätä erottelua adventistit perustelevat muun muassa Jeesuksen vertauksella vehnästä ja rikkaviljasta, ja vertauksella kuninkaan pojan häistä.
• Jeesuksen toinen tuleminen taivaan pilvissä on näkyvä tapahtuma, joka päättää maailmanhistorian ja jossa Jeesukseen uskovat herätetään kuolleista elämän ylösnousemuksessa. Tästä tapahtumasta alkaa Ilmestyskirjassa viitattu Tuhatvuotis­kausi, jonka uskovat viettävät taivaassa. Adventistit korostavat Jeesuksen pikaista paluuta (paruusiaa). Adventistit eivät usko tuhatvuotiseen valtakuntaan maan päällä ja hylkäävät kokonaan dispensationalistisen tulkinnan lopun ajoista.
• Helvettiä ei ole tällä hetkellä olemassa, eikä se ole ikuinen. Helvetti on viimeisen päivän tulimeri, jossa jumalattomat tuhotaan tuhatvuotiskauden jälkeen. Helvetissä sielut tuhoutuvat sen jälkeen, kun ovat kärsineet tulessa tekojensa mukaan määrätyn ajan, ja niiden olemassaolo lakkaa. Oppia kutsutaan kristillisessä teologiassa annihilationismiksi.

Adventistit kastavat uskonsa tunnustaneita upotuskasteella.

Kirkot, joista jotkut kutsuivat itseänsä adventisteiksi, aloittivat toimintansa 1840-luvun Yhdysvalloissa. Ensimmäisen päivän liikkeiden yksi alullepanija oli baptistiseurakuntaan kuulunut William Miller, joka ennusti, että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuisi 21.3.1843–21.3.1844 aikavälillä.[6][7] Kun Jeesusta ei ilmennyt, päivämäärää lykättiin 22.10.1844 saakka.[5]. Tuhannet ihmiset uskoivat häntä ja myivät omaisuutensa. Hänen seuraajansa, joita kutsuttiin milleristeiksi odottivat Jeesuksen toista tulemista ja maailmanloppua. Kun maailma ei loppunut 1844 monet hänen seuraajistaan olivat katkerasti pettyneitä. He hylkäsivät hänen liikkeensä ja perustivat uusia. Osa taas menetti uskonsa ja palasivat aikaisempiin kirkkoihinsa.[6] Suurin uusista liikkeistä – seitsemännen päivän adventistit – ilmestyi suurin piirtein Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin 1863.[5][8] Vaikka profetia epäonnistui, monet milleristit väittivät, että alkupäivämäärä oli aloittanut pitkän prosessin valmistaakseen maailmaa toiseen tulemiseen.[5] Vaikka seitsemännen päivän adventistit kannattavat Toisen Tulemisen ajatusta, he karttoivat Millerin tapaa antaa täsmällistä päivämäärää milloin Jeesus palaisi.[8]

Katso myös: Sapatti kristinuskossa

Vanhan Testamentin ajan juutalaiset ja alkuseurakunta viettivät lepo- ja pyhäpäivänään viikon seitsemättä päivää, sapattia, joka sijoittuu Suomen nykyisessä kalenterissa perjantain auringonlaskun ja lauantain auringonlaskun väliin. Kirkkohistorioitsijat (muun muassa Sozomen) kirjoittavat, että vielä 400-luvulla suuri osa seurakunnista vietti lepo- ja pyhäpäivänään sapattia.

300-luvun alkupuolella Roomassa alkanut seurakunnan liittoutuminen ja yhdistyminen poliittisen vallan kanssa johti siihen, että Rooman seurakunta lopetti sapatin vieton ja alkoi viettää lepo- ja pyhäpäivänään sunnuntaita, auringon päivää, joka tähän aikaan oli Rooman valtakunnan virallinen lepo- ja virkistyspäivä. Liittoutumasta muodostunut paavin johtama roomalaiskatolinen kirkko toteutti ja vahvisti tämän muutoksen ja alkoi voimallisesti ja pakkokeinoin levittää tätä uutta käytäntöä kaikkien kristittyjen keskuuteen, samalla vainoten niitä jotka pysyivät alkuperäisen sapatin vietossa. Keskiajalle tultaessa katolinen kirkko oli saanut lähes koko kristillisen maailman siirtymään sapatin vietosta sunnuntain viettoon. Kuitenkin aina oli sapattia viettäviä ryhmiä, muun muassa valdolaiset, joista ainakin osa vietti sapattia.

Sapattireformaatio alkoi anabaptistiliikkeen keskuudesta 1500-luvun lopussa tai 1600-luvun alussa, kun jotkut kastajaliikkeen sisällä huomasivat ettei Raamattu tue laisinkaan sunnuntainviettoa.^lähde? Varsinaisesti 1600-luvulta alkoi muodostua sapattia viettäviä seitsemännen päivän baptistiseurakuntia.^lähde?

Voimallinen eteenpäinmeno sapattireformaatiossa tapahtui 1800-luvulla. Amerikan 1800-luvun suuren adventtiherätyksen jakautuessa 1845 Albanyn konferenssissa kolmeen liikkeeseen, yksi seurakunta seitsemännen päivän baptistien vaikutuksesta omaksui sapatin vieton. Tämä liike, joka tunnetaan nykyisin seitsemännen päivän adventtiseurakuntana, alkoi kasvaa.

• Herbert Blomstedt (s. 1927), ruotsalainen kapellimestari.
• John Harvey Kellogg
• Niko Koffeman (s. 1958), hollantilainen poliitikko.[10]
• Ellen Gould White, hengellinen kirjailija.
• Desmond Doss[11]

• Suuri Taistelu, Ellen White
• Sapatti vai sunnuntai, Samuel Bacchiochi

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Adventismi Wikimedia Commonsissa

• Suomen Adventtikirkko.
• Adventtiliikkeen alkujuuret (Pekka Pohjola).
• Ylen Elävä arkisto: Uskoon tulemisen kautta jäseneksi – esittelyssä viisi kristikunnan kirkkoa.