Adven

Adven Oy on suomalainen energiayritys, joka on erikoistunut energiainfrastruktuuriin ja prosessointiin ja niihin liittyviin palveluihin.[3] [4] Sillä on asiakkaina niin kuntia kuin teollisuusyrityksiäkin ja se toimii Pohjoismaiden lisäksi Baltiassa ja Keski-Euroopassa.[4]

Adven Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 2011[1]
Toimitusjohtaja Anders Ericsson[1]
Kotipaikka Vantaa[1]
Toiminta-alue Pohjoismaat, Baltia, Keski-Eurooppa
Toimiala energia
Tuotteet Teollisuusenergia, kiinteistöenergia, kaukolämpö
Liikevaihto 337 milj. euroa (2021)[2]
Henkilöstö 580 (2022)[2]
Kotisivu adven.com/fi/

Yhtiö rakentaa käyttöönsä tuotantolaitoksia, jotka tuottavat höyryä, lämpöä, kylmää ja käsittelevät vettä ja kaasua. Advenin palveluihin kuuluu myös kaukolämpö ja tilojen lämmitys ja jäähdytys geoenergian avulla. Lisäksi yhtiö jakelee ja jälleenmyy maakaasua.[5]

Historia

Advenin juuret ovat Nesteen vuonna 1983 perustamassa Neste Lämpö Oy:ssä, joka tuotti teollisuudessa toimiville asiakkailleen höyryä ja lämpöä etäohjatusti polttoöljystä.[6] Sillä oli kaukolämpöverkkoasiakkaita esimerkiksi Levillä, jossa se alkoi toimia vuonna 2007.[7] Haminan satamaan alettiin toimittaa höyryä vuonna 1996.[8]

2012–2019

Yhtiö syntyi, kun Fortum Oyj myi tytäryhtiönsä Fortum Energiaratkaisut Oy:n ja Fortum Termest AS:n[9] ruotsalaiselle[6] sijoitusyhtiö EQT Infrastructurelle tammikuussa 2012.[3] Fortum Energiaratkaisuilla oli 72 työntekijää ja Fortum Termestillä 77 työntekijää.[9] Huhtikuussa Suomen ja Viron liiketoiminnat yhdistettiin[10] ja käyttöön otettiin nimi Adven.[11] Elokuussa Adven kertoi rakentavansa Hankoon kiinteää polttoainetta käyttävän lämpökeskuksen Visko Teepakille.[12]

Syksyllä 2013 Adven rakensi Hausjärven kunnalle kaukolämpölaitoksen. Bioenergiaa hyödyntävällä laitoksella korvattiin vanha laitos, joka toimi raskaalla polttoöljyllä.[13] Lokakuussa Adven osti Fortumilta Kuusamon voimalaitoksen[14] ja joulukuussa Kauttuan sähkö- ja lämpölaitoksen.[15] Adven toimi Suomessa ja Virossa ja sillä oli yhteensä 162 energialaitosta ja 46 kaukolämpöverkkoa.[16] Advenin tuotteita olivat esimerkiksi teollisuushöyry ja -kylmä, lämpö, jäähdytysratkaisut, kaasu ja sähkö.[17]

Adven alkoi toimia Ruotsissa keväällä 2014. Sieltä ostettiin Eco2 Energy, joka oli erikoistunut maalämpöön, aurinko- ja bioenergiaan.[18]

Toukokuussa 2015 Lahti Energia ulkoisti Heinolan Sahaniemen teollisuusalueen energiahuollon Advenille.[19] Joulukuussa EQT myi Advenin australialaiselle AMP Capitalille ja brittiläiselle Infracapitalille.[3][6] Yhtiöllä oli 215 työntekijää.[3]

Syksyllä 2016 Adven osti Ekokemiltä Jepuan lämpölaitoksen.[20]

Joulukuussa 2017 Adven osti Parikkalan kunnan kaukolämpöliiketoiminnan. Yhtiön liikevaihto oli 155 miljoonaa euroa ja sillä oli 330 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.[21]

Tammikuussa 2018 Adven osti äetsäläisen FC Energian ja joutsenolaisen FC Powerin voimalaitokset Kemira Chemicalsilta ja Leppäkosken Sähköltä. Sastamalan Pehulasta ostettiin Leppäkosken Lämmön kaukolämpöverkot.[22] Yhtiöllä oli Suomessa 19 kaukolämpöverkkoa ja yli sata lämpölaitosta.[21] Adven osti E.ON-yritykseltä osan ruotsalaisesta kaukolämpöliiketoiminnasta. Yhtiö alkoi toimia myös Norjassa ja Latviassa. Elokuussa yhtiön toimitusjohtajana aloitti Jyrki Vainionpää.[23] Yhtiön liikevaihto oli 212 miljoonaa euroa.[6]

Vuonna 2019 Advenilla oli yli 300 laitosta. Laitosten yhteisteho oli 1900 megawattia. Öljyn osuus energiantuotannosta oli prosentti ja siitä haluttiin irtautua.[6] Marraskuussa Lieksasta ostettiin Pankaboardin energialaitos.[24] Yhtiö sai työ- ja elinkeinoministeriöltä 2,5 miljoonan euron investointituen Hangon biokaasulaitoksen rakentamiseen. Se oli ensimmäinen suuren mittakaavan biokaasulaitos Suomessa, jossa hyödynnettiin entsyymiteollisuuden typpirikasta lietettä kaasun pääkomponenttina.[25] Laitoksen on arvioitu valmistuvan vuonna 2023 ja tuottavan noin viidenneksen Hangon kaukolämmöstä.[26]

2020–

Lokakuussa 2020 ruotsalaisen Värmevärden omistajat ostivat Adven Oy:n.[27] Värmevärden oli yksi Ruotsin johtava kaukolämpöverkkojen operaattori.[28] Yhtiöt aloittivat fuusion marraskuussa.[28] Adven/Värmevärden-konserni työllisti noin 500 henkilöä ja se toimi Ruotsissa, Suomessa, Virossa ja Latviassa. Konsernin toimitusjohtajaksi valittiin Anders Ericsson, Värmevärdenin toimitusjohtaja.[29] Samassa kuussa työ- ja elinkeinoministeriö myönsi Advenille 1,6 miljoonan euron tuen biokaasulaitoksen rakentamiseen Juukaan.[4]

Adven/Värmevärden-konserni alkoi toimia kesäkuussa 2021. Yhtiö omisti 53 kaukolämpöverkkoa Ruotsissa.[28]

Kesäkuussa 2022 Adven ja Valio kertoivat rakentavansa Turenkiin biolämpölaitoksen, joka toimii puuteollisuuden sivutuotteina syntyvillä puupelleteillä. Laitoksella korvataan vanha laitos, joka toimi maakaasulla ja kevyellä polttoöljyllä.[30] Syyskuussa Huittisten kaupunki myi 87 prosentin osuutensa Huittisten Lämpö -kaukolämpöyhtiöstä yhtiön toiselle osakkaalle, Advenille.[31] Lokakuussa Adven kertoi, että se luopuu maakaasun käytöstä myös Valion tehtailla Riihimäellä. Tehtailla oli aiemmin käytetty pääosin biopolttoaineita. Kylminä aikoina lämmitykseen käytetty maakaasu aiottiin korvata sähkökattilalla, joka toimi hiilineutraalilla sähköllä.[32] Marraskuussa Adven/Värmevärden-konserni kertoi käyttävänsä jatkossa nimeä Adven.[33]

Organisaatio

Advenin pääkonttori sijaitsee Aviapoliksella, Vantaalla.

Advenin pääkonttori on Vantaalla, minkä lisäksi sillä on toimipaikat Jyväskylässä, Lapinlahdella, Oulussa ja Seinäjoella.[34] Ulkomailla yritys toimii Alankomaissa, Latviassa, Norjassa, Ruotsissa ja Virossa.[35]

Vuonna 2022 yhtiöllä oli yli 350 sijaintipaikkaa ja yli 580 työntekijää.[2]

Markkinat

Adven tuottaa teollisuusyrityksille energiaa palveluna.[6] Käytännössä se suunnittelee, rakentaa ja operoi energialaitoksia. Se myös omistaa energialaitoksia.[6]

Asiakkaat ulkoistavat energiapalvelunsa, sillä energian säästämisen avulla kannattavuus kasvaa hitaammin kuin useilla tuotannollisilla investoinneilla. Ilman ulkoistusta energiatehokkuusinvestoinnit voisivat jäädä tekemättä.[6]

Adven käyttää bioenergian tuottamiseen esimerkiksi

  • ohrapölyä ja ohrankuorta[36]
  • kaurankuorijauhoa, jota syntyy Hankkijan rehujen sivutuotteena.[37]

Advenille on ulkoistettu kohteiden energianhuolto. Kuntien lisäksi asiakkaisiin kuuluu esimerkiksi Ikea, Hankkija, Saarioinen, Skanssi, S-ryhmä, Suominen, Valio ja Yara.[6][38] Adven on toimittanut esimerkiksi Cityconille geoenergialaitokset Lippulaiva-kauppakeskukseen sekä ruotsalaiseen kauppakeskukseen,[39] Jakobsbergs Centrumiin.[40]Nesteelle toimitetaan Haminan satamaan ja Naantalin terminaaliin höyryä, jota käytetään esimerkiksi varastoitujen materiaalien lämmitykseen.[8]

Lähteet

  1. Adven Oy - Y-tunnus: 2379598-5 - Yritystiedot, taloustiedot, päättäjät & hallituksen jäsenet www.finder.fi. Viitattu 15.11.2022.
  2. Tietoa meistä | Experience the advantage in energy Adven. Viitattu 9.11.2022.
  3. Suomalaisyhtiö Adven saa uudet omistajat Talouselämä. Viitattu 7.11.2022.
  4. Ministeriön energiatuki Juuan biokaasulaitokselle Yle Uutiset. 17.11.2020. Viitattu 7.11.2022.
  5. Tornion Lappari saa lämpöenergiansa joesta, maasta ja kaukolämpöverkosta Yle Uutiset. 15.12.2016. Viitattu 7.11.2022.
  6. Pekka Lähteenmäki: Monelle tuntematon yhtiö tekee energiaa kuin suurvoimala ja nappasi Esko Ahon hallituksen johtoon – bisnes edellyttää syviä taskuja Talouselämä. Viitattu 7.11.2022.
  7. Sofia Virtanen: Levin alueella laajennetaan kaukolämpöverkkoa Tekniikka&Talous. Viitattu 7.11.2022.
  8. Adven toimittaa päästötöntä höyryä Nesteen Naantalin terminaaliin aamuset.fi. Viitattu 9.11.2022.
  9. Taloussanomat: Fortum teki 200 miljoonan euron kaupat Ilta-Sanomat. 19.12.2011. Viitattu 21.11.2022.
  10. Historia Adven. Viitattu 27.12.2017.
  11. Adven Oy Kauppalehti. Viitattu 21.11.2022.
  12. Kauppalehti: Hankoon nousee uusi biolämpölaitos Kauppalehti. Viitattu 9.11.2022.
  13. Hausjärvi haluaa halvempaa kaukolämpöä Yle Uutiset. 5.9.2013. Viitattu 7.11.2022.
  14. Energiayhtiö Adven ostaa Fortumin Kuusamon voimalaitoksen | ammattilehti.fi www.ammattilehti.fi. Viitattu 7.11.2022.
  15. Talouselämä: Fortum myy Kauttuan laitoksensa Advenille Talouselämä. Viitattu 7.11.2022.
  16. Fortum myi Kauttuan voimalaitoksen Helsingin Sanomat. 30.12.2013. Viitattu 7.11.2022.
  17. Kari Hänninen: Adven ostaa Fortumilta voimalan Kuusamossa Kauppalehti. Viitattu 9.11.2022.
  18. Marko Laitala: Energiayhtiö Adven laajenee länteen - osti ruotsalaisyhtiön Tekniikka&Talous. Viitattu 7.11.2022.
  19. Heinolan voimalaitokselle luvassa miljoonainvestoinnit – Lahti Energia ja Adven yhdistivät voimansa Yle Uutiset. 29.5.2015. Viitattu 7.11.2022.
  20. Sofia Virtanen: Adven ostaa Ekokemin Jepuan lämpölaitoksen Tekniikka&Talous. Viitattu 7.11.2022.
  21. Matti Kankare: Onko lämmöntuotanto kunnan ydinbisnestä? Adven haluaa ostaa kuntien kaukolämpöyhtiöitä Talouselämä. Viitattu 7.11.2022.
  22. Tuula Laatikainen: Vetyenergiaa käyttävät voimalaitokset vaihtavat omistajaa Tekniikka&Talous. Viitattu 7.11.2022.
  23. Pirjo Kupila: Suomalaisjohtaja matkusti lähes 5 kuukautta perheen kanssa maailman ympäri: "Kotikoulu toimi meillä hyvin" Kauppalehti. Viitattu 9.11.2022.
  24. Pankaboard keskittyy kartonkiin ja myy energiatuotantonsa Yle Uutiset. 5.11.2019. Viitattu 7.11.2022.
  25. Sanna Pekkonen: Biometaania liikenteen polttoaineeksi, lämpökaivoja energiavarastoksi – löytyykö näistä hankkeista ratkaisu tulevaisuuden energiantuotantoon? Talouselämä. Viitattu 7.11.2022.
  26. Sofia Virtanen: Hankoon tulee Advenin biokaasulaitos – Tuottaa 2023 alkaen 20 % kaupungin kaukolämmöstä Tekniikka&Talous. Viitattu 7.11.2022.
  27. Värmevärden har slutfört förvärvet av 100 procent av aktierna i Adven www.industrinyheter.se. Viitattu 15.11.2022. (ruotsiksi)
  28. Sammanslagning av Adven och Värmevärden ska stärka bolagets position inom fjärrvärme och i industrin www.energinyheter.se. Viitattu 15.11.2022. (ruotsiksi)
  29. Anders Ericsson utsedd till VD för Adven/Värmevärden koncernen www.energinyheter.se. Viitattu 15.11.2022. (ruotsiksi)
  30. Valion Turengin tehdas parantaa tuotantovarmuutta uudella biolämpölaitoksella Yle Uutiset. 9.6.2022. Viitattu 7.11.2022.
  31. Huittinen myy kaukolämpöliiketoimintansa Advenille Yle Uutiset. 7.9.2022. Viitattu 7.11.2022.
  32. Valio luopuu maakaasun käytöstä Riihimäen tehtaiden energiantuotannossa Yle Uutiset. 12.10.2022. Viitattu 7.11.2022.
  33. Värmevärden och det nordeuropeiska energibolaget Adven går samman www.energinyheter.se. Viitattu 15.11.2022. (ruotsiksi)
  34. Ota yhteyttä - toimistot ja yhteyshenkilöt Adven. Viitattu 9.11.2022.
  35. We are happy to help you | Contact us Adven. Viitattu 9.11.2022. (englanniksi)
  36. Sofia Virtanen: Lähes kaikesta suomalaisesta oluesta tulee kerralla ympäristöystävällisempää – Mallastamo saa pian 65 % lämpöenergiastaan hukkalämmöstä Tekniikka&Talous. Viitattu 7.11.2022.
  37. Henni Jääskeläinen: Turkulaistehdas ottaa käyttöön kaurankuorienergian – "Olemme omavaraisia polttoaineen saatavuudessa" Talouselämä. Viitattu 7.11.2022.
  38. Suomisen tehtaalla tuhotaan kuitukankaan mikrobit höyryllä Yle Uutiset. 23.6.2020. Viitattu 7.11.2022.
  39. Jättimäinen maalämpöhanke tuo kauppakeskuksen alle 50 kilometriä kaivoja – "Lajissaan maailman suurin" Helsingin Uutiset. 23.5.2017. Viitattu 9.11.2022.
  40. Citycon To Use Geothermal Heating In Jakobsbergs Centrum ESM Magazine. Viitattu 13.12.2022. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.