Adolf von Baeyer

Johann Friedrich Wilhelm Adolf von Baeyer (31. lokakuuta 1835 – 20. elokuuta 1917), Johann Jacob Baeyerin poika, oli saksalainen orgaanisen kemian tutkija. Hän julkaisi tärkeitä tutkimuksia orgaanisen kemian alalta ja keksi mm. indigon synteesin. Von Baeyer sai Nobelin kemian palkinnon vuonna 1905 työstään edistyneen orgaanisen kemian ja kemianteollisuuden parissa muun muassa väriainesynteesiin ja heteroaromaattisiin yhdisteisiin koskien.[1]

Johann Friedrich Wilhelm Adolf von Baeyer
Henkilötiedot
Syntynyt	31. lokakuuta 1835 Berliini, Saksa
Kuollut	20. elokuuta 1917 (81 vuotta) Starnberg, Saksa
Kansalaisuus	Saksa
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Humboldt-yliopisto
Väitöstyön ohjaaja	Robert Wilhelm Bunsen Friedrich August Kekulé
Instituutti	Berliinin teknillinen yliopisto Strasbourgin yliopisto Humboldt-yliopisto Ludwig-Maximilians-Universität München
Oppilaat	Emil Fischer John Ulric Nef Victor Villiger Carl Theodore Liebermann Carl Gräbe
Tutkimusalue	orgaaninen kemia
Tunnetut työt	indigon synteesi
Palkinnot	Nobelin kemianpalkinto (1905)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Hän syntyi Berliinissä ja opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa Berliinin yliopistossa, ennen kuin siirtyi Heidelbergiin opiskelemaan kemiaa Robert Bunsenin kanssa.

Siellä hän työskenteli etupäässä August Kekulén laboratoriossa ja väitteli Berliinissä 1858. Hän opetti Berliinissä ja Strasbourgissa, ja seurasi Justus von Liebigia Münchenin yliopiston kemian professorina.

Baeyerin pääsaavutus on indigon synteesi. Hänen löysi myös ftaalivärit, tutki polyasetyleenejä ja oksoniumsuoloja, virtsahappojohdannaisia ja löysi barbituraattihapon (malonyylivirtsa-aine), barbituraattien kanta-aineen. Hän kehitti teoriaa kolmoissidoksista ja hiilisyklisistä aineista. Vuonna 1872 hän teki kokeita fenolilla ja formaldehydillä, mutta bakeliitin keksiminen jäi Leo Baekelandin tulokseksi.