Adolf Ivar Arwidsson

Arwidsson kuului Suomen kulttuurieliitin koonneeseen Aura-seuraan, joka edusti niin kutsuttua Turun romantiikkaa. Hän kirjoitti aluksi seuran lehteen, Mnemosyneen, mutta aikaa myöten lehti ei enää tyydyttänyt häntä, sillä hän olisi halunnut tehdä siitä julistavamman. Arwidsson anoi lupaa oman lehden perustamiseen. Åbo Morgonblad alkoi ilmestyä vuoden 1821 alusta kerran viikossa. Se oli kantaa ottava mielipidelehti, joka aikakauslehden tavoin sisälsi yksinomaan artikkeleita. Nämä olivat pääosin Arwidssonin omaa käsialaa. Lehden lukijakunta oli verraten pieni. Tilaajia oli nelisensataa, kun samaan aikaan maan virallisella lehdellä, Finlands Allmänna Tidningillä, oli tilaajia 900.

Arwidssonin tekstit olivat poleemisia. Hän moitti Porvoon maapäiviä saamattomuudesta, tuomitsi Suomen sotaväen hajottamisen epäviisaaksi, analysoi senaatin toimintaa, esitti näytteitä Suomen rahaolojen sekavuudesta ja puuttui Suomen ja Ruotsin kauppasuhteisiin. Arwidssonin kirjoitukset olivat ensimmäisiä kansallisuusaatteiden innoittamia ohjelmakirjoituksia Suomessa. Hän analysoi maan henkistä tilaa, joka oli hänen mukaansa ”surullinen ja pimeä”. Kansalaiset olivat pintapuolisesti sivistyneitä, velttoja ja saamattomia.

Suomen uusi asema Venäjän autonomisena ruhtinaskuntana tarjosi suomalaisille suhteellisen itsenäisen aseman ja synnytti keskustelua siitä, miten maan asema tulisi ymmärtää ja miten sitä tulisi kehittää. Arwidsson oli yksi tämän keskustelun kiivaimmista osanottajista. Hän ammensi kansallisen ajattelunsa saksalaisperäisestä kansallisromantiikasta, jota edustivat muiden muassa J. G. von Herder (1744–1803), Friedrich von Schelling (1775–1854) ja Friedrich von Schlegel (1772–1829). Kyseessä oli idealistinen ajatuskokonaisuus, joka korosti kansan merkitystä. Kansan tuli tulla tietoiseksi itsestään ja toteuttaa historiallista kutsumustaan.

Arwidsson kehotti suomalaisia etsimään ominta olemustaan historiasta. Hänen mukaansa suomalaiset olivat jo kansa, joka ei vain aikaisemmin ollut tiedostanut asemaansa. Arwidssonin kansakäsitys tiivistyi oman ja vieraan vastakkainasetteluun. Hän halusi juuria vieraat vaikutteet, mikä osoittautui ristiriitaiseksi. Suomen kulttuuri oli tiiviisti sidoksissa entisen emämaan, Ruotsin, ja silloisen emämaan, Venäjän, perintöön. Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” (”Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar”) oli myös G. M. Armfeltin piirin johtotähtenä Suomen asiain komiteassa.[2]

Arwidssonin ohjelmaan kuului vaatimus kansan yhtenäisyydestä. Hän väläytteli vieraan uhkakuvaa ja yhdisti Suomen eri säädyt elimelliseksi kokonaisuudeksi kuvaamalla nämä vertauskuvallisesti puuksi. Sivistyneistö muodosti puun latvan ja rahvas sen juuren. Kielikuva oli tyypillinen kansallisromantiikalle, joka korosti kansan historiallisen kehityksen orgaanista luonnetta. Tosiasiassa Arwidsson näki kansallishengen elähdyttävän eri kansalaiskerroksia eri tavoin. Valtaa hän ei massoille uskonut: ”kaikki uudistus, joka on toimitettava levollisesti ja maltillisesti, on ylempien, sivistyneiden kansankerrosten aloitettava ja ohjattava”.

Arwidsson tapasi uhitella lehdessään kilpailijoitaan ja sensuuria vastaan. Hän piti sensuuria osoituksena johtavien virkamiesten pikkumaisuudesta, typeryydestä ja henkisestä köyhyydestä. Arwidssonin lehti lakkautettiin nopeasti, vain puolen vuoden ilmestymisen jälkeen vuonna 1821. Pelkkä uhittelu tuskin olisi yksinään yllyttänyt virkamiehiä päätökseen, mutta kyse oli myös Venäjän hallituspolitiikan yleisestä konservatismilinjasta. Napoleonista saadun voiton jälkeen Euroopan vallat olivat muodostaneet Pyhän Allianssin torjumaan yhteiskuntarauhan uhkaksi nähtyjä vapaamielisiä aatteita. Suomessa niihin katsottiin sekaantuneen Arwidssonin lisäksi muitakin Aura-seuralaisia ja yliopistomiehiä. Maan johtomiehet pitivät näiden muinaisuuteen ja romantiikkaan mieltynyttä suuntausta hullutuksena. Suomen asiain komitean C. E. Mannerheim yhdisti uudet opit siihen nuorison levottomuuteen, joka 1810-luvun lopussa oli Saksassa uhkaamassa Euroopan vastasaavutettua rauhaa.

Ruotsissa Arwidsson jatkoi isänmaallista julkaisutoimintaa salanimillä. Pekka Kuoharisen nimellä julkaistussa kirjoituksessa Suomi ja sen tulevaisuus (1838) Arwidsson suomi ankarasti Israel Hwasserin esittämää käsitystä siitä, että Suomella oli Venäjän maakuntana erityisasema. Arwidsson-Kuoharisen mukaan Suomi oli väkipakolla uuteen emämaahansa liitetty eikä erityisasemalle ollut mitään lakiin tai valtiosääntöön perustuvia takeita saati konkreettisia näyttöjä. Osana samaa keskustelua ilmestyi vielä nimimerkillä Olli Kekäläinen julkaistu kirjoitus Suomen nykyinen valtiomuoto (1841), jonka kirjoittaja asettui sovittelemaan Hwasserin ja Kuoharisen vastakkaisia näkemyksiä. Tämän nimimerkin takana Olavi Junnila on katsonut olleen myös A. I. Arwidssonin, kun taas Matti Klinge on katsonut kirjoittajana olleen Johan Jakob Nordströmin.[3]

• Suomi-kuva
• Johan Jakob Tengström

• Arwidsson, A. I.: ”Kansallisuudesta ja kansallishengestä”, Suomen kansalliskirjallisuus, osa VII, s. 103–124. (Julkaistu alun perin Åbo Morgonbladissa 17.2., 17.3. ja 24.3.1821.) Toimittaneet E. N. Setälä & V. Tarkiainen & Vihtori Laurila. Otava, Helsinki, 1931.
• Arwidsson, A. I.: ”Katsaus isänmaahamme”, Suomen kansalliskirjallisuus, osa VII, s. 92–102. Suomentanut Severi Nuormaa. (Artikkeli julkaistu alun perin Åbo Morgonbladissa 13.1.1821.) Toimittaneet E. N. Setälä & V. Tarkiainen & Vihtori Laurila. Otava, Helsinki, 1931.
• Arwidsson, A. I.: ”Suomi ja sen tulevaisuus”, Suomen kansalliskirjallisuus, osa VII, s. 135–181. (Ruotsinkielinen alkuteos vuodelta 1838.) Toimittaneet E. N. Setälä & V. Tarkiainen & Vihtori Laurila. Otava, Helsinki, 1931.
• Arwidsson, A. I.: ”Suomen nykyinen valtiomuoto”, Suomen kansalliskirjallisuus, osa VII, s. 135–181. Suomentanut E. N. Setälä. (Ruotsinkielinen alkuteos vuodelta 1841.) Toimittaneet E. N. Setälä & V. Tarkiainen & Vihtori Laurila. Otava, Helsinki, 1931.
• Korhonen, Keijo: Suomen asiain komitea. Suomen korkeimman hallinnon järjestelyt ja toteuttaminen vuosina 1811–1826. Turku: Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiö, 1963.
• Tommila, Päiviö: Suomen sanomalehdistön historia, osa I, s. 77–265. Yhdestä lehdestä sanomalehdistöksi 1809–1859. Kuopio: Kustannuskiila, 1988.

• Arwidsson, A. I.: Lärobok i Finlands historia och geografi för gymnasier och skolor. / A. I. Arwidsson. Turku 1832. Kansalliskirjaston kokoelmien kappaleen digitoitu kopio.
• Arwidsson, A. I.: Ett ord efter stormen af A. I. Arwidsson.^{[vanhentunut linkki]} 1838. Kansalliskirjaston kokoelmien kappaleen digitoitu kopio.
• Arwidsson, A. I.: Hamnbusiaden eller ingen herre mer: hjeltesång från tolfte århundradet, öfversatt efter en gammal handskrift af Rupert Sobelklinga.^{[vanhentunut linkki]} Kansalliskirjaston kokoelmien kappaleen digitoitu kopio.
• Yrjö Nurmio : Aadolf Iivar Arwidssonin nuoruuden mailta, Suomen Kuvalehti, 01.03.1930, nro 9, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Adolf Ivar Arwidssonin viimeinen matka Suomessa, Kansan kuvalehti, 08.12.1933, nro 50, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot