Aadolf Fredrik

Ruotsia vuodesta 1720 hallinnut kuningas Fredrik I kuoli vuonna 1751, ja Aadolf Fredrik kruunattiin uudeksi kuninkaaksi. Hyvin pian hän joutui kuitenkin huomaamaan, että valtaneuvosto ja säädyt halusivat yhä edelleen pitää kuninkaan pelkkänä seremoniallisena valtionpäämiehenä. Niinpä hän otti etäisyyttä valtaapitävään hattupuolueeseen ja perusti oman ”hovipuolueen”, jonka tarkoitus oli kuninkaan vallan lisääminen. Hänen vaimonsa, kunnianhimoinen ja älykäs kuningatar Loviisa Ulriika oli erityisen aktiivinen hovipuolueen tukija. Kuningatar ihaili itsevaltiasta veljeään, Preussin kuningasta Fredrik Suurta ja halusi Ruotsiin samanlaisen hallitusmuodon kuin Preussissa.[3]

Suomenlinnan Kuninkaanportti rakennettiin sille paikalle, jossa Aadolf Fredrik nousi maihin vuonna 1752.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka vieraili Suomessa.[1] Kruununprinssinä ollessaan hän oli todennut vuonna 1746, että Suomi oli Ruotsin varasto ja suojamuuri.[4] Matka alkoi Helsingistä, jossa hän kävi tarkastamassa neljä vuotta aiemmin aloitetun Suomenlinnan rakennustyömaan. Tämän jälkeen matka jatkui itään Degerbyn kaupunkiin, joka vierailun yhteydessä sai uuden nimen Loviisa, kuningatar Loviisa Ulriikan kunniaksi. Kuningas vieraili myös muun muassa Turussa, Vaasassa, Oulussa ja Torniossa. Suomalaiset suhtautuivat kuninkaan vierailuun suurella innolla. Esimerkiksi Himangalla pystytettiin kivinen muistomerkki sille paikalle, jossa kuningas aterioi ja Kurikassa on muistolaatta kivessä (Kusikivi), jonka suojissa kuninkaallinen perhe teki tarpeensa. Lisäksi Kankaanpäässä sijaitseva lähde nimettiin Kuninkaanlähteeksi kuninkaan leiriydyttyä sen ympäristöön.

Vuosi 1756 oli Aadolf Fredrikille ja Loviisa Ulriikalle nöyryytyksien vuosi. Säädyt päättivät, että jos kuningas ei suostu vahvistamaan jotain lakia tai virkanimitystä nimikirjoituksellaan, niin nimikirjoitus voidaan tehdä myös leimasimella.[5] Näin kuningas menetti vähäisetkin mahdollisuutensa vaikuttaa politiikkaan. Loviisa Ulriika ei hyväksynyt tällaista miehensä nöyryyttämistä, joten hän ryhtyi tukemaan kuninkaan hyväksi tehtävää vallankaappausta. Kuningatar järjesti rahoitusta vallankaappaukselle panttaamalla Ruotsin kruununjalokivet Preussiin. Vallankaappaus kuitenkin epäonnistui, ja Loviisa Ulriika joutui pyytämään julkisesti anteeksi käytöstään. Aadolf Fredrik oli todennäköisesti ollut vallankaappaussuunnitelmasta tietämätön, joten hän joutui vain kuuntelemaan säätyjen nuhteita.[6]

1760-luvulla Aadolf Fredrik sopeutui melko vaatimattomaan valta-asemaansa ja alkoi viettää yhä enemmän aikaansa harrastusten parissa. Hän harrasti musiikkia, säveltäen itsekin joitakin teoksia. Hän harrasti myös tähtitiedettä ja oli monipuolisesti kiinnostunut luonnontieteistä. Hän piti myös puutöistä, viihtyen varsinkin sorvipenkin ääressä, ja niinpä häntä toisinaan pilkallisesti kutsuttiin ”sorvarikuninkaaksi”.[7]

Vuonna 1768 Aadolf Fredrik pystyi yllättävällä tavalla vaikuttamaan politiikkaan: hän ilmoitti luopuvansa kruunusta ja ottavansa sen takaisin vain sillä ehdolla, että valtiopäivät kutsutaan pian koolle selvittämään valtakunnan taloudellisia ja ulkopoliittisia ongelmia. Tavoitteena oli myös jälleen kerran kuninkaan valtaoikeuksien lisääminen. Aadolf Fredrik sai tukea vaatimukselleen oppositiossa tuolloin olleelta hattupuolueelta sekä valtion virkamiehiltä ja upseereilta. Hän ehti olla "lakossa" kuusi päivää, ennen kuin valtaneuvosto taipui kutsumaan valtiopäivät koolle. Valtiopäivät eivät kuitenkaan laajentaneet kuninkaan valtaoikeuksia, joten tässä suhteessa kuninkaan "lakko" jäi tuloksettomaksi.[8]

Aadolf Fredrik oli luonteeltaan ystävällinen ja rauhallinen mies. Hänellä oli tiettyä lahjakkuutta sotilasasioissa, mutta muuten hän oli kyvyiltään varsin keskinkertainen. Häneltä puuttui sellaista poliittista kunnianhimoa ja tahdonvoimaa, joka olisi ollut tarpeen valtapoliittisissa juonitteluissa. Monissa asioissa hän oli siten voimakastahtoisen puolisonsa Loviisa Ulrikan vaikutuksen alainen.[2][9] Kuninkaan vallan palauttaminen jäi hänen lahjakkaan poikansa Kustaa III:n tehtäväksi.

Aadolf Fredrik kuoli kuninkaanlinnassa 12. helmikuuta 1771 halvaukseen syötyään valtavan illallisen, joka sisälsi kuninkaan kuolemasta annetun virallisen tiedotteen mukaan "laskiaispullia, hapankaalia, naurista, hummeria, kaviaaria, savusilakkaa ja samppanjaa."[10]

Hänet on haudattu Riddarholmskyrkaniin Tukholmaan.[11]