Adaptaatio
Adaptaatio (lat. adaptare, sovittaa, sopeutua) on mikä tahansa eliön ominaisuus, jonka ajatellaan lisäävän eliön kelpoisuutta — toisin sanoen tietty piirre on adaptiivinen, jos tuo piirre edistää yksilön tai sosiaalisen ryhmän elossa säilymistä tai lisääntymistä.
Vaihtoehtoisesti voidaan esittää, että adaptaatio on eliön rakenne, ominaisuus, jokin fysiologinen piirre, käyttäytymispiirre tai mikä tahansa ominaisuus, jonka olemassaolo lisää yksilön menestystä olemassaolon taistelussa. Piirteet ovat syntyneet sattumalta, ja luonnonvalinta on suosinut niiden säilymistä.
Esimerkiksi voidaan mainita keisaripingviinin lisääntymiskausi. Keisaripingviinit parittelevat ja laskevat yhden ainoan munansa Antarktiksen talven vaikeissa oloissa. Tämän ajoituksen etuna on se, että jälkeläiset kuoriutuvat vasta kevään kynnyksellä ja kasvavat kesällä ja olosuhteet niiden kasvulle ja eloonjäämiselle ovat parhaat. Hedelmällisyyden laskun vastapainoksi keisaripingviinin elinikä on pitkä eikä niiden lisääntymisalueella ole petoeläimiä.
Jos pohditaan, mitä voidaan pitää adaptaationa, eivät todistusaineistoksi kelpaa kuin nykyisin havaittavat seikat. Adaptaatio ei ole teleologinen prosessi vaan jälkikäteen ilmenevä eliminoimisen tai sukupuolivalinnan seuraus. Koska se ilmenee jälkikäteen, ei historialla ole mitään merkitystä adaptiivisen arvon kannalta. Adaptaatioprosessi on passiivinen.
Evoluutiokirjallisuudessa käsitettä adaptaatio käytetään joskus kuvaamaan kahta täysin erilaista asiaa, ja tämä on aiheuttanut paljon sekaannusta. Käsitettä käytetään joskus virheellisesti kuvaamaan prosessia (adaptaatiota), jolla tietty ominaisuus on aktiivisesti hankittu. Esimerkiksi jos ajatellaan kirahvin "adaptoivan" kaulaansa kasvamaan pidemmäksi, niin sitä pidetään aktiivisena prosessina, jolla on teleologinen tai jopa antropomorfinen tausta. Eliminointi ei pyri tuottamaan adaptaatiota, vaan adaptaatio on pikemminkin eliminoitumisen sivutuote.
Preadaptaatio
Preadaptaatiolla tarkoitetaan piirrettä, joka ei alun perin ole muodostunut nykyiseen tehtäväänsä vaan joka on otettu uuteen käyttöön. (Arkistoitu – Internet Archive) Preadaptaation kautta erilaiset sopeumat muuttuvat ajan myötä ja saavat uuden roolin.
Preadaptaation merkitystä on korostettu neutraalissa teoriassa ja kaksoisfunktioteoriassa.
Neutraalin teorian mukaan vakaassa ympäristössä mutaation tuottama neutraali ominaisuus säilyy Hardyn–Weinbergin lain mukaan populaatiossa vakiona, ja uuteen ympäristöön siirryttäessä joistakin ominaisuuksista voi olla hyötyä. Esimerkiksi luonnossa rikkakasvin siemenen koko ja muoto ovat olleet neutraalissa vaihtelussa, ja osa on ollut sellaisia, että siemen on joko ollut erittäin pientä tai erittäin samanlaista kuin jonkin viljelykasvin siemen. Tämä ominaisuus on sitten muuttunut hyödylliseksi, kun ihminen on aloittanut viljelyn; erittäin pienten ja viljelykasvin siemenen kaltaisten rikkakasvinsiementen erottelu on vaikeaa. Tällöin uusi valintapaine on muuttanut entisen neutraalin ominaisuuden adaptaatioksi.
Kaksoisfunktioteoriassa olennaista on se että jollakin myöhemmin kehittyneellä elimellä tai toiminnalla on aluksi ollut jokin muu funktio. Esimerkiksi kalojen uimarakosta on kehittynyt keuhkot ja matelijoiden leukanivelen luista nisäkkäiden välikorvan luut.
Lähteet
- Gould, Stephen Jay — Lewontin, Richard C. 1998: Pyhän Markuksen kirkon holvikolmiot ja panglossinen paradigma: adaptionistisen ohjelman kritiikki. Suomentanut Matti Sintonen. — Biologian filosofian näkökulmia (toim. Matti Sintonen), s. 121–142. [The Spandrels of San Marco and the Panglossian Paradigm, 1978.]
- Mayr, Ernst 2003: Evoluutio. WSOY, Helsinki. ISBN 951-0-27897-1
- Sterelny, Kim — Griffiths, Paul E. 1999: Sex and Death: An Introduction to Philosophy of Biology. The University of Chicago Press, Chicago. ISBN 0-226-77304-3