Adam Afzelius

Afzelius syntyi Larvin pappilassa Västergötlannissa vuonna 1750, opiskeli Uppsalassa vuonna 1768 ja oli siellä itämaisten kielten lehtori vuonna 1777. Hänen pääkiinnostuksensa kohdistui kuitenkin luonnontieteisiin, ja hänestä tuli pian yksi Linnén arvostetuimmista oppilaista. Vuonna 1789 hän lähti Englantiin opiskelemaan kasvitiedettä. Vuonna 1791 hän kieltäytyi tarjouksesta lähteä luonnontieteilijänä englantilaisen Kiinan-valtuuskunnan mukana, ja seuraavana vuonna hän lähti englantilaiseen Sierra Leonen siirtokuntaan Afrikan länsirannikolle, mutta vuonna 1793 hänen terveytensä pakotti hänet palaamaan Lontooseen, josta hän kuitenkin lähti uudelleen Afrikkaan vuonna 1794. Muutama kuukausi siirtokuntaan saapumisensa jälkeen ranskalaiset melkein tuhosivat sen, ja Afzelius menetti sekä kasvikokoelmansa että muun omaisuutensa. Lontoossa asuvien ystäviensä tuella hän kuitenkin pääsi uusille matkoille Guinean rannikolle. Hän palasi Englantiin vuonna 1796 suurten kokoelmien kanssa, toimi siellä jonkin aikaa Ruotsin lähetystön sihteerinä ja palasi Ruotsiin vuonna 1799, jossa hän sai lääketieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1797. Nyt hän toimi opettajana Uppsalan yliopistossa, ja hänet nimitettiin vuonna 1812 professoriksi.[1][2]

Afzeliuksen suuret ja erinomaisesti säilyneet kokoelmat olivat arvokkaita myöhemmälle kasvitutkimukselle. Englantilainen Joseph Dalton Hooker tutki Afzeliuksen hedelmäkokoelman. Afzelius tunnetaan useista pienemmistä kirjoituksista ja kasvitieteellisistä teksteistä (esimerkiksi De rosis suecanis), mutta pääasiassa siitä, että hän julkaisi vuonna 1823 Linnén omaelämäkerran. Afzelius oli useiden ruotsalaisten ja ulkomaisten tiedeseurojen jäsen. Hänen veljensä Per von Afzelius kunnostautui lääketieteen opettajana ja lääkärinä.[1][2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Adam Afzelius Wikimedia Commonsissa