Abraham Lincolnin murha

Katso myös: Abraham Lincoln: Nousu presidentiksi

Abraham Lincoln murhattiin pian sen jälkeen, kun Konfederaation pääkaupunki Richmond ja sen merkittävin armeijakunta, kenraali Robert E. Leen komentama Pohjois-Virginian armeija, olivat antautuneet. Leen antautuminen tarkoitti käytännössä pitkän ja verisen sisällissodan päättymistä.[1][2]

Huolimatta läheistensä varoituksista, Lincoln ei uskonut tarvitsevansa vartijoita. Kuvassa on hänen henkivartijansa Ward Hill Lamon, jonka Lincoln lähetti asioille Richmondiin kolme päivää ennen kuin joutui murhatuksi.

Lincolnin aikaan Yhdysvaltain presidentillä ei ollut lainkaan henkivartijoita valtion puolesta, vaan jokainen presidentti palkkasi sellaisia itse harkintansa mukaan. Lincoln ei sisällissodasta huolimatta uskonut henkensä olevansa vaarassa, eikä hän siksi juurikaan piitannut vartijoita. Lincolnin presidenttikauden alkaessa Valkoisen talon edustalla oli jalka- ja ratsuväkeä turvaamassa rakennusta, mutta vartioinnista luovuttiin Lincolnin pyynnöstä. Loppuvuodesta 1862 presidentin turvaksi kuitenkin koottiin kaksi ratsuväkikomppaniaa. Joukkojen tehtävä oli turvata Valkoista taloa ja järjestää presidentille saattue hänen liikkuessaan rakennuksen ulkopuolella. Vaikka Lincoln ei välittänytkään saattueista, hän piti talon lähelle majoittuneista sotilaista ja vieraili usein heidän luonaan. Sotilaista huolimatta Valkoisen talon vartiointi oli melko huonosti hoidettu: Kalifornian kongressiedustaja Cornelius Cole onnistui kokeeksi kävelemään kenenkään huomaamatta toimistoon, jossa Lincoln työskenteli. Kun Cole esitti Lincolnille huolensa presidentin turvallisuudesta, tämä vastasi: ”Olen huomannut, että jokaiselle oma elämä on yhtä rakas kuin toisen, eikä kukaan voi luulla pystyvänsä ottamaan minun elämääni ilman että menettäisi omaansa... Sitä paitsi, jos joku välttämättä haluaisi, hän voisi ampua minut jostakin ikkunasta, kun kuljen päivittäin Soldiers’ Homeen. Mutta en usko, että kohtaloni on kuolla niin.”[3][4]

Armeijan turvamiesten lisäksi Lincoln oli palkannut itselleen henkivartijan, Ward Hill Lamonin, joka toimi samalla liittovaltion sheriffinä Washingtonissa. Lamon oli, kuten monet muutkin Lincolnille läheiset ihmiset, huolissaan presidentin välinpitämättömästä asenteesta omaa turvallisuuttaan kohtaan. 11. huhtikuuta 1865, kolme päivää ennen salamurhaa, Lincoln lähetti Lamonin asioille Richmondiin ja jäi itse vaille vartiota. Lamon yritti vielä suostutella Lincolnia jäämään pois teatteriesityksestä, joka osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi.[3]

Pääartikkeli: Baltimoren salaliitto

Lincolnin oli pelätty joutuvan murhatuksi jo kauan ennen Ford’s Theatren tapahtumia. Hänet oli juuri valittu presidentiksi, kun hän matkusti helmikuussa 1861 junalla Yhdysvaltain halki Washingtoniin. Allan Pinkerton, joka oli aikansa kuuluisimpia salapoliiseja, palkattiin turvaamaan Lincolnin matka. Pinkerton uskoi, että Lincoln yritettäisiin murhata Baltimoressa 23. helmikuuta. Murhayrityksen estämiseksi Pinkerton määräsi Baltimoreen kulkeneet lennätinlinjat katkaistavaksi ja siirsi Lincolnin erikoisjunaan, joka kulki Baltimoren läpi keskellä yötä. Lehdistö ja pilapiirtäjät irvailivat pitkään Lincolnin salaiselle matkalle Baltimoren läpi.[5] Valtaosa historioitsijoista uskoo nykyisin, ettei Pinkertomin epäilemää, niin kutsuttua Baltimoren salaliittoa ollut todella olemassa.[5]

John Wilkes Booth

Abraham Lincolnin murhaaja John Wilkes Booth syntyi Marylandissa vuonna 1838. Hän asui sisällissodan aikaan pohjoisvaltioiden alueella mutta tuki silti Konfederaatiota. Booth toimi sisällissodan ajan näyttelijänä ja tuli tunnetuksi erityisesti Shakespearen näytelmistä. Kun Lincolnista tuli presidentti, Booth ilmoitti avoimesti kannattavansa orjuutta ja vihaavansa Lincolnia. Talvella 1864–1865 hän ryhtyi värväämään muita salaliittolaisia. Kun sisällissota läheni loppuaan, Booth ja muut salaliittolaiset aikoivat kaapata Lincolnin ja kuljettaa hänet Richmondiin, Konfederaation pääkaupunkiin. Booth ja kuusi muuta salaliittolaista olivat valmiina sieppaamaan Lincolnin sotasairaalassa, jossa hänen oli määrä vierailla 30. maaliskuuta 1865. Lincoln ei kuitenkaan tullut paikalle, joten suunnitelma epäonnistui.[6][2][7][8]

Kaksi viikkoa myöhemmin Unionin joukot valtasivat Richmondin. Konfederaation kukistuminen näytti selvältä, mutta Booth laati epätoivoisen suunnitelman sen pelastamiseksi. Yhdysvaltain kolme poliittisesti tärkeintä henkilöä – ulkoministeri William H. Seward, varapresidentti Andrew Johnson ja presidentti Lincoln – murhattaisiin yhtä aikaa. Salaliittolaiset uskoivat, että murhat ajaisivat Yhdysvaltain hallinnon nopeasti kaaokseen.[6]

Lincolnin ruumis kuljetettiin Valkoiseen taloon ratsuväkijoukkojen saattelemana.

Lincolnin ruumis asetettiin tilapäiseen ruumisarkkuun, joka verhoiltiin Yhdysvaltain lippuun. Arkku kuljetettiin aseistettujen ratsuväkijoukkojen saattamana Valkoiseen taloon, missä Lincolnille tehtiin ruumiinavaus. Leski pyysi kirurgeja leikkaamaan muistoksi kiehkuran miehensä hiuksista.[6]

Tieto Lincolnin kuolemasta levisi Yhdysvalloissa nopeasti, ja sodan päättymisen juhliminen muuttui suruksi. Useimmat kaupat suljettiin ja koko maassa järjestettiin suruliputus. Lincolnin ruumis kuljetettiin 18. huhtikuuta Valkoisesta talosta United States Capitolin rotundaan ja sijoitettiin katafalkin päälle. Kolme päivää myöhemmin ruumis kuljetettiin hautajaisjunalla Lincolnin kotiseudulle Springfieldiin, Illinoisiin. Juna kulki yhteensä noin 1 700 mailia (noin 2 740 kilometriä) 14 kaupungin ja lukuisten pikkukylien läpi. Kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyivät hautajaisjunan reitin varrelle osoittaakseen kunnioitusta kuolleelle presidentille.[6][2]

Lincoln haudattiin 4. toukokuuta 1865 Oak Ridgen hautausmaalle, samaan hautaan 1862 kuolleen poikansa Willien kanssa [6]

Salaliittolaisten tarkoituksena oli surmata yhtaikaa sekä Lincoln, Johnson että Seward, mutta ainoastaan Lincolnin murha onnistui. Kuvassa Lewis Powell kamppailee William Henry Sewardin pojan Frederickin kanssa.

Boothin kumppani Lewis Powell yritti murhata Yhdysvaltain ulkoministerin William Henry Sewardin lähes yhtä aikaa Lincolnin murhan kanssa. Seward oli toipumassa vuoteessaan hevosvaunuonnettomuudesta, ja Powell onnistui pääsemään sisälle, kun hän väitti tuovansa Sewardille lääkärin määräämiä lääkkeitä. William Sewardin poika Frederick yritti estää Powellia pääsemästä isänsä luo, mutta Powell löi häntä ja viilsi veitsellä Sewardia kaulaan kaksi kertaa. Paetessaan Powell joutui käsirysyyn Sewardin toisen pojan, armeijan lääkintäjoukoissa palvelleen Augustus Sewardin, sekä ulkoministeriön lähetin kanssa.[11] David Herold odotti Powellia ulkopuolella hevosen kanssa.[9] Seward onnistuttiin pelastamaan leikkauksella.[11]

George Azterodtin oli tarkoitus murhata samaan aikaan varapresidentti Andrew Johnson, joka oleskeli tuolloin hotellissa Washingtonissa. Azterodt meni hotelliin aseen ja veitsen kanssa, mutta hän menetti kuitenkin rohkeutensa ja poistui paikalta hyökkäämättä lainkaan Johnsonin kimppuun.[12]

Salaliittolaisten paettua armeija ja Salainen palvelu käynnistivät valtavan ajojahdin. Kuvassa Surrattin, Boothin ja Heroldin etsintäkuulutus. Surratt onnistui pakenemaan maasta, ja hänet vapautettiin syytteistä siviilioikeudessa, puolitoista vuotta muiden salaliittolaisten oikeudenkäynnin jälkeen.

Heti Lincolnin murhan jälkeen Salainen palvelu ja Unionin sotilaat ryhtyivät ajamaan Boothia takaa. Monet silminnäkijät olivat tunnistaneet Boothin tämän juostessa lavan poikki. Vain 15 minuuttia Lincolnin ampumisen jälkeen Booth ylitti Anacostiajoen Navy Yard -siltaa pitkin. Sillalla oli vartiomies, jolle Booth kertoi olevansa matkalla kotiinsa. David Herold ylitti saman sillan 5–10 minuuttia myöhemmin ja tapasi Boothin sen lähellä. Miehet lähtivät yhdessä kohti Marylandia. Puolenyön aikoihin he saapuivat Surrattsvilleen ja pysähtyivät hetkeksi majataloon, jota piti John Lloyd. Lloyd antoi heille karbiinit, jotka Herold, John Surratt (Mary Surrattin poika) ja Atzerodt olivat tuoneet viisi kuusi viikkoa aiemmin.[6][2][9]

Aamuyöllä neljän maissa Booth ja Herold menivät lääkäri Samuel Muddin luokse hoitamaan Boothin murtunutta jalkaa. Sen jälkeen Konfederaation agenttina toiminut Thomas A. Jones järjesti heille turvallisen laivamatkan Potomacjoen poikki Virginiaan.[6][2] Takaa-ajajat saapuivat Muddin luokse 18. huhtikuuta ja kyselivät tältä Boothista. Mudd myönsi hoitaneensa Boothia mutta kielsi tunteneensa tätä ja valehteli salaliittolaisten pakoreitistä. Viranomaiset palasivat kolme päivää myöhemmin Muddin asunnolle. He löysivät kotietsinnässä vahvat todisteet Muddin osallisuudesta salaliittoon ja pidättivät hänet.[9]

Boothia ja Heroldia jäljittäneet viranomaiset saivat tärkeitä tietoja, kun he kuulustelivat 26. huhtikuuta Willie Jettiä, joka asui Bowling Green -hotellissa. Jett myönsi kuljettaneensa salaliittolaiset Rappahannockjoen yli, vaikka he olivat kertoneet olleensa osallisia presidentin murhassa. Lisäksi Jett kertoi miesten olleen matkalla kohti Garretin tilaa, joka sijaitsi Port Royalissa.[9]

Unionin joukot saapuivat vielä samana päivänä Garrettin tilalle ja kuulustelivat isäntää. Garrett valehteli kuulustelijoille Boothin ja Heroldin karanneen metsään. Kuulustelua johtanut Everton Conger ei kuitenkaan uskonut tätä, vaan uhkasi hirttää Garretin, ellei hän puhuisi totta. Silloin yksi Garrettin pojista murtui ja kertoi salaliittolaisten piilottelevan tupakkaladossa, jonka Unionin joukot pian piirittivät. Sotilaat sytyttivät ladon palamaan savustaakseen kaksikon ulos, mutta vain Herold suostui antautumaan. Booth haavoittui kaulaan Boston Corbettin ampumasta luodista, ja kuoli kolme tuntia myöhemmin. Hänen viimeisten sanojensa kerrotaan olleen ”useless, useless” (suom. Hyödytöntä, hyödytöntä)[6][2] tai ”kertokaa äidilleni, että kuolen maani puolesta”[13]. Boothin ruumis haudattiin salaa sen jälkeen, kun sen oli tunnistanut eräs lääkäri, joka oli hoitanut Boothia vuotta aiemmin.[8][9]

Lincolnin ampumisesta ei ollut kulunut kuuttakaan tuntia, kun sotaministeri Edwin Stantonin johtamat tutkijat kiinnittivät huomionsa Mary Surrattin asuntoon, jossa Boothin tiedettiin käyneen usein. Tutkijat hakivat Surrattin kuulusteluihin neljältä seuraavana aamuna mutta eivät pidättäneet häntä. Illalla 17. huhtikuuta ryhmä armeijan tutkijoita saapui uudelleen Surrattia luo kuulustelemaan häntä ja etsimään todisteita osallisuudesta salaliittoon. Kesken kotietsinnän paikalle saapui Sewardia puukottanut Lewis Powell, joka koputti Surrattin oveen kivihakulla tietämättä sisällä olevista tutkijoista. Powellin erikoinen vierailuaika herätti tutkijoiden epäilykset, ja nämä alkoivat kuulustella Powellia. Powell kertoi tulleensa kaivamaan katuojaa, mutta Surratt väitti, ettei ollut koskaan nähnytkään häntä. Kotietsinnässä tutkijat löysivät piilosta Boothin kuvan ja päättivät pidättää sekä Surattin että Powellin. Myöhemmin Sewardin palvelija William Bell tunnisti Powellin tämän puukottajaksi.[9]

Surattin ja Powellin lisäksi poliisi pidätti 17. huhtikuuta kolme muuta ihmistä salaliitosta epäiltynä. Boothille takaoven avannut näyttelijäavustaja Edman Spangler pidätettiin, kun poliisi sai useita tiedonantoja, joiden mukaan hän oli keskustellut Boothin kanssa ennen murhaa. Lisäksi Spanglerin väitettiin kieltäneen toista teatterityöntekijää kertomasta viranomaisille, mihin suuntaan Booth pakeni. Boothin hotellihuoneista löytyi Samuel Arnoldin kirjoittamia kirjeitä, ja Arnold pidätettiin Virginiassa. Hän teki yhteistyötä viranomaisten kanssa ja antoi paljon tietoa muista salaliittolaisista. Hän kertoi muun muassa, että salaliittolaiset olivat aiemmin suunnitelleet kaappaavansa presidentin ja kuljettavansa tämän Konfederaation pääkaupunkiin Richmondiin. Lisäksi Arnold nimesi kolme salaliittolaisten kokouksiin osallistunutta henkilöä, Michael O’Laughlenin, George Atzerodtin ja John Surrattin. O’Laughlen antautui Baltimoressa poliisille samana päivänä. Virallisen näkemyksen mukaan O’Laughlen oli käynyt Lincolnin murhaa edeltäneenä iltana sotaministeri Edwin Stantonin luona saadakseen tietoa ministerin ohjelmasta. O’Laughlen oli kuitenkin Lincolnin murhan aikaan hotellissa eikä edes yrittänyt uhata ministerin henkeä. O’Laughlenin lakimiehet kiistivät jyrkästi päämiehensä käyneen sotaministerin kotona, eikä asiasta ole edelleenkään varmuutta.[9]

Toinen Arnoldin ilmiantama salaliittolainen, varapresidentin murhaan värvätty George Atzerodt, pidätettiin kotonaan Marylandissa 20. huhtikuuta. Atzerodt oli ollut samassa hotellissa kuin varapresidentti ja kysellyt baarimikolta varapresidentin tekemisistä. Baarimikon epäilykset heräsivät, ja Lincolnin murhaa seuraavana päivänä hän ilmoitti asiasta poliisille. Sotilaspoliisi John Lee teki kotietsinnän Atzerodtin hotellihuoneessa ja löysi muun muassa ladatun revolverin, veitsen, Virginian kartan sekä Boothin pankkikirjan.[9]