Aboa Vetus et Nova

Aboa Vetus et Nova (suom. Vanha ja uusi Turku) on Daniel Jusleniuksen Turun historiasta kertova alun perin latinankielinen väitöskirja vuodelta 1700. Teoksessa käsitellään – ja paikoin ylistetään kritiikittä – turkulaisuuden ja suomalaisuuden olemusta.[1] Siinä kerrotaan myös Turun maastonmuodoista ja suomalaisista perinteistä kuten mämmistä.[2]

Aboa Vetus et Nova oli Turun akatemiassa opiskelleen Jusleniuksen harjoitusväitöskirja, jollainen oli laadittava ennen maisterinväitöstä eli pro gradua. Harjoitusväitöskirjat kirjoitti usein tosiasiassa työtä ohjannut professori, mutta tässä tapauksessa kirjoittajaksi on oletettu Juslenius eikä hänen professorinsa Johannes Munster. Teoksen painatti Johan Wall. Se on suomennettu kahdesti nimellä Vanha ja uusi Turku. Vuoden 1929 suomennoksen teki Erik Ahlman ja sen julkaisi WSOY, vuoden 1987 suomennoksen tekivät Tuomo Pekkanen ja Virpi Seppälä-Pekkanen ja sen julkaisi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SKS julkaisi lisäksi vuonna 2005 version, joka sisältää käännökset myös ruotsiksi ja englanniksi.[3]

Teos edustaa ajalleen tyypillistä valikoivaa lähteiden käyttöä ja kotiseudun retorisesti korkealentoista ylistystä. Siinä väitetään muun muassa suomen kielen olevan jo Baabelin kieltensekoituksessa syntynyt ikivanha kieli, jolla on yhtäläisyyksiä kreikan ja heprean kanssa, ja joka on säilynyt muuttumattomana vuosituhansia. Tuohon aikaan vallinneen käsityksen mukaisesti Juslenius väittää suomalaisten polveutuvan Raamatussa mainitusta Nooan pojasta Maagogista. Turun paikallishistorian ja -maantiedon osalta teos sisältää hyödyllistäkin asiatietoa. Aboa Vetus et Nova vaikutti 1700-luvun varhaiseen fennofiliaan vahvistamalla suomalaisen oppineiston kansallisylpeyttä.[3]

Turkuun vuonna 1995 perustettu museo Aboa Vetus & Ars Nova on saanut nimensä Jusleniuksen teoksen innoittamana.