Aboa Vetus Ars Nova

Kaivausten keskiössä ovat olleet alueen keskiaikaiset kellarit. Vanhimmat niistä on ajoitettu dendrokronologisesti 1390-luvulle, ja loput on rakennettu 1400-luvun kuluessa.[5] Aboa Vetuksen alue käsittää viiden keskiaikaisen kivitalon rauniot.[6] Kivi-tiilitalojen rakentaminen liittyy kaupungin yleiseen muutokseen puurakennuksista kivirakennustkantaan 1300-luvun loppupuolella ja 1400-luvun alussa.[7] Arkeologisten havaintojen perusteella Aboa Vetuksen alue voidaan karkeasti jakaa kolmeen eri käyttöjaksoon: 1) 1200-luvulta 1300-luvun loppuun museon alueella oli vain hirsirakennuksia, kunnes 2) alueelle alettiin 1390-luvulta eteenpäin rakentaa asuinrakennuksia ja liiketiloja kivestä ja tiilestä. 3) 1600-luvun puolivälissä iso osa alueen vanhaa ja huonokuntoista rakennuskantaa purettiin uuden aukion tieltä.[8]

Museoalueen kivitalot ovat raunioituneet hyvin eri aikaan: osa 1600-luvulla, osa Rettigin palatsin rakentamisen yhteydessä vuonna 1928 ja osa vasta 1990-luvulla museon perustamiseen liittyneissä kartoittamattomissa purkutöissä.[9] Näiden eri aikaisten muutosten museoiminen sekä rakennusjäännösten konservointi ja säilyttäminen asettavat museolle jatkuvia haasteita.[10] Rakenteisiin vaikuttavat muun muassa pohjaveden muutokset, routa, sadeveden määrä ja maaperän liikkuminen. Maan liikkumiseen liittyy myös geologian ja arkeologian välinen ristiriita: geologisen tulkinnan mukaan merenpinta on Turussa keskiajalla ollut tasossa 3,5–5 m mpy, kun taas Aboa Vetuksen kivitalojen alimmat muuratut osat ovat tasossa 2 m mpy ja hirsiarinat tätäkin syvemmällä.[11] Joko raskaat rakennukset ovat aikojen kuluessa painuneet alaspäin tai sitten Turun rannansiirtymäkronologiaa tulisi tarkistaa.

Kirjallisista lähteistä selviää tietoja Aboa Vetuksen alueen talojen omistajista ja asukkaista 1500-luvulta lähtien, ja vanhin tieto koskee niin kutsutun suuren kivitalon omistajaa Paraisten kirkkoherrasta Elias Espingistä, jolle talo kuului 1580-luvulla.[12] Arkeologit arvelevat, että kivitalot ovat olleet pääasiassa saksalais- ja ruotsalaisperäisen porvariston asuin- ja liiketiloja. Luostarikorttelissa tiedetään kuitenkin keskiajalla sijainneen myös kiltataloja ja tuomiokirkon prebendoja.[13] Aboa Vetuksen Itäisen rantakadun puoleiset kellarit ovat keskiajan jälkeen kuuluneet muun muassa G. A. Petreliuksen perustamalle Auran kylpylaitokselle, joka oli toiminnassa vuodesta 1874 vuoteen 1907. Kylpylaitos myytiin Rettigien tupakkatehtaalle, joka toimi rakennuksessa sen purkamiseen asti vuonna 1928.[14]

Museon alue kaivettiin vuosina 1992–1995 arkeologisissa kaivauksissa, joista vastasi vuosina 1992–1993 Turun maakuntamuseo ja vuosina 1994–1995 Museovirasto. Tuolloin esille tulleet rakenteet jätettiin näkyviin sellaisenaan kaikkine aikakerrostumineen.[15] Kokonaisuudessaan Aboa Vetus -museon pinta-ala on 1 200 neliömetriä.[16] Rettigin palatsin tonttina tunnetulla alueella on kuitenkin tehty arkeologisia havaintoja jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosina.[17] Ennen palatsin rakentamista arkeologi Juhani Rinne suoritti tontilla kaivauksia vuonna 1927.[17] Myös Niilo Valosen vuosina 1952–1953 dokumentoima viemärikaivanto sivusi tontin keskiaikaisia kerrostumia.[17]

1990-luvun kaivauksissa ongelmia aiheutti muun muassa tiukka aikataulu ja se, että tutkittavasta alueesta tuli saada aikaan toimiva museoalue.[16] Tästä syystä kaivausmetodiikka pidettiin yksinkertaisena, eikä esimerkiksi kellareiden eri täyttömaakerroksia dokumentoitu erikseen.[16] Aboa Vetuksen kaivaus oli kuitenkin Suomen ensimmäinen laaja kaupunkikaivaus, jossa yleiskartoitus tehtiin suoraan digitaaliseen muotoon takymetrilla. Kaivauksen loppuessa vuonna 1995 museoon jäi vielä joitakin kaivamattomia alueita. [16] Kivitalojen säilyttämisestä seurasi myös, että niiden seinien ja lattioiden alle jäi mahdollisesti alueen varhaisinta historiaa. Näitä varhaisimpia kerroksia alettiin estiä vuonna 2005 uudelleen käynnistetyissä arkeologisissa tutkimuksissa, joissa useissa kohti kaivettiin 1990-luvun kaivausten jättämää lattiapintaa syvemmälle.[15]

Museon arkeologiset tutkimukset ovat jatkuneet 2000-luvulla, ja vuodesta 2017 lähtien tutkimuskaivaukset ovat laajentuneet museotilasta Rettigin tontin pihamaalle, missä on tutkittu kahta Turun palossa vuonna 1827 tuhoutunutta kivitaloa. Yleisötyö on ollut isossa osassa museon kaivauksilla, ja Aboa Vetus Ars Novassa on järjestetty kaivauskursseja sekä lapsille että aikuisille.[18]

Aboa Vetus -museon kaivauksissa löytynyt 1600-luvun yöastia.

1990-luvun kaivaukset tuottivat suuren määrän esinelöytöjä: ilman luita löytöjä oli yhteensä lähes 40 000.[8] Näistä 30 prosenttia on peräisin kellareiden täytemaasta.[8] Kotieläinten luita museosta on löytynyt noin 800 kiloa. Esinelöydöt edustavat kaupunkikulttuuria keskiajalta 1900-luvulle. Löytöaineistoon kuuluu keskiaikaisia nahkaesineitä kuten kenkiä[19] ja puukontuppia[20], lasi- ja keramiikka-astioita[21][22], uunikaakeleita[23] ja erilaisia metalliesineitä, kuten veitsiä ja nauloja. Keskiaikaa nuoremmassa aineistossa suurin esineryhmä ovat saviset niin kutsutut liitupiiput. Harvinaisiin löytöihin puolestaan lukeutuu esimerkiksi keskiaikainen kultasormus.

Pääartikkeli: Pyhän Annan luostari

Luostarikorttelissa on sitkeänä elänyt tarina alueella keskiajalla sijainneesta Pyhän Annan nunnaluostarista, joka olisi ollut vain kivenheiton päässä Kaskenmäessä sijainneen Pyhän Olavin dominikaanikonventin sisarluostari. Arkeologinen löytöaineisto ei kuitenkaan tue luostarin olemassaoloa. Luostarin sijainnin nykyisellä Aboa Vetus Ars Nova -museon alueella mainitsi novellissaan Eräs uni jo vuonna 1861 lapsuutensa Luostarikorttelissa viettänyt Fredrika Runeberg.[24] Legendaa Rettigin palatsin tontin kellareiden liittymisestä nunnaluostariin pönkitettiin vuonna 1905, kun Auran kylpylaitoksen vahtimestari väitti löytäneensä yhdestä kylpylän kellarista kahden naisen luurangot.[25] Näiden vainajien kohtalo on kuitenkin tuntematon: Jenny Maria Tallgrenin mukaan ”kaikki tuhottiin – ilman että asiantuntijaa kutsuttiin paikalle”.[25]

Yhdessä museon keskiaikaisista kellareista sijaitsevan, vuonna 2001 käyttöön vihityn ekumeenisen kappelin suojeluspyhimykseksi valittiin Pyhä Anna muistona aluetta koskevasta tarinasta.[26]

Aboa Vetus Ars Nova säätiön taidekokoelma käsittää yli kuusisataa teosta.[32] Kokoelmaan kuuluu suomalaisia ja länsimaisia töitä 1800-luvun loppupuolelta lähtien – pääpaino on kuitenkin 1950-luvun puolivälin jälkeisessä taiteessa ja nykyajassa.[33] Kokoelmaan, jonka pohjana on kauppaneuvos Matti Koivurinnan taidekokoelma, hankitaan säännöllisesti lisää teoksia. Kokoelmaan kuuluu muun muassa Picasson, Max Ernstin, Auguste Herbinin, André Massonin, Andy Warholin sekä David Hockneyn töitä. Kokoelman suomalaisia tähtiä ovat esimerkiksi Otto Mäkilä, Lars-Gunnar Nordström, Matti Kujasalo, Veikko Hirvimäki sekä Jan-Erik Andersson.[33] Myös museon julkisivulla on kaksi säätiön kokoelmaan kuuluvaa julkista teosta: Hanna Vihriälän suunnittelema Elephant Square – Norsuaukio sekä museon muurissa Fredrika Runebergin synnyinkodin kohdalla oleva Jan-Erik Anderssonin toteuttama Fredrika Runeberg ja piste.[33]