Abilis-säätiö

Abilis-säätiö on vammaisten perustama suomalainen järjestö, jonka tarkoituksena on edistää eri tavoin vammaisten ihmisten omaa toimintaa, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja itsenäisen elämän mahdollisuuksia kehitysmaissa sekä Itä-Euroopassa. Säätiö perustettiin vuonna 1998.[1]

Abilis-säätiö
Perustettu 1998
Tarkoitus Kehitysmaissa toimivien, aloittelevien ja maaseutuoloissa toimivien vammaisjärjestöjen tukeminen
Hallitus

2019: Sari Loijas Amu Urhonen Eeva Tupi Anca Enache Jan-Mikael Fredriksson Henrik Gustafsson

Esa-Pekka Mattila
Säätiön sivut

Abiliksen avustukset ovat pieniä starttirahoja. Säätiö rahoittaa pieniä, luotettavia ja laadukkaita hankkeita, jotka ovat vammaisten ihmisten suunnittelemia ja toteuttamia. Abilis-säätiö tukee vain vammaisten omaa toimintaa ja pitää erityisen tärkeänä, että tuen vastaanottajaorganisaatiossa vammaiset henkilöt ovat itse merkittävässä asemassa. Rahoitusta myönnetään ruohonjuuritason järjestöille hankkeisiin, joiden suuruus vaihtelee 500–20 000 euron välillä. Säätiön toiminta rahoitetaan lahjoituksilla ja Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston tuella.[2]

Vuonna 2010 säätiön hallituksen puheenjohtajana toimi säätiön perustaja Kalle Könkkölä.[3] Työntekijöitä on noin 10. Säätiö toimii samoissa toimitiloissa sisarsäätiöiden Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOSin, Siemenpuu-säätiön sekä Vammaiskumppanuus ry:n kanssa.

Lähteet

  1. Abilis-säätiö (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Toiminta-ajatus, Abilis-säätiö (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Henkilöstö, Abilis (Arkistoitu – Internet Archive)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.