Abduktio (yhtye)
Abduktio oli suomalainen hardcore punk -yhtye, joka perustettiin Ylöjärvellä vuonna 1998. Myöhemmin yhtye toimi Tampereella. Yhtyeen musiikkia on kuvailtu mm. "moderniksi hardcoreksi", ja se julkaisi kaksi albumia sekä useita lyhyitä levyjä ja soitti lähes 300 keikkaa.
Abduktio | |
---|---|
![]() |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1998–2011, 2017 |
Tyylilaji | hardcore punk |
Kotipaikka | Tampere, Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Antti Sompinmäki, kitara |
Entiset jäsenet |
Jukka "Zuge" Laajakallio, kitara (1998–2011) |
Levy-yhtiö |
Combat Rock Industry, 2006–2009 |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Abduktion sanoitukset olivat pääosin poliittisia, ottaen kantaa muun muassa militarismiin, kapitalismiin, nationalismiin ja ekologiaan.
Abduktion kitaristi ja säveltäjä Jukka Laajakallio menehtyi 14. joulukuuta 2011, jonka myötä myös koko yhtyeen toiminta lopetettiin[1]. Yhtye esiintyi vielä viimeisen kerran 7. huhtikuuta 2012 Tampereen Klubilla.[2]
Abduktio julkaisi 16. huhtikuuta 2017 Bandcamp -sivustollaan uuden kappaleen Waterloo. Kappale on osa myöhemmin julkaistavaa 12" EP:tä, jonka nimi on Jotain palaa.
Jäsenet
Nykyinen kokoonpano
Aikaisemmat jäsenet
- Jukka ”Zuge” Laajakallio – kitara ja taustalaulu (1998–2011)
- Teemu Alajoki – rummut (2003–2005)
- Timka Seppänen – rummut (1998–2003)
Diskografia
Studioalbumit
EP:t
Split-albumit
|
Kokoelma-albumit
Demot
Singlet
|
Lähteet
- Abduktion tarina päättyi kitaristin menehtymiseen Rumba. 22.12.2011. Viitattu 22.12.2011.
- Abduktion jäähyväiset: vielä viimeinen keikka Zugen muistolle Rumba. 29.2.2012. Viitattu 29.2.2012.