Abd al-Rahman

Abd-al Rahman (myös Abd ar-Rahman, Abdurrahman tai Abderrahmane; k. 28. elokuuta 1859 Meknès)[1] oli Marokon sulttaani vuosina 1822–1859.

Sulttaani Abd-al Rahman, espanjalainen piirros.

Abd al-Rahman syntyi eri tietojen mukaan vuonna 1778,[2] 1789 tai 1790.[1] Hän oli sulttaani Slimanen veljenpoika ja kohosi tämän kuoltua hallitsijaksi vuonna 1822.[3] Hänen valtakaudellaan Marokossa oli levotonta, ja hän joutui kukistamaan kapinoita vuosina 1824, 1828, 1831, 1843, 1849 ja 1853. Lisäksi Abd al-Rahman ajautui konfliktiin Euroopan suurvaltojen kanssa. Marokon sulttaanit olivat perinteisesti tukeneet barbareskimerirosvoja taloudellisen hyödyn vuoksi, mutta Abd al-Rahmanin kaudella Euroopan valtiot päättivät nujertaa merirosvouksen Välimerellä. Kostona laivojensa kaappauksesta Englannin laivasto saartoi Tangerin satamakaupungin.[1] Itävaltalaiset taas pommittivat vuonna 1828 Arzilan, Larachen ja Tétouanin satamia.[1][4]

Abd al-Rahman yritti laajentaa valtapiiriään Algeriaan turkkilaisten vallan kukistuttua siellä.[2] Hän ryhtyi tukemaan algerialaista sotapäällikköä Abdelkaderia tämän taistelussa Ranskan invaasiota vastaan.[1] Sodan alkuvaiheessa vuonna 1830 Abd al-Rahman lähetti joukkoja miehittämään Tlemcenin kaupunkia Algeriassa, mutta joutui Ranskan painostuksesta vetämään ne takaisin. Vuonna 1844 Abdelkaderin armeija perääntyi Algeriasta Marokkoon, minkä seurauksena Ranska hyökkäsi elokuussa myös Marokkoon. Abd el-Rahman kärsi nopeasti ratkaisevan tappion ranskalaisille Islyn taistelussa,[5] ja joutui lokakuussa 1844 solmitussa Tangerin rauhassa tunnustamaan Ranskan ylivallan Algeriassa ja vetämään tukensa pois Abdelkaderilta.[1] Kun Abdelkader vuonna 1846 perääntyi uudelleen Marokkoon, Abd al-Rahman pakotti hänet antautumaan Ranskalle.[5]

Abd el-Rahmanin kuoltua vuonna 1859 hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Mohammed IV.[4]