Abby Hoffman
Abigail ”Abby” Hoffman (s. 11. helmikuuta 1947 Toronto) on kanadalainen entinen keskimatkojen juoksija, joka on kilpauransa jälkeen toiminut urheiluvaikuttajana.[1]
Hoffman pelasi lapsena jääkiekkoa esiintyen, tukka lyhyeksi leikattuna, poikana nimeltä ”Ab Hoffman”. Eräässä turnauksessa hänen oli kuitenkin esitettävä syntymätodistuksensa, minkä jälkeen häntä ei päästetty pelaamaan poikien sarjaan.[1] Hänen vanhempansa veivät tapauksen Ontarion korkeimpaan oikeuteen asti ja siitä kirjoitettiin muun muassa Timessa ja Newsweekissä.[2]
Teini-ikään mennessä Hoffman siirtyi yleisurheilun pariin ja voitti 800 metrin juoksusta kultaa vuoden 1963 Pan-Amerikan kisoissa. Hän kilpaili urallaan muun muassa neljissä Pan-Amerikan kisoissa, neljissä olympialaisissa ja kaksissa Kansainyhteisön kisoissa. Hän voitti 800 metrin Kanadan-mestaruuden kahdeksasti ja piti matkan kansallista ennätystä hallussaan vuodet 1962–1975. Montrealin vuoden 1976 olympialaisten avajaisissa Hoffman toimi Kanadan joukkueen lipunkantajana.[1]
Vuonna 1981 Hoffman nimitettiin Kanadan olympiakomiteaan ja vuonna 1995 IAAF:n hallitukseen. Hänet nimitettiin Order of Canadan officeriksi vuonna 1982 ja hyväksyttiin Canada's Sports Hall of Fameen 2004.[1]
Lähteet
- Abigail ’Abby’ Hoffman Canada’s Sports Hall of Fame. Arkistoitu 14.5.2015. Viitattu 2.5.2015. (englanniksi)
- Duplacey, James: Hockey’s Book of Firsts, s. 51. JG Press. ISBN 978-1-57215-037-9.