Abbas I

Abbas I Dominicus Custosin kaiverroksessa.

Abbas I ja nuori juomanlaskija (saqi) Muhammad Qasimin maaluksessa. Maalaus kuuluu viimeisiin Abbasin aikalaismuotokuviin.[1]

Abbas syntyi 27. tammikuuta 1571 ja hän oli Sultan Muhammad Šahin kolmas poika.[2] Persia oli ajautunut šaahi Tahmasp I:n kuoleman jälkeen sisällissotaan ja häntä seurasi ennen Abbasin kautta kaksi šaahia.[3] Toinen heistä oli Abbasin isä Muhammad Šah, jota pidettiin heikkona hallitsijana. Valtakuntaa olivat heikentäneet safavidit valtaistuimelle aikanaan nostattaneiden qizilbašien sisäiset kiistat, sekä uzbekkien ja osmanien muodostama uhka.[2] Abbas nousi Persian valtaistuimelle vuonna 1588[2] syrjäyttäen oman isänsä.[3]

Heti valtakautensa alussa vuosina 1589–90 Abbas solmi rauhan osmanien kanssa luovuttaen heille suuria alueita Länsi- ja Luoteis-Persiasta. Rauha antoi kuitenkin mahdollisuuden keskittyä Persian toista vihollista eli uzbekkeja vastaan. Abbas alkoi ennen sotaretkeä uzbekkeja vastaan uudistamaan armeijaansa.[2] Persian armeijan ytimen perinteisesti muodostaneet qizilbašit siirrettiin syrjään uuden vakinaisen armeijan tieltä ja armeija rakennettiin pitkälti uusien tuliaseiden ympärille. Monet uuden armeijan piirteet lainattiin osmaneilta ja esimerkiksi heidän janitsaarejaan vastasivat Persiassa musketöörit. Armeijan ratsuväki muodostettiin edelleen qizilbašeista ja jalkaväki kaupunkien ja kylien persialaisväestöstä. Armeijassa palveli myös georgialaisia ja armenialaisia orjia (qullareita tai ghulameja), jotka muodostivat kaukana kotoaan taistelevina luotettavia yksikköjä, jotka olivat riippuvaisia šaahista. Monet georgialaiset ja armenialaiset toimivat myös virkamiehinä ja kuvernööreinä.[3]

Vakinaisen armeijan luominen oli myös kuluerä, jota varten tarvittiin tuloja.[2] Abbas ratkaisi asian ottamalla haltuunsa qizilbašien heimojohtajien maita ja antamalla maata keskusvallan hallittavaksi tai valtion byrokraateille. Qizilbašien asemaa heikentäneet monet uudistukset olivat mahdollisia, koska Abbas osasi taitavasti käyttää heimoja toisiaan vastaan. Valtion talous parani myös tiiviimmällä otteella kaupankäynnistä. Persia sai tuloja etenkin Gilanin silkkituotannosta, jota välitettiin eteenpäin armenialaisten kauppiaiden ja Englannin Itä-Intian kauppakomppanian kautta. Jälkimmäistä Abbas käytti myös portugalilaisia vastaan Persianlahdella. Silkin tärkein vientikohde oli Intian niemimaa, mutta osa silkistä vietiin myös Eurooppaan.[3] Myös persialaisista matoista tuli vientituote Eurooppaan Abbasin kaudella.[2]

Armeijansa uudistusten jälkeen Abbas saattoi ryhtyä toimiin vihollisiaan vastaan. Uzbekit voitettiin vuonna 1598 ja Persia valtasi takaisin heille aiemmin menetetyn Khorasanin alueen. Vuonna 1602 hän aloitti puolestaan sotaretket osmaneja vastaan ja valloitti lopulta takaisin heille menetetyt alueet.[2] Uusia rajoja valvomaan siirrettiin kurdeja, qajareja ja afšareja. Väestönsiirrot olivat myös tapa hajottaa heimoja ja lisätä näin šaahin käskyvaltaa. Abbas siirsi myös Persian pääkaupungin Qazvininsta Isfahaniin vuonna 1598. Isfahan oli ollut merkittävä kaupunki jo sasanidien ajoista lähtien, mutta monet sen nykyisistä huomattavista rakennelmista rakennettiin tai aloitettiin Abbasin valtakaudella. Niihin lukeutuvat esimerkiksi Ali Qapuin, Chelel Sotounin palatsit, Allahvardi Khanin silta ja Meidan-e Šah. Šaahin politiikka suosi myös šiialaisia pyhättökaupunkeja, kuten Qom ja Mašhad. Tämä auttoi puolestaan šiialaista ulamaa lähentymään safavidihallinnon kanssa ja šiialaisuuden valta-asema innoitti šiialaisia ajattelijoita, kuten Isfahanin koulun edustajia Mir Damadia, Mir Fendereskiä ja šeikki Baha'ita. Safavidihallinnon ubstitutionalisoitu šiialaisuus antoi osaltaan mallia myös nykiselle Iranille. Šiialaisuuden ohella Abbas kunnioitti kuitenkin myös suufilaisten esi-isiensä hautoja Ardabilissä.[3]

Abbasin yksityiselämää varjosti hänen huonot suhteensa perheeseensä. Hänen setänsä šaahi Isma'il II oli aikanaan määrännyt Abbasin teloitettavaksi, minkä jälkeen Abbas oli aina pelännyt salaliittoja itseään vastaan.[2] Uhan hänen mielessään muodostivaat myös hänen omat poikansa ja olihan hän itsekin syrjäyttänyt oman isänsä. Poikiensa juonittelun varalta osmaneilta kopioitiin tapa sulkea hallitsijan pojat haaremiin. Tämäkään ei kuitenkaan täysin riittänyt Abbasille, vaan hän myös sokaisi poikansa ja jopa teloitutti yhden heistä.[3] Isänsä ja veljensä hän sokaisi ja pisti vankilaan.[2]

Kuollessaan vuonna 1629 Abbasilla ei ollut suoraa perillistä[3], vaan valtaan nousi hänen pojanpoikansa Safi. Safavidien valtakausi kesti Abbasin kuoleman jälkeen vielä lähes vuosisadan ajan, mutta Abbas II:n valtakautta lukuun ottamatta safavidien kausi oli Abbas Suuren jälkeen lamaannuksen aikaa.[4] Abbas musitetaan safavidien valtakunnan pelastamsiesta ja uudistuksistaan, mutta uudistuksissa on toisaalta nähty myös valtakunnan rappeutumisen siemenet.[2]

• Michael Axworthy: Iranin historia. alkuteos: Iran: Empire of the Mind. A History from Zoroaster to the Present Day. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-264-191-5.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Abbas I Wikimedia Commonsissa