Aasi

Villiaasi on aroeläin, se tarvitsee säännöllisesti vettä, vaikka tuleekin toimeen niukalla ravinnolla. Aasit kestävät niin kylmiä lumimyrskyjä kuin kuumia hiekkamyrskyjäkin. Niiden ainoa vihollinen on ihminen. Maatalouden takia aasit ovat joutuneet ahtaammalle. Myös sudet tappavat yksin joutuneita aaseja.

Aasi on yleensä harmaanruskea ja sen selässä kulkee tumma viiva, josta hartioiden kohdalla lähtee tumma poikkiraita, aasinristi. Sama väritys tunnetaan hevosilla nimellä hiirakko. Monen muunkin värisiä aaseja kuitenkin tunnetaan aina mustasta kirjavaan ja vitivalkoiseen. Aasin maha ja jalkojen sisäsivut ovat vaaleat ja sen yönsilmät ovat pienet, jos niitä on lainkaan, ja pehmeät. Aasin harja on karhea, lyhyt ja pysty. Häntä on ylhäältä kalju ja hännän päässä on pitkäjouhinen tupsu.

Aasit elävät oriin johtamissa 10–20 eläimen laumoissa. Luonteeltaan ne ovat melko arkoja ja kaihtavat ihmisasutusta. Aasitamma kantaa kauemmin kuin hevonen, 12–13 kuukautta ja synnyttää yleensä vain yhden varsan. Aasitamma varsoo yleensä kahden vuoden välein. Varsa on heti syntyessään täysin kehittynyt ja pystyy tunnin ikäisenä seuraamaan jo emäänsä. Varsat kasvavat nopeasti ja ovat jo kaksivuotisina täysikasvuisia. Nuoret aasit eivät välttämättä ole emistään riippuvaisia, mutta seuraavat emojaan vielä pitkään. Aasin maitoa pidetään energiapitoisena ja kalliina herkkuna, kylpihän siinä itse Kleopatrakin. Kaksivuotiaina orivarsat ajetaan pois laumasta, ja ne muodostavat omia laumojaan keräämällä tammoja. Tammat kerääntyvät terveen ja hyvinvoivan oriin ympärille, nuoret oriit saavat vain harvoja tammoja ja muodostavatkin omia ryhmiään.

Afrikkalainen villiaasi

Afrikanvilliaasi on hoikkarakenteinen 115–140 senttiä korkea aasi. Väri vaihtelee tuhkan harmaasta punakeltaiseen ja vatsapuoli on vaaleampi. Selässä kulkee tumma juova, joka muodostaa hartioiden yli menevän raidan kanssa aasinristin. Jaloissa aasilla on usein poikkiraitoja (seeprajuovia) kuten monilla muillakin alkuroduilla, esimerkiksi przewalskinhevosella. Harja on harva ja lyhyt ja korvat ovat pitkät, ja usein päistään mustat. Hännässä on pitkä huisku.

Afrikkalaiset villiaasit muodostavat pieniä, 10–15 eläimen perhekuntia, joiden sosiaaliset siteet eivät näytä olevan yhtä vahvat kuin aasialaisilla serkuilla. Afrikkalaiset villiaasit ovat erittäin arkoja ja aina valmiina lähtemään pakoon. Ne elävät aavikoilla, joissa syövät aroheinää tai piikkisiä pensaskasveja, joista saavat myös paljon vettä, joten ne pystyvät olemaan pitkiäkin aikoja juomatta.

Poitou-aasit, joista toinen on vielä talvikarvassaan.

Katalonialainen aasi

Köyhissä maissa, kuten tässä Afganistanissa, aasi on jokapäiväinen kulkuväline. Useimmiten aasi kantaa nöyrästi painavankin ratsastajan.

Kesyaasi on kaikkein vanhimpia kotieläimiä, se kesytettiin 4000 eaa. Pohjois-Afrikassa. Eteläisissä maissa aasi oli tärkein kotieläin ja kantojuhta, ja on paikoin edelleenkin. Kesyaasin tehtäviin on kuulunut kuormien vetäminen tai kantaminen.

Eurooppalaiset muodot poikkeavat melko lailla eteläisistä aaseista. Egyptiläinen aasi on sopusuhtainen, temperamenttinen ja poikkeuksellisen voimakas, joka ei jää paljoa suorituksissa jälkeen edes hevosesta. Aasit soveltuvat myös ratsuiksi, ne kulkevat verkkaisesti ja laukkaavat pehmeästi. Monet lajit osaavat myös luonnostaan tasakäynnin. Aasirotuja on monen kokoisia, Kreikassa ja Espanjassa on pieniä aaseja. Kookkain aasirotu on jalostettu Etelä-Ranskassa: Poitoun aasien oriiden säkäkorkeus on yli 150 senttiä. Tavallinen työaasi on keskikokoinen, lihaksikas, kestävä ja vähään tyytyvä. Kesyissä aaseissa on perin vähän luonnonvaraisten sukulaisten hurjuutta ja rohkeutta, tosin sen ajoittainen jääräpäisyys viittaa alkuperäiseen luonteenpiirteeseen. Aistit ovat yhtä hyvin kehittyneet kuin villinkin aasin.

Looking After A Donkey -kirjan (Whittet Books 1988) kirjoittaja Dorothy Morris kiteyttää aasin perusluonteen kirjansa johdannossa näin: Aasi on paljon turvallisempi pienille lapsille kuin poni. Aasin vaistoihin kuuluu seisoa paikallaan; jos lapsi menee aasin taakse ja lyö aasia takajalkaan, aasi jähmettyy paikalleen ja katsoo kuka tökkii sitä, mutta poni ottaa jalat alleen ja juoksee karkuun. Tämä myös ehkäisee aasia loukkaantumasta jos se jää jalastaan kiinni esimerkiksi rautalankaan tai sotkeutuu rikkinäiseen aitaan.

Aaseilla on hyvä muisti, ja ne muistavat reitit, joita ovat joskus kulkeneet. Sananlaskujen antama kuva tyhmästä otuksesta on väärä, aaseilla on hyvä oppimiskyky ja itsepäisyyttä voidaan pitää todisteena omasta tahdosta. Monet aasit ovat lähtöisin alueilta, joilla on maanjäristyksiä ja aasit tunnustelevat jaloillaan tukevaa jalansijaa. Siksi monet aasit eivät mielellään mene kuljetuskärryyn, jonka lastaussilta joustaa.

Kesy aasi tyytyy niukkaankin ravintoon, se syö ohdakkeita ja piikkisiä pensaita, ainoastaan juomavetensä kanssa se on tarkka. Vesi ei saa olla likaista, mutta niukka suolaisuus ei haittaa. Aasit kommunikoivat kuuluvilla ii-aa-huudoilla. Äänen täytyy olla kuuluva, jotta aasi pystyy kommunikoimaan kaukana olevien lajitovereidensa kanssa.

Aasit voivat elää vanhoiksi, jopa silloin kun ne joutuvat tekemään ankaraa työtä. Tiedetään aaseja, jotka ovat eläneet 40–50-vuotiaiksi ja pysyneet loppuun saakka työkykyisinä.^lähde?

Aaseja kasvatetaan ja käytetään paikoitellen (kuten Italiassa) myös lihantuotantoon. Myös niiden maitoa käytetään ravinnoksi.

Aiemmin kesyjä aaseja pääsi välillä karkuun ja villiintymään. Villejä aasilaumoja on tavattu eräillä saarilla, mm. Sardiniassa ja Etelä-Amerikassa. Tällaiset ihmisen hoidosta vapautuneet yksilöt omaksuvat nopeasti villien kantamuotojensa tavat. Oriit alkavat kerätä laumoja, ovat valppaita ja varovaisia eivätkä enää antaudu ihmisen orjuuteen.

Aasia voi myös hyödyntää ratsuna, sillä jotkut aasit kasvavat noin 150 cm:n korkuiseksi. Aasilla on kuitenkin pystyistä lavoistaan johtuen lyhyt ja töksähtävä askellus. Aaseja myös lypsetään ja kasvatetaan lihantuotantoon.

• Sitaatteja aiheesta Aasi Wikisitaateissa

• Aasinus-aasisivut (Arkistoitu – Internet Archive) vuodelta 2001.