Aasat

Aasat eli Æsir (muinaisnorjaksi áss tai ǫ́ss, mon. æsir) ovat skandinaavisen mytologian toinen suku vaanien ohella.[1] Perinteisen tulkinnan mukaan aasat ovat jumalten soturisukua, kun taas vaanit ovat luonnon ja hedelmällisyyden jumalia ja jumalattaria. Jättiläiset eli jotunit ovat heidän vastustajiaan. Nykyisin osa tutkijoista katsoo, ettei ero aasojen, vaanien ja jättien välillä ole näin yksiselitteinen.

Rituaalikulkue kuvattuna gotlantilaisessa viikinkiajan kuvakivessä. Hahmojen kantamat renkaat saattavat olla šamanistisia symboleja. Ratsastava hahmo saattaa esittää Odin-jumalaa.

Myytin mukaan maailman ensimmäinen sota käytiin aasojen ja vaanien välillä. Jumalat tekivät sovinnon ja vaihtoivat panttivankeja. Vaanit Njord, Freyr ja Freija tulivat Åsgardiin panttivangeiksii ja asuivat siitä lähtien aasojen keskuudessa. Jotkut aasoista ottivat vaimoikseen vaanijumalattaria ja toiset jotuneita.[2][3]

Monet aasoista tavataan myös jumalhahmoina muinaisenglantilaisessa ja mannergermaanisessa muinaisuskonnossa.

Aasoista kertovat lähteet

Tärkeimmät aasoista kertovat lähteet ovat viikinkiaikaisiksi ajoitetut mytologiset eeposrunot, jotka sisältyvät Runo-Eddana tunnettuun kokoelmaan. Lähes yhtä suuri merkitys on Snorri Sturlusonin kirjoittamilla teoksilla Proosa-Edda ja Ynglingien saaga, joista viimeksi mainittu on kuningassaagoja sisältävän Heimskringlan aloittava osa. Islantilainen kristitty poliitikko Snorri esitti myytit euhemeristisessa valossa esittäen, että aasat olivat alun perin olleet muinaishistorian inhimillisiä sankareita, joita myöhemmin oli alettu palvoa jumalina.[4]

Jonkin verran aasoista kertovaa tietoa sisältyy myös skaldirunoihin, saagoihin, riimukirjoituksiin ja arkeologisiin löytöihin.

Aasajumalat

Aasojen kantaisä Odin oli osallistunut maailman luomiseen, ja aasojen tehtävät liittyivät suurelta osin järjestäytyneen kaikkeuden ylläpitämiseen hirviöitä ja jättiläisiä vastaan taistelemalla. Näiden tehtäviensä vuoksi aasat, varsinkin Odin ja Thor, matkustivat usein maailmojen välillä. Odin oli muodonmuutosten ja valeasujen mestari, ja hän käytti näitä taitojaan liikkuessaan sekä jättiläisten että ihmisten parissa. Suurin osa meidän päiviimme säilyneistä aasa-aiheisista myyteistä liittyy Odin- ja Thor-jumaliin.

Snorri Sturlusonin mukaan varsinaisia aasoja on 12, Odinin ja Thorin lisäksi Balder, Höder, Tyr, Brage, Heimdall, Vidar, Vali, Ull, Forseti sekä Loki, joka oli alun perin jättiläinen. Aasojen puolisoita ja sisaria kutsutaan nimellä aasynja. Aasat ja aasynjat asuivat jumalten asuinsijassa, Asgårdissa, joka oli kaikkeuden keskipiste.[1][2] Useat nimeltä tunnetut aasat ja aasynjat ovat myyttien sivuhahmoja, eikä niiden tiedetä olleen palvonnan kohteina.

Aasa-aiheinen paikannimistö

Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa on runsaasti Odiniin ja Thoriin viittaavaa paikannimistöä. Tunnetuin tällainen paikannimi lienee Tanskan Odense, joka tarkoittaa ”Odinin palvontapaikkaa tai Odinin saarta”.[5] Paikannimistön perusteella on päätelty, että myös Tyrin ja Ullrin kultit olivat merkittäviä. Näistä jumalista kertovia myyttejä on kuitenkin säilynyt vain hyvin vähän.

Aasojen jälkiä Suomen paikannimistössä?

Myös Suomessa, varsinkin Länsi-Uudellamaalla, on useita aasojen nimistön ja erityisesti Thor-jumalan mieleen tuovia ruotsinkielisiä paikannimiä. Tunnetuimpia näistä lienevät Raaseporin editse kulkevalla saaristoväylällä sijaitsevat saaret Odensö ja Torsö.

Näitä nimiä on 1900-luvun alun tutkimuksessa pidetty jumaliin viittaavina, mutta käsitys on sittemmin kyseenalaistettu. Kielitieteilijä Aino Naertin mukaan Suomen alueen väitetty aasa-aiheinen nimistö on todennäköisesti syntynyt vasta kristillisellä keskiajalla, ja useimpien nimien voisi olettaa juontuvan jumalien nimiä muistuttavista ruotsalaisista miehen etunimistä.[6]

Katso myös

Lähteet
  1. æser Store norske leksikon. snl.no. Viitattu 16.8.2021. (norjaksi)
  2. Æsir Encyclopedia Mythica. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  3. vaner Store norske leksikon. snl.no. Viitattu 16.8.2021. (norjaksi)
  4. Faulkes, Anthony. "Introduction" lähteessä Snorri Sturlusson: Prose Edda. Sivu xviii. Everyman, 1987. ISBN 0-460-87616-3
  5. Vikstrand, Per: Gudarnas platser. Förkristna sakrala ortnamn i Mälarlandskapen. Acta academiae regiae Gustavi Adolphi LXXVII. 2001.
  6. Naert, Aino: Finns det teofora ortnamn i Finland? Nordisk hedendom: et symposium (toim. Gro Steinsland et al, Odense). 1991
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.