Aaron Pryor

Kuusilapsiseen perheeseen syntynyt nuori Aaron Pryor joutui moniin hankaluuksiin Cincinnatin kovilla kaduilla. 13-vuotiaana hän alkoi harrastaa nyrkkeilyä, mikä olikin erinomainen keino pysyä poissa vaikeuksista – ja tarpeen tullen selvitä niistä. Lempinimellä The Hawk (suom. haukka) hän kävi yhteensä 220 ottelua, häviten niistä ainoastaan 16. Hän tekikin amatöörinä mittavia saavutuksia; vuonna 1972 hänestä tuli kansainvälinen AAU-mestari ja vuonna 1975 hän voitti hopeaa miesten nyrkkeilyssä Pan-Amerikan kisoissa ja toimi lisäksi vuoden 1976 kesäolympialaisissa varajäsenenä. Ehkäpä huomattavin saavutus syntyi kuitenkin vuonna 1976, jolloin hän voitti kansainvälisen Golden Gloves -turnauksen finaaleissa tulevan 8-kertaisen maailmanmestarin, Thomas Hearnsin.

Lokakuussa 1976 Pryor kääntyi ammattilaiseksi ja ura lähtikin rytinällä käyntiin; hän voitti kymmenestä ensimmäisestä ottelustaan kahdeksan tyrmäyksellä. Ne kaksi vastustajaa, jotka kuulivat viimeisen gongin soivan, olivat Johnny Summerhayes ja Jose Resto. Summerhayesin kohtaamisen jälkeen Pryor voitti peräti 26 seuraavaa otteluaan tyrmäyksellä, mikä on yksi pitkäkestoisimmista tyrmäysputkista nyrkkeilyn historiassa. Voittoputki jatkui jatkumistaan, ja vuonna 1979 hän pääsi WBA:n rankkauslistalle.

Seuraavana vuonna Pryor sai tilaisuuden otella WBA:n tittelistä. Hallitseva mestari oli kolumbialainen Antonio Cervantes, joka onnistui pudottamaan haastajan lattiaan ensimmäisessä erässä. Pryor kumminkin nousi ja otti tyrmäysvoiton jo neljännessä erässä, vieden mestaruuden.

Puolustettuaan mestaruusvyötä onnistuneesti viisi kertaa, Aaron Pryor kohtasi nicaragualaisen Alexis Argüellon vuonna 1982, sittemmin klassikoksi muodostuneessa taistelussa, jota promoottori Bob Arum mainosti nimellä The Battle of the Champions. Pryor voitti Argüellon teknisellä tyrmäyksellä 14. erässä, jolloin hän onnistui iskemään Argüellon päähän räjähdysmäisten koukkujen sarjan, samalla ajaen hänet köysiin jatkaen tulitusta, kunnes tuomari keskeytti kamppailun Pryorin hyväksi. Taistelua luonnehdittiin vuoden parhaimmaksi ja myöhemmin The Ring on valinnut sen vuosikymmenen parhaaksi otteluksi.

Uusintaottelu käytiin vajaa vuosi jälkeenpäin, minkä Pryor myös voitti, tällä kertaa tyrmäyksellä 10. erässä. Jälleen Pryor onnistui lyömään Argüellon suojauksen läpi useita koukkuja, joista raju oikea sai Arguellon lopulta tuupertumaan lattialle, eikä istuma-asennossa oleva haastaja edes yrittänyt nousta.

Voitettuaan Argüellon toistamiseen, molemmat miehet ilmoittivat lopettavansa, joskin Pryorin päätös ei kauan pitänyt. Jo seuraavana vuonna IBF-nyrkkeilyliitto julisti hänet uudeksi mestariksi, ja hän puolusti titteliä kahdesti, minkä jälkeen lopetti toisen kerran. Tämän jälkeen Pryorilla alkoi olla ongelmia huumeiden kanssa.

Vuonna 1985 Pryor teki lyhyen comebackin, mutta hävisi ensimmäisen ja ainoan kerran melko tuntemattomalle Bobby Joe Youngille.

Pryor palasi vielä vuonna 1988 ja tyrmäsi vastustajansa ja vuonna 1990, jolloin niin ikään voitti kaksi vastustajaansa tyrmäyksellä. Myöhemmin samana vuonna hänellä todettiin ongelmia silmissä ja hänen oli lopullisesti vetäydyttävä kehästä.

Uran päätyttyä Pryor valmensi sekä nuoria amatööri- että ammattilaisnyrkkeilijöitä.