Aaro Hellaakoski

Aaro Antti Hellaakoski (vuoteen 1916 saakka Helaakoski,[1] 22. kesäkuuta 1893 Oulu – 23. marraskuuta 1952 Helsinki) oli suomalainen runoilija, maantieteilijä ja maantieteen opettaja.[2] Hän kirjoitti runoja, mutta myös proosaa ja esseitä. Runoilijana Hellaakoski oli modernismin uranuurtajia Suomessa. Maantieteilijänä hän julkaisi tieteellisiä tutkimuksia ja osallistui oppikirjojen kirjoittamiseen.

Aaro Hellaakoski
Aaro Hellaakoski 1930-luvulla.
Aaro Hellaakoski 1930-luvulla.
Henkilötiedot
Syntynyt22. kesäkuuta 1893
Oulu
Kuollut23. marraskuuta 1952 (59 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti runoilija, kirjailija, tutkija, opettaja
Kirjailija
Kirjallinen suuntausmodernismi
Esikoisteos Runot (1916)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Elämä ja tuotanto
Aaro Hellaakoski keväällä 1913.

Hellaakosken vanhemmat olivat lehtori Antti Rietrikki Helaakoski ja Aina Maria Lindman. Hänen nuorempi sisarensa oli taidemaalari Aira Helaakoski. Hellaakoski vietti pääosan lapsuus- ja nuorusvuosistaan Oulussa ja pääsi ylioppilaaksi 1913. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa maantiedettä, eläin- ja kasvitiedettä sekä geologiaa ja mineralogiaa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1919. Ensimmäisen runokokoelmansa hän julkaisi 1916. Hellaakoski väitteli 1928 tohtoriksi, geologian alalta ollut väitöskirja oli nimeltään Puulan järviryhmän kehityshistoria.[3]

Hellaakoski toimi vakinaisena taide- ja kirjallisuusarvostelijana muun muassa Ajassa, Karjalan Aamulehdessä ja Iltalehdessä.[4]

Hellaakosken elämänvaiheet muodostavat kolme jaksoa: vuosina 1916–1928 hän nousi Suomen runoilijoiden eturiviin ja väitteli tohtoriksi, vuosina 1928–1945 hän toimi maantieteilijänä ja vuodesta 1945 alkaen runoilijana. Runoilijana uran alku oli kivinen: Hellaakoski käytti vapaata runomittaa, sai julkaisuistaan pilkallistakin kritiikkiä ja ponnisteli samaan aikaan luonnontieteen opinnoissa. Ensimmäiset runot kuvaavat elämän tarkoituksen etsimistä, mutta seuraavissa kokoelmissaan Hellaakoski löysi rakkaus- ja luontolyriikan sekä pyrkimyksen kauneuteen. Vuonna 1928 ilmestynyt Jääpeili oli aikansa modernein suomalainen runoteos. Sen rytmiikka on vaihteleva vaikkakin silloisia mitallisuuskaavoja rikkova. Samaan aikaan hän oli kuitenkin päättänyt siirtyä tieteen pariin.[5]

Hellaakoski työskenteli luonnonhistorian ja maantieteen opettajana eri kouluissa. Vuodesta 1927 Hellaakoski toimi opettajana Helsingin suomalaisessa tyttölyseossa (vuodesta 1935 Tyttönormaalilyseo). Oppilailtaan hän sai lempinimen ”Koukku”.[1] Hän oli myös Helsingin yliopiston dosentti. Hellaakoski harrasti maalausta ja oli perehtynyt taidehistoriaan. Ensimmäisellä Italian-matkallaan hän hämmästytti Italian ja taidehistorian tuntemuksellaan lankonsa Wäinö Aaltosen, joka oli käynyt lukuisia kertoja Italiassa.

On useita syitä siihen, miksi Hellaakoski vuonna 1945 palasi runouden pariin. Ensimmäinen oli sota ja sen aiheuttama syyllisyydentunne, toinen tarve oman kirjailijaminän täydentämiseen. Hän löysi runoihinsa uusia teemoja: uskonnollinen tilitys, luonnonkuvaus ja rakkaus. Hän pystyi myös ilmaisussaan löytämään sen suuruuden, jota oli 35 vuotta sitten tavoitellut. Runokokoelma Sarjoja koostuu erillisistä ja vaihtelevarytmisistä runoista, jotka kuitenkin muodostavat kokonaisuuden. Teoksen realistisissa ja tarkoissa havainnoissa välittyy eletyn hetken ainutkertaisuus yliajallista taustaa vasten.[5]

Avioliitosta kansakoulunopettaja Lempi Alina Aaltosen kanssa syntyi kaksi lasta, Katri (s. 1925) ja Eero (1929–2019),[1] josta tuli hermo- ja mielitauteihin erikoistunut lääkäri[6].

Teoksia

Runoteoksia
  • Runoja, 1916
  • Nimettömiä lauluja, 1918
  • Me kaksi, 1920
  • Elegiasta oodiin, 1921
  • Maininki ja vaahtopää, 1924
  • Jääpeili, 1928 (sis. runon Hauen laulu)
  • Valitut runot, 1940
  • Vartiossa, 1943
  • Uusi runo, 1943
  • Huojuvat keulat, 1946
  • Hiljaisuus, 1949
  • Sarjoja, 1952
  • Huomenna seestyvää, 1953
  • Runot, 1953
  • Runot 1916-1928, 1997

Romaaneja ja novelleja
  • Suljettujen ovien takana, 1923, ekspressionistinen romaani
  • Iloinen yllätys, 1927, novellikokoelma

Tutkielmia ja esseitä
  • T. K. Sallinen, 1921
  • Kuuntelua, 1950, esseitä.
  • Niin kuin minä näin, 1959 (T. K. Sallisesta, Wäinö Aaltosesta ja kuvataiteesta)
  • Runon historiaa. Johdannon kirjoittanut Kaarlo Marjanen. WSOY 1964.

Tieteellisiä tutkimuksia
  • Puulan järviryhmän kehityshistoria. (Väitöskirja) Fennia 51:2, 1928.
  • Suursaimaa (maantieteellis-geologinen tutkimus) Fennia 43:4, 1922.

Oppikirjoja
  • Hellaakoski, Aaro – Tuominen, Kyllikki – Mattila, Jorma: Maa ja sen asukkaat 1. Porvoo: WSOY, 1951.
  • Hellaakoski, Aaro – Tuominen, Kyllikki – Mattila, Jorma: Maa ja sen asukkaat 2. Porvoo: WSOY, 1952.

Palkintoja

Sävellyksiä runoihin

Sävellyksiä Hellaakosken runoihin

Hellaakosken runoja ovat säveltäneet muiden muassa Pekka Kostiainen, Tauno Marttinen, Einojuhani Rautavaara, Kari Rydman, Esa Pethman, Richard Järnefelt, Ilkka (Petri) Pettersson, Heikki Sarmanto, Alex Freeman, ja 500 kg lihaa.[7]

Hellaakosken runoihin tehtyjen sävellysten levytyksiä
  • Sarmanto, Heikki: Syksy ja muita lauluja. (Sisällys: Satakieli herää, Satakieli laulaa, Satakielen ahdistus, Surviaisten tanssi, Hauen laulu, Kesäyö, Laulu.) Hi-Hat 1976.
  • Lyra All Stars & Johanna Iivanainen: Satakieli CD. (Sisällys: Satakieli-sarja (1–10), Hauen laulu, Viatonten valssi ja Vieretyksin.) Lyra 2006.
  • Suuri joukko muita levytyksiä[8]

Tutkimuksia
  • Pulkkinen, Veijo: Aaro Hellaakosken Me kaksi -runoelman tekstuaalinen variaatio ja sen tulkinta. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain. Tekstuaalitieteet (erikoisnumero), 2010, nro 3, s. 6–31. Artikkelin verkkoversio.

Lähteet
  • Kupiainen, Unto: Aaro Hellaakoski: Ihminen ja runoilija. WSOY Porvoo 1953.
  • Pieni tietosanakirja
  • Tarkka, Pekka: Nuori Aaro. Hellaakosken tiede taide ja runous 1893-1928. Siltala 2022.

Viitteet
  1. Majamaa, Raija: / Hellaakoski, Aaro (1893–1952) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 8.8.2004 (päivitetty 12.9.2022). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.11.2022.
  2. Tikkanen, Matti: Aaro Hellaakoski – runoileva maantieteilijä [Aaro Hellakoski, a poet and a geographer]. Terra, 1993, 105. vsk, nro 2, s. 67-82. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura.
  3. Biografiskt lexikon för Finland 3. Republiken A–L (2011)
  4. Kriitikko ja esseisti Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – Maakuntakirjasto. Viitattu 12.11.2022.
  5. Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 1683–1685, art. Hellaakoski, Aaro. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6.
  6. Hellaakoski, Antti & Peltonen, Päivi: Ihmisten ja luonnon kuuntelija. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat. 28.8.2019, s. B17. Artikkelin verkkoversio.
  7. Fono.fi-tietokanta fono.fi. Viitattu 28.1.2010.
  8. Aaro Hellaakoski – bibliografia Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – Maakuntakirjasto. Viitattu 30.10.2014.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.