Aarno Liuksiala

Henkilöhistoria

Liuksiala kuului tunnettuun Meurman–Liuksiala-sukuun, hänen isoisänsä oli valtiomies Agathon Meurman.[2] Liuksialan vanhemmat olivat lehtori Werner Elias Liuksiala (Meurman) ja Klaara Elida Leistén.[3] Hän tuli ylioppilaaksi Helsingin maanviljelyslyseosta 1921 ja valmistui metsänhoitajaksi 1925.[3] Hän työskenteli aluksi metsänhoitajana Suojärven ja Lieksan hoitoalueissa sekä Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen kokeiluhoitoalueissa. Pääuransa Liuksiala loi vuodesta 1934 keskusmetsäseura Tapion palveluksessa. Hän toimi Metsälehden toimitussihteerinä, vastaavana toimittajana ja kuvittajana vuoteen 1969, jolloin jäi eläkkeelle.[4]

Liuksiala osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella. Talvisodassa hän palveli Turun laivastoasemalla ja jatkosodassa Hangon rintamalla, Valkjärven metsätalousupseerina sekä Kansanhuoltoministeriön puu- ja polttoaineosaston osastosihteerinä.[4]

Taiteellinen toiminta

Liuksiala oli itseoppinut piirtäjä, joka teki suuren määrän vaakunoita, yritysten ja järjestöjen tunnusmerkkejä, exlibriksiä, julisteita, kirjankuvituksia, postikortteja yms. Hän piirsi karikatyyrejä monien järjestöjen ja yritysten merkkihenkilöistä.[5] Liuksiala aloitti piirtämisen jo 1920-luvulla Uuteen Suomeen sekä Veli Giovannin julkaisemaan Pilajutut-lehteen.[6] Metsälehteen Liuksiala loi sarjakuvahahmoja kuten Metsä-Eemeli, Suurmöhlääjä Pöllinen ja Hoppu-Heikki. Ideat näihin sarjakuviin tulivat usein lehden lukijoilta.[7]

Liuksiala käsikirjoitti ja ohjasi eräitä metsäteollisuuteen liittyviä mainos- ja opetuselokuvia, kuten Koko kansan asia (1949), Siemenestä tukkipuuksi (1951) sekä Metsä-Eemeli ja Pöllinen (1955).[1][4]

Kirjallisia teoksia
  • Metsä-Eemeli: metsänomistajan metsätöitä sanoin ja kuvin. Helsinki: Keskusmetsäseura Tapio 1937.
  • Metsätaloutta kuvina, Helsinki: Keskusmetsäseura Tapio, 1944.
  • Pöllisen möhläyksiä, piirtänyt Aarno Liuksiala, Helsinki: Saariston kirjapaino 1961.
  • Enkä minä saanut unikarhua, erätarinoita, yhdessä Alpo Haralan kanssa. Helsinki: Otava 1985.

Taiteilijan satavuotisjuhlan, Metsäkustannuksen 50-vuotisjuhlan ja Metsämuseo Luston kymmenvuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin vuonna 2003 metsämuseon amanuenssi Pekka Virtasen tekemä elämäkertateos Aarno Liuksialasta, nimeltä Kynä käy.[5]

Lähteet
  1. Aarno Liuksiala Elonetissä.
  2. Veli-Matti Autio: / Meurman (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005 (päivitetty 3.9.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. ”Liuksiala, Aarno Elias”, Suomen metsänhoitajat. Finlands forstmästare 1851–1931, s. 287. Mänttä: Suomen Metsänhoitajaliitto, 1931.
  4. Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 18.5.1988, HS Aikakone. Viitattu 8.5.2018.
  5. Pitkänen, Weijo: Aarno Liuksiala, taiteilija – metsämies. Klubilehti, 4/2003, s. 22–23. Helsinki: Helsingin Suomalainen Klubi. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Heikki Jokinen & Kalervo Pulkkinen (toim.): Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia, s. 60. Kemin sarjakuvakeskus, Kemi 1996.
  7. Painolaatta, Kantapuu-museokokoelma (Arkistoitu – Internet Archive), Metsämuseo Lusto. Viitattu 31.12.2013

    Kirjallisuutta
    • Virtanen, Pekka 2003. Kynä käy. Aarno Liuksiala, taiteilija ja metsämies. Helsinki: Metsälehti-kustannus. ISBN 952-5118-52-5.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.