Aarne Tarkas
Aarne Adolf Tarkas (vuoteen 1947 Saastamoinen; 19. joulukuuta 1923 Porin maalaiskunta – 7. lokakuuta 1976 Denia, Espanja)[1] oli suomalainen elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Tarkas oli Suomen elokuva-alan tuotteliaimpia tekijöitä; hän ohjasi lähinnä omien käsikirjoitustensa pohjalta kaikkiaan 33 elokuvaa, jotka olivat pääasiassa kepeän vauhdikasta viihdettä. Kaikkiaan Tarkas teki 35 elokuvakäsikirjoitusta.
Aarne Tarkas | |
---|---|
Aarne Adolf Saastamoinen | |
Aarne Tarkas 1950-luvulla. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. joulukuuta 1923 Porin maalaiskunta |
Kuollut | 7. lokakuuta 1976 (52 vuotta) Denia, Espanja |
Ammatti |
elokuvakäsikirjoittaja elokuvaohjaaja |
Käsikirjoittaja | |
Aktiivisena | 1951–1970 |
Merkittävät teokset |
Radio tekee murron Yö on pitkä Olemme kaikki syyllisiä Jokin ihmisessä Kuten haluatte |
Palkinnot | |
Parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinto |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Varhaisvaiheet
Aarne Saastamoinen syntyi Porissa joulukuussa 1923 ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereella 1942. Hän valmistui 1947 ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta ja otti virallisesti käyttöön Tarkas-sukunimen Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjojen innoittamana. Appensa kautta Tarkas sai ensimmäisen työpaikkansa Suomi-Filmin mainospäällikkönä ja yhtiön julkaiseman elokuvalehden Uutisaitan toimitussihteerinä. Hän toimi näissä tehtävissä vuoden 1950 loppuun.[2]
Ura
Uransa elokuvantekijänä Tarkas aloitti Matti Kassilan käsikirjoitusparina elokuvassa Radio tekee murron (1951), josta he saivat Jussi-palkinnon. Yhdessä kuvaaja Osmo Harkimon kanssa Tarkas ja Kassila perustivat vuonna 1952 tuotantoyhtiö Junior-Filmin, joka tuotti kansainvälistäkin mainetta saaneen Valkoisen peuran. Uuden yhtiön puitteissa syntyi myös Tarkaksen esikoisohjaus Yö on pitkä (1952). Junior-Filmi kuitenkin ajautui konkurssiin jo seuraavana vuonna.[2]
Kesästä 1953 alkaen Tarkas työskenteli viiden vuoden ajan Fennada-Filmissä, missä hän käsikirjoitti ja ohjasi kymmenen elokuvaa. Parhaimpana Fennada-kauden työnään Tarkas itse piti Mika Waltarin pienoisromaaniin perustuvaa draamaa Jokin ihmisessä (1956).[2]
Vuodesta 1959 Tarkas työskenteli neljä vuotta Suomen Filmiteollisuudessa. Näinä vuosina hän profiloitui lähes yksinomaan vauhdikkaiden seurapiiri-irvailujen tekijäksi. Tarkaksen työlle olivat ominaisia poikkeuksellisen nopea tahti, vilkas mielikuvitus ja kekseliäisyys, mitkä näkyivät hänen tuotannoissaan harvemmin onnistuneena lopputuloksena. Hän ei välittänyt tehdä henkilöohjausta, vaan antoi näyttelijöille vapaat kädet roolihahmojensa esittämiseen.[2]
Tarkas toi myös esille useita uusia kasvoja, muun muassa Risto Mäkelän, Jussi Jurkan, Spede Pasasen, Leo Jokelan, Tommi Rinteen, Liana Kaarinan ja Esko Salmisen. Kun Suomen elokuva-ala joutui kriisiin 1960-luvun näyttelijälakon myötä, Tarkas siirtyi ohjaamaan televisiosarjoja. Hän kuoli sydäninfarktiin 52-vuotiaana.
Ohjaukset
|
|
Animaatioelokuvat
- Miekka kivessä (1963) (vuoden 1965 jälkiäänityksen ohjaus)
Televisiosarjat
- Kuten haluatte (1966–1970)
Lähteet
- Kari Uusitalo: / Tarkas, Aarne Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Aarne Tarkas Elonetissä. Viitattu 10.1.2023
Kirjallisuutta
- Nummi, Rami: ”Murrosvaiheen ohjaaja moderneja nuoria kuvaamassa”, artikkeli Tarkaksesta. Filmihullu 5/2007.
- Kari Uusitalo: Tarkastelua. Aarne Tarkas ja hänen elokuvansa. Helsinki: Like, 2006. ISBN 952-471-870-7.
- Kari Uusitalo: / Aarne Tarkas Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.